Tapahtumasattumia
Ihan tuotapikaa täytynee muuttaa tän blogin nimi. Nää mun seikkailuthan ei nykyään paljon muusta kerrokaan, kuin reggaeretkueen keikkojen tiloista.
No mutta siitä kerrotaan, mitä sattuu tapahtumaan.
Kuten nyt Savonlinnasalin mennoinen keikki. Yllättävän hyvä oli soundi konserttisaliksi. Bassohan siellä meni tietenkin ihan solmuun, vaikka vetelin master Eq:lla ihan surutta pahimpia huminoita kuleksimasta. Voisivat klasaripuolellakin siirtyä vahvistelemaan sähköisesti ongelmakohtiaan, niin ei tarvitsisisi pilata hyviä akustiikkoja "kevyen"musiikin esityksiltä. (Huumoria. Ei saa lynkata)
Keikka pois kuleksimasta ja hotellin saunaan. Henksu oli niim maan ystävällinen, että pitivät sen meille myöhään auki. Siitä sitten freeshinä nurkan taakse teinijuottolaan. Sinne siksi, kun siellä soitti tuttu DJ, elikkäs herra Leimasin. Hällä oli ovela taktiikka soittaa paikallisille nuorisolaisille reggaeta: Aina kun lattia meinasi tyhjetä, pantiin väliin pätkä hipedihoppia. Siinähän oli hetken ihan hauskaa, mutta siinä vaiheessa, kun olin ostanut jo neljännen tuopin, joka oli tupakalta tultuani pöllitty pöydästä, päätin luovuttaa kaljankittausyritykseni ja häipyä goisaan. On se perkele, ettei voi edes puhelimeen vastata, tai käydä ostamaan kaverilleen näkäräistä, niin ettei bisse pysy sillä aikaa pöydässä. Noh eipä tullut krapulaakaan.
Seuraavaksi oli vuorossa Lahti ja Sibbesali. Siellähän on sama ongelma botnen kanssa, kuin edellisessäkin paikassa, mutta syy on päinvastainen: Mesta on betonihalli. Tekniikka siellä kyllä on ihan priimaa ja ah ja oh, se henkilökunta. Te olette ihania!
Niin ja se yleisö. Tekin olette ihanoita! Jengi oli ns. messissä. Mun maksimitasot äänentoistollisesti kävivät 101.5 dB:ssä, mutta ihmiset pysivät kauniisti soittamaan viimeisen kappaleen jälkeen, vielä yhden ylimääräisen tanakalla 105.5 dB:n lujuudella.
Siirtymä Savonlinnasta, roudaus ja tsekki taittuivat niin sutjakasti, että meillä oli bäkkärillä mojovasti aikaa. Sitä tapoimme mm. syömällä, saunomalla, skeittaamalla ja löytämällä uuden harrasteen, mistä esimerkillinen taidonnäyte Joakimin osaavin liikkein:

Kommentit
Lähetä kommentti