Tiiseri
Onpas jotenkin hassun virkistävää, ettei tarvinnutkaan mennä tänään heti herättyään studiolle, josta neljän-viiden aikaan kinkkiin tai pizzalle ja yhdentoista aikoihin kotiin nukkumaan. Ehei! Tänään Olen lukenut hesaria huolella, keittänyt herkkukahvia ja nauttinut mitääntekemättömyydellisyydestä.
Saatiin se levy nyt kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä siihen kuntoon, että kaikki on miksattu ja jopa äänitetty, mitä pitikin. Nyt kuunnellaan biisejä viikko kotosalla ja ens viikonloppuna käydään tekemässä vielä tarvittavat pilkunviilaukset.
Tiiserin omaisena lahjuksena rykäisin kuultavaksenne tulevasta levystä biisipotpurin, joka koostuu jokaisesta biisistä napattuun neljän tahdin pätkään. Siitähän jo moderni hektinen vetääkin jo pitkät johtopäätökset orkesterin erinomaisuudesta.
Jos tulee sellainen olo, että klipien voluumit ja soundimaailmat heittelee kummasti, niin siihen on syynsä ja sitä kutsutaan masteroinnin puutteeksi, joka tapahtuu ennen kuin levy pamahtaa painoon. Siitä prosessista voin kertoilla joskus tarkemmin, mutta nyt mulla on vähän kiirus makoileen sohvalle.
Tuo musiikki pätkä pyörähtää klikkaamalla tästä.

Ai perhan ku kuulosti hyvältä nuo tiiserin pätkät. Nyt on pakko laittaa Like a light bulb soimaan. Isolla. Johan tässä on aamu kuunneltu ,kieltämättä ihanaista, Johanna Iivanaista.. loppuu se pehmoilu perkele Raahesaki.
VastaaPoistaAsiaa!!!
VastaaPoistaTiiseri siis osui :D
Monimuotoisen rouhealta kuulostivat minunkin korvaani, spiidvetoakin väliin.
VastaaPoista