Päivästä päivään
Heti alkuun minun on valitettavasti tuotettava teille pettymys: En ole ehtinyt tekemään uusia putkikellosovituksia laisinkaan.
Orkesterin periaatteistakin olisi kuulemma tingittävä. Eräs tämän hetken kuumin musiikkituottaja oli nimittäin sitä mieltä, että jos mielin breikata kansainvälisesti, olisi repertuaaria laajennettava Irwincovereitten ulkopuolelle. Hulluutta on musiikkibisnes!
Semmostakin hulluutta on henkilökohtaisessa musiikkibisneksessäni, että meneillään on 12 päivän musittamiskiertue ympäri ja poikin Suomea. Ja arvatkaas vain, kuka sai just siihen kärkeen tanakan flunssan päällensä. Koko vuonna en ole sairastanut sitten nada, niin just nyt sittennii piti perskules.
Perjantaina vedettiin enihau Jyväskylän lutakko täyteen tyytyväisiä immeisiä. Uudet kamat oli sinne hommattu ja kyllähän niissä pömpeleissä oli eroa. Niin ja uutena mahtavuutena basariin on tullut jäädäkseen Shuren 91-A. Ai hitto miten näppärää on sujauttaa se vaan basariin ja kas, soundi on heti siinä! Eikä se ole samanlainen ylihypetetty heviläpsytin, kuin senkun vastaava. Ei tällä jatsia, mutta reggae/rokkihommeleihin on priima. Ja tosiaan aina kun saa ständin pois lavalta, on se plussaa.
Jykiksestä sitten seuraavana päivänä siirtymä Iisalmelle, jossa vastaanotto oli yhtäaikaa hurmiollinen ja vihainen. Keikan järjestäjä oli nimittäin ilmoittanut kaikelle kansalle, että Jukka ja Raappana ovat yhteiskeikalla, mikä ei pitänyt paikkaansa.
Sori vaan kaikille pettyneille, mutta vika ei ollut bändin, eikä edes ohjelmatoimiston.
Niin ja pääsinhän vetämään sillä soundcraftin digidigillä vähän hallitummassa tilassa, päinvastoin kun taannoinen jumppasalikeikka. Ihan kiva se on. Kaiun pituus vaan loppuu 10.5 sekuntiin. (Juu mää käytän välillä vähän isompia mausteita.) ja mittarit on niin suuntaa antavia, että kaikki pitää vetää kuulon perusteella. Niinhän tietty aina, mutta kun jotain voipi yleensä ruuvata etukäteen jo valmiiksi, kuten sen ainaisen 2.5kHz piikin kitarasta etc...
Islamista oli seuraavana päivänä lyhyt liikkuma Kuopijoon, jossa käytiin ihan ajan kanssa mestarissa muikuilla, kuten aina. Henkka oli siirtynyt digiaikaan sekin. Oh tempora o mores. Enkä mä vieläkään ymmärrä, miten sen M7:n saa sellaseen moodiin, että kun auxia painaa, niin se näyttää sen tilan fadereilla JA kun painaa ko. nappia toistamiseen, niin se palaa miksausnäkymään?!!?! Kaljan tarjoan, jos joku tämän mulle selvittää.
Oli muuten vekkuli keikka, kun oli sunnuntai ja kaikkein kännisimmät loistivat poissaolollaan. Kaikki olivat tulleet kuuntelemaan musiikkiesitystä ja tunnelma oli erinomaisen lämmin! Osa jengistä jäi vielä "Hulkkostelemaan" mutta Tommi, Mikko ja minä mentiin hotellille ja pojat pitivät pyynnöstäni minulle syventävän luennon reggaen historiasta. Ai niin arvatkaapa onko Kuopion cumuluksen remppa vielä valmis. Juuei. Ja saunankin olivat pilanneet perkeleet. Kuivat ja kuumat löylyt :(
Aamulla lähdimme liikenteeseen jo hyvissä ajoin, heti aamiaisen jälkeen. Oli nimittäin siirryttävä Leville. Päivä meni siis ihan ajamisen merkeissä. Tai Hese ajoi ja me pelattiin pelejämme. Toiset hakkasivat pleikkarilla potkupalloa, mutta heti kun silmä vältti, olimme me Joken kanssa kytkemässä NES:siä tulille ja pelattiin läskit vs luikut lätkää. Hitto, siitä ei kyllä urheilupeli parane!!! Perillä käytiin saunassa ja porealtaassa ja hoidettiin nimet listaan Voutilaisen keikalle. Yömyssyt ja paapaamaan.
Jatkuu...

Setup -> user defined keys -> valitse namikka mihin haluat tapahtumia -> valikosta sends on fader ja se mix send minkä haluat ( esim. mix 1)... ja hoplaa. - Mika
VastaaPoista^ Tuolla tavalla sen saa yhden napin taakse. Jos ei jaksa alkaa ohjelmoimaan noita käyttäjänvalitsemia nappeja, eikä haittaa painaa kahta kertaa kosketusnäytöltä, niin input-kanava valittuna paina 'send on fader' kosketusnäytön vasemmasta yläkulmasta. Sen jälkeen valkkaa haluttu aux. Palataksesi takas "miksausnäkymään" paina ruksia äskeisestä 'sends on fader'-nappulasta. Samalla tavalla kuin PM5D:ssa tai LS9:ssa kaksoisklikkaamalla aux-nappia ei sends on fader -tilaan (tietääkseni) M7CL:ssa pääse.
VastaaPoistaOk, pitääpä tutkailla. Tänxistä.
VastaaPoista