YK-On
Niin, onhan sitä keikkailtukin. Viimeviikolla käytiin korkkaamassa Tv-Off:in kanssa uusi YK-klubi pohjoisella rautatienkadulla. Melkolailla messevän mestan ovat taas pojat rakentaneet. Tyylikäs ja kutakuinkin tinkimättömän oloinen mesta kaksine esiintymislavoineen etc.
Roudausvaiheessa kaikki oli vielä ihan levällää, eikä miksauspisteelle oltu vedetty vielä edes sähköjä, mutta eipä siellä tosin ollut vielä mikseriäkään. Noh mutta kyllä Janne ja eppu aina hoitaa, joten läksin syömään.
Illemmalla oli meno kova ja ahdas. Voi mahdoton kuinka paljon ihmisiä joista tuttuja monta ja paljon.
Lauantaina taas tupsahdimme ko. orkesterin kanssa Kotkaan. Keikkapaikkana toimi Suomen vanhin merimieskapakka, joka oli miljööltään todella messevä. Vanha iso ja korkea puutalo.
Paikallinen yrittäjä oli roudannut paikalla (omatekoisen?) PA:n mikä oli vekkuli ilmestys. Meinaan että siinä oli kommuuttia pinossa, kuin Grateful Deadilla konsanaan. Yllättävän hyväsoundinen läjä ja kerrankin botne meni sinne 20Hz:iin Huh, mitä infroja!
Keikka oli vasta yhdeltä, joten päiväseltään oli hyvin aikaa käydä kameran kanssa käveleskelemässä ympäri kaunista Kotkaa. Hitto miten hienoja taloja ja nostureita siellä oli pystyssä.
Tänään matka suuntautuu Järvenpäähän the Soulsien kanssa. Siä on jotain festarin tynkää.
Rock!
Kommentit
Lähetä kommentti