Kosertit Kaisaniemessä piinaa asukkaille?

Hyvä Jarmo Nenonen. Kirjoititte tämänpäiväisessä helsinginsanomissa mieltäni askarruttaneen yleisönosastokirjoituksen, jonka sisältö käsitteli Kaisaniemessä järjestettäviä ulkoilmakonsertteja, sekä kilpaveneilytapahtumia. Viittaat alueilla ko. tapahtumissa tapahtuvaan örveltämiseen ja menoon, sekä iniset "viimevuosina vain lisääntyneestä jatkuvasta meluhaitasta, joka ylittää usein sietorajan jatkuvuudellaan ja voimakkuudellaan"

Ettei vain olisi tullut setä Nenosella hommattua turhan tehokasta kuulolaitetta? On nimittäin tässä muutamassa vuodessa tipahtanut nuo konserttien volyymit kovista, kohtalaisen kautta ihan naurettavan hiljaisiksi. Tietysti minä ymmärrän, että se kauhia saatananpalvontaorkesteri tuntuu soittavan älyttömän paljon lujempaa, kuin iki-ihana Sillanpään Jartsa, vaikka molemmat heilauttavat desibelimittaria saman verran. Mutta ymmärrätkö sitä sinä, Jarmoseni?

Itseasiassa koko ruikutuksesi olisi jäänyt noteeraamatta taholtani, mikäli et olisi vetänyt esiin vanhaa "eiks niin" korttia.
Kirjoitit "Kuinka on mahdollista, että Kaisaniemen, Kruunuhaan, Siltasaaren sekä osittain Hakaniemen asukaat asetetaan tämmöisen elämöinin uhreiksi?"

Ja minä kysyn, että millä helvetin luvalla ja kompetenssilla sinä Jarmo "jeesus" Nenonen, nostat itsesi minun edusmiehekseni ja samalla ilmoitat lehdessä, mistä minun tulisi olla näreissäni?

Ota nyt hyvä ihminen se herne pois nenästäsi ja tunge se korvaasi. Sen jälkeen ole hyvä ja poistu kaupungistamme maaseudun rauhaan, mikäli ihmisten huvittelusta koituvat äänet ovat mielestäsi sietämättömiä.
Kannattaa kuitenkin valita asuinpaikkansa tarkoin. Suomi kun on täynnänsä erikokoisia musiikki yms. tapahtumia.

Kommentit

  1. Sinänsä hassua rakas Jazze, että tuo lappunen on minun tekemä. Tosin minulla oli kieli poskella. :P

    VastaaPoista
  2. heheh, turan oli kyllä oikeassa. sun pitäis kirjoitella (viel useammin) tänne..

    t. bussimatkalainen ja mukahauska Kristo

    ps. terkkuja!

    VastaaPoista
  3. Turan onkin harvinaisen viisas eläin!

    VastaaPoista
  4. Oikolue. Uskottavuus multiploituu.

    VastaaPoista
  5. Mut sit mä pilaisin kielipoliisien runkkuhetket.

    Vakavasti puhuen: Olet oikeassa ja minä laiska.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit