All you need is gig
Kuluva tammikuu on ollut siinä mielessä erikoista aikaa äänimiehenplantulle, että keikkaa on ollut kiitettävästi.
Yleensä juuri tämä aika vuodesta on se, kun kerätään voimia kevään rientoihin ja mahdollisesti valmistellaan uutta materiaalia. (Uusi Raappanan levy on muuten valmis!!!)
Onneksemme Yo-Talon Pauliina huomasi, että on muutakin elämää, kuin musiikkielämä ja Itämeren nykytila ja läksi orienttiin sukeltelemaan. Ja minähän mielelläni häntä tuuraamaan. Siellä on ollut puuhaa häistä dödikseen ja jos monenmoista karkeloa. Iisiä puuhaa ihan naapurissa siis. Bonarina mukavassa miljöössä on ihan paras henkilökunta ja työilmapiiri sitämyöten.
Toissaviikonloppuna oli taas vuosittaisen Beatles häppeningin aika Tre talolla. Viime vuosi meni ilmeisen onnistuneesti, kun kutsu kävi jälleen etupäähän. Pari päivää piitlestribuuttia. Muutamia ihan erinomaisiakin esityksiä. Monitoriosastolla Tetri ja laitteet sekä yleispätevyys Rikulta, niin ei paljon pinna kiristynyt. Päin vastoin. Kun työkaverit on noin lupsakkaa ja pätevää sakkia, niin mikäs siinä aina laulain työtäin tehden.
Niin ja jos jollain pyörii nurkissaan ylimääräistä Bss:n dynaamista Eq:ta, niin saapi tarjota.
Olis keväämmällä tarvis erikoisvehkeelle, erikoishommiin. jazmanaut/gmail
Kommentit
Lähetä kommentti