Räkinkin räknäilyä

Nyt on rokkiäänitykset purkissa ja pitäis viedä miksaukset päätökseen. Jotenkin on aika vahva fiilis tuon projektin kohdalla. Jo esituotantomiksit potkii kuin kenguru, eli ei tarvi enää kuin hioa balanssit kuntoon hyvässä kuuntelussa. Hehkutan vielä kerran sitä Mojaven putkimikkiä: Hehkuti!!!!

Viikonloppuna kävin taas äänestämässä Mikkelissä ja Jyväskylässä regeetä. Moneskohan kerta noi kaupungit on taas tullu koluttua tälle vuodelle? Mitäs niistä olis sanottavaa... Perus keikkoja. Niin paitsi että tällä kertaa Mikkelissä oli ilmeisesti tilattu keikkajärjestäjän puolesta tms. eri firmalta kalusto kun normaalisti ja päätetty vissiin säästää, kun meikäläinen joutu tekeen yllättäen monitorit etupäästä. No se ei noin ison orkan kans ole hyvä juttu, varsinkaan jos mestassa ei ole talonpuolesta kiinteästi hyvin viritettyjä kamoja, vaan vehkeet tuodaan kylmiltään mestoille. Siinä on nimittäin muutenkin aina kädet täynnä ja se kommunikaatio yleisömeren yli hämärässä on melko vajukkia puuhaa.
Tommi2
Jyväskylässä otin tulille juuri hommaamani lelun, eli vanhan "kunnon" Alesis Microlimiterin. Maksoin siitä massiiviset 50€ ja ajattelin sitä mahdollisesti bassokäyttöön tms. mutta eihän tuo Hulkkosen robotti mitään kompuraa tarvi, joten löinkin sen kokeenomaisesti virvelirumpuun. Ai että miten rapia soundi! Nasahtaa kuin naulapyssy!
Ja hitto me ollaan muuten nopeita liikkeissämme: Keikka alkoi klo 23:05, reilu tunnin setti ja bussin vaihde meni silmään tasan 01:00 Stadissa kamat kaapelille ja olin kotona jo klo 05:00.
Matka

Alkaa muuten olla tuo keikkaräkki jo aika hyvässä iskussa. Siitä löytyy siis nyt se Joemeekin OneQ, sekä Focusriten tikkiin modattu Green channelstrip. Lisäksi hommasin erikoistilanteisiin yhden halpis feedback destroyerin. Delayna on iki-ihanainen RE-20. Sit löytyy tosiaan se Alesiksen Microlimiter.
Ja tämän kaiken sälän kuljettamiseen löysin vihdoin täydellisen keissin SKB:ltä. Super jämäkkä, tilava, mutta kevyt. Ja mikä parasta, siinä on rullat alla, eikä se sula sateessa.
Vielä kun jostain löytyis Alesiksen wedge-kaiku kelpo hinnalla. Joku sellasta yritti tyrkyttää 150€, mutta se oli vähän huono vitsi. Ebaysta löytyis, mutta tyhmät jenkit ei toimita maansa ulkopuolelle.
Jasse
Nyt pitää lähtä postiin hakemaan uusia kevätkenkiä. Hitto että tollaset kevyet maastokelpoiset popot on rumia. Varsinkin jos haluaa että niissä on reilusti hengittävää goretexiä. Noh onneksi netistä löytyy, koskapa kaupoista ei.

Kommentit

Suositut tekstit