Taivas lyö sähköä
Thor kumppaneineen on ilmeisesti päättänyt pitää kesänlopettajaisbileet. Taivas on sysi ja salamoita satelee ihan mahottomaan tahtiin. En ole ikänäni todistanut näin tymäkkää ukkosrintamaa. Vaimokin tuossa soitti töistä kun sitä vähän jänskätti, mutta puhelu katkesi seinään. Perään soiteltuani selvisi, että "luuri vaan jotenkin räpsähti yht´äkkiä" Joten päätimme höpistä puhelimessä hieman myöhemmin. Kuvan otin juuri ikkunastamme, muttei se tuo oikein tunnelmalle oikeutta. Ehdin napata kolme kuvaa, ennen kuin akku loppui kamerasta ja JOKA kerta kuvan valaisusta vastasi herra Thor. Aika tasaista valoa kaverilta kyllä irtoaa. Niin ja arvatkaapa onko äänimiehellä mitään äänityskalustoa hollilla, kun olis tarjolla komiaa ukkosenjylyä äänitettäväksi!
Joten, tänään tiedossa siistiä sisäduunia. Läppäri+wlan rulettaa ukkosella!
Joten, tänään tiedossa siistiä sisäduunia. Läppäri+wlan rulettaa ukkosella!
Suutarin lapsella ei ole kenkiä jne. Heräsin tohon pimeyteen, parvekkeelta oli mahtavat näkymät, tummaa taivasta ja pätkivää sähköä. Eikä videokameran akuissa virtaa, ei pokkarin akussa virtaa, minidiskin akku tyhjä eikä järkkärillä osu ikinä samaan aikaan sen salaman kanssa.
VastaaPoistaNyt ne on kaikki latautumassa mutta eipä oo enää kyllä mitään taltioitavaakaan. Koskahan sitä oppis?
Elämä on oppimista.
VastaaPoistaJäis vaan jotain päähän.
miä oisin äänittäny kyllä ropinaa ja pauketta c4000:lla, vaan kun ei uskaltanu laittaa myllyä päälle. viime kesänä ukkonen rikkoi 2 virtalähdettä tietokoneesta.
VastaaPoistaIhan jännä toi kuvahomma, mut eipä näy mittään. Linkki rikki tai jotain?
VastaaPoistaOmpa veikeä. Kuva on bloggerissa itessään ja toimi päiväkausia.
VastaaPoistaJoku bugittaa :/