Taas on kierretty jotain ihan muuta kuin tahkoa.
Käytiin nimittäin sellainen vekkuli reissu, kuin Järvenpää, Ruka ja 2x Tavastia.
Torjantaina läksin sinne Jäken saliin, mikä oli oikein mainio paikka, noin konserttisaliksi.
Yllättävän hyvin toimi populäärimusiikilla, kun seinät sai näpäkästi demppimoodiin.
Kalusto oli vähän aikansa elänyttä ja paikan subeja en saanut sijoiteltua oikein mitenkään järkevästi niin, ettei yleisöön olis muodostunut kuolleita spotteja. Ei oikein voinut roudailla niitä siihen keskelle lavaakaan. Mutta kaiken kaikkiaan keikka meni erinomaisen mainiosti.
Siitä ihanaisille frendeille Helsinkiin yöksi ja seuraavana aamuna kokka kohti lentokenttää. Kuusamo oli laskeumapaikka ja eteenpäin taksilla Rukalle. Springfest kohteli keleineen meitä paremmin, kuin mitä Viltsua seuraavana päivänä; Aurinko helotti nätisti. Mikseri oli sijoitettu niin syrjässä olevaan kuplatelttaan, joka pysyi pystyssä paineilmalla, ettei siellä kuullut lavasta juuri midis, mutta pienellä hyötyliikunnalla sai soundit eri priimaksi. Akustiikka oli ulkona lumisen rinteen juurella niin timmit, että ihan nauratti. Ei jääny bassot pyörimään nurkkiin, ei. Ja kiitokset vielä tekniikan poppoolle. Hyvin vedätte!
Keikan jälkeen olimme poissa lavalta jo kahdeksassa minutissa. Ei nimittäin ollut omaa backlinea kuin nimeksi. Ja siitä kymmenen minutin päästä liikkui jo minibusitaksi Oulun lentokentälle. Oli kiire viimeiseen helsingin koneeseen, paitsi ettei olis ollu. Joku turkkilainen kone oli jossain joutunut tekeen hätälaskun ja kaikki oli kosolti myöhässä. Noh met tilasimma baarissa sitten melkolailla kuohuvaa.
Ja vielä hieman lisää.
Heräsin aamulla jälleen ihanaisten frendein luota ja kömmin Tavastialle. Mitä siitä kertoisin?
No alkuillan ikärajaton keikka meni erinomaisesti ja loppuillan keikka meni ihan tajuttoman hyvin!
Väitän että oli yks bändin top 5 keikkoja komeesti!!!
Vaimokin löysi tiensä paikalle ja siitä sitten Koronaan humputtelemaan, kun kerrankin päästiin kimpassa Helsingin yöhön.
Tässä oli nämä tuhatkunta sanaa, mutta kymmenet tuhannet kuvat täyttänevät rivien välit:

Huomenta
VastaaPoistaHauska video jota musiikki mukavasti tuki. Kuvasitko tuon GoProlla, josta aiemmin kirjoitit? Oletko laatuun tyytyväinen, eli miltä näyttää isossa kuvassa vaikka ihan teeveessä?
Manu
Oulu
Goprolla suurimmaksi osaksi. Noi tavastian mikseriltä kuvatut on järkkärillä.
VastaaPoistaToi jälki on ihan mukiinmenevää, onhan kyseessä se gopron vanhempi, ei HD malli.
Niin ja täytyy täsmentää, että kuva on mukiinmenevää siinä, missä niissä uudemmissa lienee loistavaa. jos vain joskus raaskisi...
VastaaPoista