Lokki ja muita sattumuksia

Tää voi tulla ihan puun takaa, mutta mä olen rakentanut vaihteeksi kotiamme.

Olkkari on jo kondiksessa. Vaimo halus tälläkertaa niin, ettei joka paikka tursua piuhoja ja äänentoistovälineitä, mikä on mielestäni ihan kohtuullinen toive, joten sain siitä oivan syyn piipahtaa mäkkikauppaan ja ostaa appleTV:n, joka mahdollistaa langattoman äänen ja kuvan siirron reteoihin.
Samalla luovuin surroundista, eli pari skobea vähemmän ja saman verran piuhoja. Surroundin feidaus oli aika helppoa. Edellisessäkin kämpässä takakailottimet makas selällään sohvan takana ja het olivat säädetty vielä hyvin hiljaiselle. Minusta koko homma on ihan susi. Se tapahtumahorisontti on siellä edessä, siinä laatikossa, eikä siihen keskittymiseen auta se, että joku rapisee selän takana.

Taannoin pähkäilin kirjoitelmassanikin sitä, että hieno ja mahetsu tv taso maksaa maltaita. reilu tonttu on minusta iso raha. Vaan onneksi maailmassa on Ikea! Melkolailla samanlainen kun se kallis, löytyi sieltä alle komeen sataan. Voittoisa tonni jäi siis taskuun. Vaan eipä jäänyt kauaa. Mä olen tänne muutosta asti kuolannut viereisen sisustusliikkeen ikkunassa möllöttänyttä löhötuolia ja pakkohan siihen oli mennä persustaan asettelemaan. Liikkeessä selvis, että ko. mallikappale olis tarjolla lähes kolmasosahintaan, joten se lähti samoin tein kantoon. Nyt on kissallamme peti, jonka ovh on lähes puoltoista tonnia. Muitten on turha yrittääkkään. Ei väistä!
Olkkari
Pähkäilin myös sitä keittiön valaisinta, joka ei ole ilmainen sekään. Niin eiköhän kohta tule Ihanainen Juuso ihanaisine vaimoineen kylään pahvilaatikko kainalossaan. Ette arvaa mitä sieltä paljastui.
Ai, mistä arvasitte?
Hitto meillä on kivaa ja nättiä nyttennii. Vielä joku kaunis päivä me saadaan roudattua tuo sohva uudelleen päällystettäväksi ja homma senkun paranoo!
Lokki
Tuli muuten käytyä siellä Ikeassa uudemmankin kerran. Silleen niinku kunnolla. Ostin nimittäin sängyn, pari kirjahyllyä, laatikostoja ja pöytiä. Oli näetsen makuuhuoneen ja työhuoneeni vuoro.
Mun täytyy nyt manifestoida tässä valtavirranvastaisesti, että ikea rulexoi! Ne tollot, jotka väittää että sieltä saa pelkkää paskaa, joiden osat ovat mitä sattuu ja joita ei kokoa mensan puheenjohtajakaan, ei tiedä mistään mitään. Jos viitsii seurata ohjeita, niin niistä paljastuu suorastaan nerokkaita insinöörityön oivalluksia ja kaikkia osia on just sen tarvittavan verran, plus se yksi ylimääräinen ruuvi, sen hukkuneen tilalle. Ja juu, ne on lastulevyä ja vastaavaa puukuitua, mutta näytäppä mulle nykyaikana massiivipuinen uusiohuonekalu, joka ei ole "rustiikkia".

Samalla rakensin huoneen nurkkiin tubetrapit, ylenmääräisiä kuminoita syömään. Ihan nappasin puuhasta videonkin vallan. Paan sen jakoon, jahka ehdin editeerata ja saan vähän mittaustuloksia aikaiseksi faktakauhaan. Sillävälin voitte tuijotella pikakelausta huoneen kasailusta:

Kommentit

Suositut tekstit