Asfaltti polttaa

Viikonloppuna on saanut hikoilla. Toki töissäkin, mutta pääasiassa kesän äkillisen yllättämisen johdosta. Perjantaina käytiin korjaamolla Teakin päättäribileissä Plutskujen kanssa. Leppoisaa vetoa ja peruskiva keikka, minkä jälkeen yks takahuone juoma ja nopea nukkumaan siirtyminen.
Moiseen tapain turmelemattomuuteen johdatti sellainen seikka, että Raappanan keikkabussi lähti seuraavana aamuna kaapelilta jo klo. kymmeneltä aamuisella. Tampereelle osoitti bussin nokka, paikkana pakkahuone ja häppeningin nimi oli jokin k-13 ilmaiskonserti. Tsekit pois kuleksimasta, Jaappanialaisravintolasta sushisetit kantoon ja puistoon. Puistossa joku Stadilainen kesämies uhkasi tappaa meidät, kun emme osanneet opastaa häntä alkoon. Meitä nauratti, eikä se johtunut kuolemanpelosta kummunneesta hermostuneisuudesta.

Dösä
Illemmalla keikka alta pois ja kiitosta henkilökunnalle, mi oli asiantuntevaa sekä leppoisaa ja bussin nokka kohti stadia. Nopee roudaus kaapelilla ja baariin. Baareissa oli paljon nuorisoa lakkeineen. Oli lystiä ja ruski standard maistui hyvältä.
Kotiin päin tallustellessa tuli vielä joku teinipoika pummamaan tupakkaa ääriagressiiviseen sävyyn: "Hei äijä anna vittu tupakkaa!" Katselin pikkupoikaa ihmeissäni ja käskin pyytää kauniisti. "No hei mitä viittuu saatana...." Hieman verbaalista asennekasvatusta ja teiniangstinsa alta paljastui ihan kiltti ja hyväkäytöksinen nuorimies.
Erosimme ystävinä. Aurinko kerkesi nousta ennen kotiinpääsyä.
kesäyö

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit