Auts-kerho kokoontuu

Päähän sattuu. Oli nimittäin eilen Aux-kerhon kokous. Pieni herrakerhomme koostuu pääosin studiorunkkareista a.k.a miksaajista ja sen semmoisista heeboista. Käytiin lävitte melodynen ja autotunen ominaisuuksia, mitkä ovat siis vireenkorjaimia joilla saadaan kaikenmaailman idolssit ja pussycat dollsit silleen ihkun virheettömän ja muovisen kuuloisiksi. Tää voi tulla jolleekkin yllärinä, mutta monetkaan laulajatähtöset eivät tänäpänä osaa oikeasti kauheesti laulaa. Tultiin melko kollektiivisesti siihen tulokseen, että hyvin laulettu biisi on parasta ja moiset tunerit ovat saatanasta, mutta toisinaan niillä saa ihan pelottavan hyvää jälkeä aikaiseksi. Keskustelimme myös raivoisasti aiheesta, että kenen intressejä palvelee nykypoppi, jossa kaikki, lauluista rumpuihin on korjattu koneellisen täydelliseksi. Haluavatko sitä musiikin tekijät, levy-yhtiösaatanat, kuuntelijat, vai onko koko
suuntaus lähtenyt käsistä jonkin yli-innokkaan miksaajan elämää suuremmasta visiosta?
Debaatti jatkunee seuraavat 2000 vuotta.

Olispa muuten nastaa saada esim Led Zeppelinin alkuperäiset ääniraidat haltuun. Kvantisoisi rummut ja kielisoittimet täydellisesti tempoon ja virittäisi laulut absoluuttiseen säveleen. Eli toisin sanoen tappaisi kaiken hengen ja rokinrytkeen. Ja naureskelisi matkalla pankkiin???

Ja ei. Päänsärky ei johdu älynmittelöstä ja haastavista keskusteluista, vaan (ylläri pylläri) nautitusta alkomaholista. Yhtenä illan teemoista oli nimittäin vertailla koffin ja karhu-oluen vaikutusta kuuloelämykseen Stone-yhtyeen musiikkimateriaalia tarkasteltaessa. No eihän me sitä Stonea juurikaan kuunneltu, mutta olut maistui sitten senkin edestä.

Kuvassa äänialan ammattilaiset perehtyvät Hip-studioiden saunatilas... tarkkaamossa tunettamisen mikronyansseihin...

Kommentit

  1. Eiks noi idolssit ja muut oikeasti siis osaa laulaa? Järkyttävää. Mä olin kuitenkin toissa talvena miksaamassa sen rundin enkä huomannut mitään...:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit