Possible Applen kotisivujen julkaisutapahtuma

Velipojan kanssa ollaan värkätty musiikkiminälleni, eli Possible Apple:lle kotisivuja, jonka kautta panen täten osan tuottamastani elektronisesta musiikista jakoon ns. donationwarena. Homman nimi on siis semmoinen, että saat kuunnella ja ladata sivuiltani musiikkiani ilmaiseksi omaan käyttöösi ja jos tykkäät, niin voit lahjoittaa parhaaksi katsomasi summan musiikin tekijälle suoraan ilman välikäsiä.
Toki jos et tykkää, voit siltikin lahjoittaa rahaa ja toivoa että laiskistuisin ja lopettaisin moisen äänisaasteen tekemisen.

Tällaiseen julkaisumalliin tuli päädyttyä, koska tekemäni musiikki on niin marginaalista tavaraa, ettei sen julkaisussa ole ns. kaupallista potentiaalia. Ja suoraan sanottuna, taiteen tekemisen kannalta ei ole niin väliksikään; eipähän ole levy-yhtiöiten A&R ihmiset kertomassa, mihin suuntaan musiikkia tulisi viedä.
Aiempien levyjeni tuotoilla on maksettu lähinnä painokulut ja parin kuukauden studiovuokrat. Ja mitäpä sitä levyjä nykyaikana painamaankaan? Näinhän kertyy vähemmän muovijätettä ja logistisia kulujakin.

Samalla tämä on sosiaalinen kokeilu: Jos jotakin on saatavissa imaiseksi, onko kukaan valmis maksamaan siitä hyvästä mitään? Työ tekijäänsä kiittää, saapa nähdä kiittävätkö muut?

Jazmanaut ylpeänä esittää:
POSSIBLE APPLE - Kotisivut.



Kommentit

  1. Taputaputapu! Hienot ne on.

    VastaaPoista
  2. Komeat sivut. Tykkään ajatuksesta. Kerro sitten onko donationware saanut tuulta alleen.
    - Niko

    VastaaPoista
  3. Niko kuules, heti paukkas tilille €2.79 ;)

    VastaaPoista
  4. Hämmentävää! Isoja summia! Sähän varmaan rikastut hirveästi tolla touhulla. Aattele sama kun tapahtuu 358 422 kertaa niin sä olet miljonääri.

    VastaaPoista
  5. Mää otinkin jo heti selvää, kuka tuo maahan Veyroneita, jotta voin sit olla ostamatta semmosen.

    VastaaPoista
  6. Kuka niitä sitten tuo maahan? Mäkin haluun tietää mistä sen voi jättää ostamatta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit