Kahvia kehiin

Viime viikonlopun keikkarintama oli vain yhden keikan levyinen ja sekin Lahden Finlandiaklubilla, mikä oli hyvä asia muuten, mutta bloggaamisen kannalta vähän tylsä: Kaikki meni loistavasti, henksu on mahevaa ja yleisö nohevaa. Viimeksi mainitsemani malekkokin vaikutti hyvältä. Jatkamme kokeiluja sen parissa.

Silläpä päätinkin keskittyä tällä kertaa elämänlaadulliseen hifistelyhankkeeseeni, joka kulkee nimellä:

    Täydellisen kahvikupposen metsästys.


Oheisessa kuvassa luuraa keittiöni aamun avaimet. yleensä naatiskelen päivässä pari kuppia kahvia, ja silläpä haluankin niitten olevan laadultaan parasta mahdollista. Jos joku pitää hommaa älyttömänä runkkaamisena ja turhanpäiväisenä hifistelynä, niin hän on aivan oikeassa. Helpommallakin saa ihan hyvää. Mutta jos jaksaa vähän paneutua aiheeseen ja ottaa kahvin nautintoaineen kannalta, niin asiasta on paha löytää mitään vikaakaan; Koff tekee ihan mainota peruslageria, mutta Brew Dogin Punk ipa houkuttaa itseäni enemmän.

Nyt keskityn vain eri kahvinkeittometodeihin ja jätän itse kahvipavut toiseen kertaan, koska... noh, se on suo johon upota ja se on melkomoinen makukysymys, että millaisesta kukin tykkää ja milloin ja miksi ja mitä ja kuka ja häh ja...
On papuja ja papuja, on paahtoasteita ja jauhatuskarkeuksia. Mulla on tälläkin hetkellä kellarin viileydessä ja pimeydessä sen kymmentä sorttia pirkanmaan paahtimon papuja. Mutta sanottakoot, että perus arkipapuni on Pellinin 100% arabica espressopavut, jotka taittuvat sopivalla jauhatuksella melkolailla tilanteeseen, kuin tilanteeseen. Lisäksi vaimo saa sitä Punnarista henksuhintaan kilon säkin, aina kun tarvin. Moniin ko. liikkeisiin on muuten ilmaantunut jauhattimiakin, joilla pavut saa pieniksi, jos ei ole vielä omaa myllyä.

Tajuttuani kaksi fundamentaalista asiaa, heräsi aikoinaan sisäinen kahvihifistini. Tämä myös lopetti ainaisen ihmettelyni siitä, miksi keittämäni kahvi oli toisinaan ihan taivaallista ja toisella kertaa kitkerää happoa? Nämä ovat:
-Veden lämpötila. Optimi on siinä 95 asteen tuntumassa. Liian kuuma vesi kitkeröittää kaffen ja liian kylmä ei uuta puruista makuainehia.
Jos vedenkeittimessä ei ole termostaattia, niin kiehauta ja anna seistä ´bout minutti, niin lämpö tippuu sopivasti.

-Kahvin ja veden suhde. Tämä taulukko hyvä lähtökohta. Keittiövaaka on varsinkin alussa ystävä. Rutiinilla se oma kuppi menee sitten ilmankin. Mutta karkeistettuna yksi kukkurainen ruokalusikallinen kahvia, on noin 11 grammaa. Ja sellainen perus Väyrysen kampanjamuki vetää noin 250g vettä. Nämä yhdessä, on lähtökohtaisesti parhautta.

Jo lähtee jo elämänlaatu paranemaan. Tämän jälkeen kun rupeaa vielä hankkimaan kahvinsa papuina, ostaa oman grinderin ja ottaa haltuun jauhatuskarkeuksilla kikkailun, niin avottia!

Okei. Palataas kuvan vekottimiin.

Vasemmalla on viiskeetluvulla hyvin yleinen, mutta sittemmin unhoittunut kahvinkeittoväline, jota mm. siphoniksi kutsutaan. Näyttävä kapine, joka keittää myös hyvät ja puhtaan makuiset sumpit. Pannun alaosaan pannaan vesi ja yläosaan höppeet. Kannu tulille ja kun vesi rupeaa kiehumaan, puskee paine vodan ylös purujen sekaan, jolloin pannu otetaan tulilta. Kun alaosa sitten jäähtyy, niin alipaine imaisee uuttuneen kahvin suodattimen läpi takaisin kannuun. Erittäin laboratoriomeininki. Ekalla kerralla melko pelottavakin kokemus. Omani on kirppikseltä, joilta noita löytyy yllättävänkin usein ja halvalla, kun kukaan ei tiedä, mitä ne on, eikä niissä kerta ole Iittalan leimaakaan. Omani on aika vähäisellä käytöllä, lähinnä kokonsa vuoksi. Välillä kun on vieraita, niin tällä voi hifistellä ihan showcase mielessä.


Toinen vasemmalta on varmaan kaikille tuttu pressopannu. Purut pohjalle, vesi päälle, pieni venaus, kahva pohjaan ja avot. Erinomaisen helppoa, nopeaa ja täyteläistä kahvia.



Seuraavana kuvassa on etualalla harvinaisen perinteinen suodatin tiputin, jollaisella jo muinaiset kreikkal... Vanha keksintö uudelleen paranneltuna. Kyseinen peli on Hario V60 dripperi, ja se on itselläni se johon käteni ensimmäisenä aamulla kurkottaa. Huolella tehtynä vanha kunnon suodatinjauhatus on vaan mielestäni ihan ylivoimaisen herkkua. Kuvan kapine, on Japanialainen versio siitä iänikuisesta muovisesta kikottimesta ja tehty porsliinista tai vastaavasta keraamisesta diudista. Lisäksi siinä on kaikenmaailman ilmasuuntaimia, ja mikä tärkeintä, yksi isohko reikä pohjassa, joka takaa optimaalisen uutosajan. Lisäksi hyvään lopputulokseen vaikuttaa hyvälaatuinen suodatinpaperi. Itse käytän saman valmistajan papereita ja hyvä on. Dripperi suoraan kupin päälle ja kohta on nannaa. Hintakin tämmöisessä kapineessa on varsin kohtuullinen.


siellä takana pilkottaakin vanha kunnon mutteripannu. A.K.A mokkapannu. Mielestäni tällä on melkeinpä hankalinta saada tasalaatuista ja hyvää kahvia, mutta on se mahdollista.
Enisinnäkin pitää tunnustaa tosiasia, että tämä EI ole espressokeitin. Perusperiaatehan vehjeksessä on se, että vettä tulee alaosaan paineventtiiliin asti. Purut kuppiin ja yläosa ruuvataan kiinni. Sitten laite hellalle. Kun vesi kuumenee ja höyrystyy, pukkaa se veden paineella putkea pitkin kahvin läpi ylös.
Koska vesi tulee paineella kahvin läpi, ei se koskaan kuumene liian kuumaksi, ja polta puruja. Noin niinkuin teoriassa. Mutta siinäpä onkin miinoja kosolti: Jos pannun jättää hellalle kurisemaan liian pitkäksi aikaa, tipahtaa veden vähetessä paine säiliössä, eikä se sieltä tule ylös niinkuin pitäisi, vaan haihtumalla. Samalla pannu käy kuumana ja kiehuttaa sen valmiin kahvinkin siellä yläsäiliössä. Ei hyvä. Samoin laite on aika kranttu oikean jauhatuskarkeuden suhteen. Monet ovat siinä uskossa, että mutteripannu nimen omaan ON espressolaite, ja ostavat espressojauhatusta, joka on erittäin hienojakoista. No mutteripannussa paine on vain melkolailla mitättömäpi kuin kunnon koneessa, filtteri meneekin napakasti tukkoon ja kahvi leikkaa kiinni. Itse suosin semikarkeaa jauhatusta, enkä täytä kuppia ihan täyteen, enkä missään nimessä tamppaa puruja (!)


Viimeisenä on ah niin ihana Chemex kannu. Kyseessä on taas perinteiseen suodatin tiputukseen pohjautuva metodi. Tässä vaan kiteytyy kaikki mikä kahvinkeitossa on hyvää. Jos kahvi ja vesi on asiallista, niin tällä ei vain voi mennä vikaan. Lopputulos on täyteläistä ja aromikasta.
Käyttö sekä puhdistus on äärimmäisen helppoa ja lopputulos erinomaista, eli kapine on tehty  parhaudesta puhtaimmillaan!



Taustalla nököttää vielä grinderi. Sananen moisista: Grindereitä on kahta perusmallia: Jauhavat ja leikkaavat. Unohda ne leikkaavat. Se on vähän kuin sauvasekoittimella pillkoisi. Puruista ei saa haluamaansa karkeutta, eikä lopputulos ole tasalaatuista. Ja jos purut eivät ole tasakokoisia, on lopputuloskin mitä sattuu.
Jauhaviin myllyihin voikin sitten upottaa rahaa satoja euroja, jos haluaa. Pakko ei ole. Omani on Krupsi, joka tekee hyvää jälkeä ja hintaa oli bauttiarallaa viitisen kymppiä. Hiljainen se ei tosin ole.

Hyvän sumpin keitto ei siis tosiaankaan ole vaikeaa puuhaa, kun perusasiat on kunnossa.
Jos haluaa, voi tämänkin homman päästää karkaamaan käsistä ihan huolella;
Mulla ei ole olohuoneessakaan kaiutinkaapeleita nostettu legopalikoilla ylös maasta. Onpahan vain hyvistä komponenteista kootut stereot, jotka toistavat erinomaisesti musiikkia josta naatiskella. Monille riittää matkaradio ja energy.

Jollain ehkä heräsi kysymys että miten mä sitten nautin espressoni? Sitä varten menen lähimpään asialliseen kahvilaan, jossa on monen tonnin espressokeitin ja koulutettu barista.
Tampereella hehkuttamisen arvoisia ovat esim. Espresso Bar, Valo ja Taikapapu.

P.S -Keikkabussiin hankin viime syksynä kapselikeittimen, joka on yllättävän hyvä. Ainakin se voittaa ABC:n sumpit mennen tullen ja lämmittää näppärästi teeveetkin. Kotiin en kyllä moista huolisi. Ensinnäkin kupillinen on melko tyyris ja toisekseen: Sitä jätteen määrää!