Stadi on snadi, mutta hämmentävän vihamielinen ympäristö

Olen kova poika liikkumaan paikasta toiseen. Tähän käytän suurimmaksi osaksi pyörää, joka pitää liikkeessä kesät, talvet. Tykkään kovasti myös hitaasti kiiruhtamisesta, jolloin liikun mieluusti matkani jalan. Toisinaan olosuhteiden pakosta on turvauduttava autoon, mutta sitä pyrin välttämään mahdollisimman tehokkaasti. Onhan se monesti vaivalloisin ja hitain liikkumismuoto, varsinkin jos lasketaan mukaan pysäköintiin käytetty aika ja raha... ainakin se on kallein, kaikilla mittareilla.Tältä pohjalta olenkin lähiaikoina seurannut typertyneenä näiden kolmen liikkujakunnan debaattia oikeuksistaan. Tai paremminkin toistensa oikeuksista.

Jalankulkijat kävelevät piittaamattomasti päin punaisia valoja ja ovat tien tukkeena pyöräteillä parveillessaan.

Pyöräilijät taas poukkoilevat kypärättä autoteiltä jalankulkijoiden sekaan, aiheuttaen vaaratilanteita.

Autoilijat puolestaan pysäköivät miten sattuu, eivät kunnioita suojateitä ja joka toisesta ajoneuvosta tuntuu olevan vilkku rikki.

Toisinsanoen kaikki näyttävät olevan toistensa tiellä. Surullisinta on, että vaikkakin debaatin osapuolet kärjistävät asioita puolin ja toisin, empiiristen tutkimusteni perusteella kaikki ovat periaatteessa oikeassa. Tosin itse periaate, jonka mukaan muut ovat törppöjä, on perustavanlaatuisesti väärin. Jos kaikki suhtautuisivat liikenteeseen hivenen empaattisemmin ja muut huomioon ottaen, sujuisi kaikkien liikenne huomattavasti jouhevammin.

Ja liikennesääntöjen ohella olisi suotavaa käyttää myös kaupunkilaisjärkeä. Autoilijat väistäkööt kevyitä liikkujia, riippumatta siitä kuka on lain mukaan oikeassa; Tonni rautaa aiheuttaa pahaa jälkeä lihaa vasten. Pyöräilijät ottakoot huomioon kävelijät ja suhteuttakoot vauhtinsa heidän mukaansa. Ohjaustanko ristiselässä tuntuu ikävältä ja lisäksi moinen lähikosketus päätyy yleensä myös pyöräilijän kumoutumiseen. Ja jalankulkijat: Kiinnittäkää huomiota ympäristöönne ja ennakoikaa esimerkiksi näköhavainnoin, tuleeko takaa nopeampia ihmisiä mahdollisine kulkuneuvoineen, ennenkuin teette äkillisiä käännöksiä.

Itseasiassa en ole törmännyt vielä missään toisessa kaupungissa niin reviiritietoiseen ja vihamieliseen liikennekäyttäytymiseen, kuin täällä meillä Helsingissä.

Hei kanssaihmiset, menkäämme itseemme ja huomioikaamme muut paremmin, niin kaikilla on kivempaa. Kiva on tutkitusti parempaa!


Hakis

Kommentit

  1. Tunnistin kirjoituksen kaupungin kieltämättä.

    Täällä yhdistyneessä kuningaskunnassa touhu tuntuu vielä astetta vihamielisemmältä ja reviiritietoisemmalta.

    Mutta on täällä kiinnostavuuksia lainsäädännön osaltakin. Esimerkiksi se, että jalankulkija on poikkeuksetta väistämisvelvollinen autoilijaan nähden (paitsi toki suojatiellä), tämä on huisin vänkää kaupungissa jossa on ehkä viidet suojatiet ilman liikennevaloja.

    Toisaalta nämä kyllä pysäyttävät auton suojatien eteen jos lähistöllä on jalankulkija joka näyttää siltä, että aikoo edes vilkuilla suojatielle päin.

    Mutta esimerkiksi autoilijoiden välinen sikailu on paikoin aivan toisenlaista.

    - Niko

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit