Kun on vaan niin kiire
Paradoksaalista tää tämmönen, että kun sattuis ja tapahtuis, niin sitten on vaan niin pirun kiire, ettei ehdi blogata siitä. Nyt kun mulla on reilut puolituntia aikaa, ennen keikalle lähtöä, niin tiivistän tunnelmia:
Sain vihdoin hyvän syyn hommata sen semmoisen älypuhelimen. SEB:in pojat nimittäin päättivät yksipuolisesti nimittää allekirjoittaneen tourdamageriksi, Ja siitähän se suo sitten syntyi: Että nokiaako, no ei, vaan jotain toimivaa kiitos! Iphonea kenties. Juu mutta herranen aika niitten hintoja!
Onneksi lähellä väijyy asiantuntevia ystäviä, joista yksi käski ostaa ZTE Bladen. On halpa ja tekee erinomaisesti kaiken, mitä muutkin android puhelimet. Olen ollut erittäin tyytyväinen. Nyt kulkee mukana meilit, kartat ja muut tarvittavat tiedostot. Niin ja tietty ne vihaiset linnut, sekä hassuttelukamera!
Viime viikolla kävimme sitten Raappanan ja poikain kanssa vetämässä yhden keikan Kuopion Henkassa, pari keikkaa Oulun Nelifemmassa, sekä lauantaina vielä Rollon Tivolissa. Hyvä oli reissu ja kaikki meni lopulta vallan mainiosti, vaikka Raappanalla oli vielä ongelmia kurkkunsa kanssa. Mutta oikealla tropituksella ja työkaluilla, sekä sovituksilla vedettiin homma komeasti kotihin.
Oulu muuten palkitsi meikäläisen loisteliailla linssilöydöillä. Löysin isän nurkista pari mainiota 50mm linssiä, joista yashican 1.7 versio pääsi heti tehokäyttöön. Ai että. Lisäksi löytyi arreaitta, mistä 1.4 lasi lähti viinipullon hinnalla. Siellä odottaa muitakin herkkuja poimijaansa, mutta ryöstän sen ensin itse tyhjäksi, ennen kuin voin kertoa mestasta enempää.
Maanantaina oli vallan vapaapäivä, mikä meni pitkälti Rollo-Helsinki matkasta toipuessa.
Tiistaina meillä alkoi E-studiolla Soulsin levyn äänitykset, mitä kesti pari päivää. Ai kuulkaa että tuli messevää soundia. Se sali sitten vain on niiiin omiaan rokkirummuille! Mulla oli tarkoitus dokumentoida mikityksiä kuvin, sekä videoin tännekin, mutta arvatkaa vain onnistuiko? Kokoajan oli niin kova ja hektinen meno meneillään, ettei moinen sitten tullut mieleenkään. Katsotaas jos edes jotain ääninäytteitä sais joskus kasailtua.
Nyt pitää alkaa pakkaamaan ja lähtä Jukkapojan ja Raappanan yhteiskeikoille Poriin, sekä Joensuuhun.

Kommentit
Lähetä kommentti