Kesä-Esa

Häistä toivuttuamme suuntasimme Ouluun, jossa kävimme mm. Haistelemassa tunnelmia rockfutis kisoissa, sekä fanittamassa jalista jatkoklubilla, josta eksyimme pienen pieneen saareen jonkun ihmisen syntymäpäiville, keskelle pusikkoa. Nyt manailen junassa matkalla Tsadiin, että miksi pendolinoissa pitää olla aina niin helvetin kylmä!!??!

Tuossa junan käytävällä tuli just vastaan perus-insinöörin näköinen reppana, jolla oli toton paita päällä. Välittömästi tuli surku puolestaan. Sen mielestä Steve Lukather on varmaankin jumala.
Ravintolavaunuun päästyäni tarkensin ihmistutkielman itseeni. Tässä totofania haukkuu reppanaksi mies, joka taannoin arabian tehtaanmyymälässä pysähtyi kuuntelemaan kuulutuskaiutinta, johon ilmastointilaite aiheutti veikeitä häiriöitä. ”Hyvin surisee; Hyvä biisi!” Josta taas juontui mieleeni se onnellinen seikka, että onpas mulla hyvä vaimo. Se ei ihmetelly toimintaani yhtään. Tuli vaan jonkin ajan päästä nykäsemään hihasta: ” Joutaisitko tulla kattoon kuppeja, kun on tarjouksessa?”

Kateltiin Oulussa käydessämme kämppiä. Omakotitalon sais halvemmalla, kuin mitä meidän helsinkiläisyksiömme maksais. Piharakennukseen sais vielä studionkin rakennettua. Päätimme täten vakavissamme harkita paluumuuttoa Ouluun ja perustaa perheen.
Ennen olin sitä mieltä että vaikka Oulu onkin hieno paikka hyvine ihmisineen, niin en vittu silti niin kulttuurivihamieliseen kaupunkiin kuunaan palaa.
Esimerkin voima: Tuttu, kansainvälisestikkin palkittu kitaristi anoi apurahaa, että sais ostettua uuden akustisen. Ei saanut. Rahat annettiin ILMAKITARAFESTIVAALEILLE!!!

Mutta sitten taas asiaa tarkemmin ajateltuani hoksasin, ettei asiat koskaan mihinkään muutu, jos kukaan ei tee niille mitään. Miksi luikkia pakolaiseksi etelään, kun kotona saa sotia hyvän asian puolesta? Perustais vaikka bändin. Tai kasais entisen uudelleen.
Ja ennenkaikkea: Sais järjestää comeback bileet!