Kesä ja kärpasettömyys

Voe mahoton kun päätyi mukavuuteen eilinen. Tarkoituksenammehan oli hypätä julkiseen laivaan ja painua yöpyilemähän johonkin näistä Helsingin lukuisista saarista, tahi sitten pyöräillä bodom järvelle telttailemaan (ja antaa tarvittaessa moista halajavalle.)
Noh meidän telttamme on lainassa jollain, eikä kukaan tunnusta. Toisaalta kaikki kaverimme ovat fiksumpia kuin me, ja epäävät omaavansa moisia majoitusmuotoja. Loput ovat jossan punkkifestareilla kiljusta sammuneena telttansa päälle.
No eipä haitanna. Löysimme pinon stokkan lahjakortteja, jotka hankimme aikoinaan käymällä jossain markkinatutkimuksessa kertomassa että multimediamobiili-innovaation pikaviestinohjelmasovellus on paska ja turha. Näitä esittelemällä saimme ko. kaupan herkkuosastolta kasan mereneläviä, homesieniviljelmiä, sekä itämaisia levärullia yms. luxustuotteita. Vielä pullo punaviintä, sekä häälahjaksi saamamme shampanja kantoon ja turistien sekaan suomenlinnan lautalle.
Suokista spesiaalipoukama haltuun ja voi mahoton kuinka oli herkkua vatsassa ja romantiikkaa ilmassa! Ilma oli kuin morsio ja morsio oli kuin kesäilma. Ah auvoa ja oh onnea. Kymmenen jälkeen lämpötila putosi parinkympin pintaan ja vaimoni kesämekossa viluili, joten koti kutsui. sielläkin oli kivaa.

Ja kiva senkun jatkuu. Ulkona on helle ja pyöräbaana huutaa nimeämme. Olin myös kuulevinani minigolfin kutsun.

Meitsit

Kommentit

Suositut tekstit