Studio 2.0
Minullahan on vuosien saatossa ollut muutamia pienimuotoisia studioita. Jotkut pienempiä, jotkut vähän isompia, mutta lähivuosina olen lähinnä vuokraillut moisen aina tarpeen mukaan. Syynä tähän nykyiseen tilanteeseen on se, että oman pajan ylläpitäminen ja päivittäminen ei vain ole nykypäivänä taloudellisesti järkevää puuhaa. Kilpailu alalla on kireää ja sellainen paja, jossa onistuisi kaikki äänittämisestä miksaamiseen, tulisi niiiiin kallliiksi, että studion käyttöaste saisi olla sanalla sanoen mahdoton, johtuen siitä että levytysbudjetit ovat yleensä aika naurettavia odotuksiin nähden. Eli taiteiluille ja omille projekteille ei jäisi juurikaan saumaa.
Lisäksi nykyajan tekniikka mahdollistaa tänäpäivänä studiotyöskentelyssä hämmästyttävän korkean tason, ilman että studioon tarvitsisi linnottautua (kärjistetysti), kuin äänitys ja kuunteluakustiikan takia.
Silläpä kasasinkin itselleni vihdoin kotioloihin soveltuvan minimisetupin, jossa oman musiikkini tekeminen, editointityöskentely ja jopa pienimuotoinen miksaaminen onnistuu hämmästyttävänkin hyvin. Hiomisen voi sitten hoitaa esimerkiksi luottopajallani Johtoääni studiossa.
Pajani sydän rakentuu Macbookin läppärin ja Logic audio softan ympärille, jonka audiointefacena, kontrollerina ja midikoskettimistona toimii mainio Novation X-Station, jonka perään nakkasin kotimaisen Proxsonicsin, tätänykyään profel, lafkan loistavat Pro-X tarkkailumonitorit, jotka pitkällisen pohdinnan jälkeen sijoitin olohuoneemme tilanjakajana toimivaan kirjahyllyyn. Näin sain ratkaistua sijoitus/akustiikka/hellasärö ongelmat tyydyttävästi. Takaseinään kun tulee näin ollen matkaa pari metriä, kuten kattoonkin, näin pahoja bassokuminoita a.k.a huonemoodeja ei pääse syntymään. Tähän kun lisää hyvät studiokuulokkeet ja kokemuksen tuoman tilannetajun, niin ollaan jo komiasti voiton puolella. Lattiatyyny perseen alle ja itämaiseen risti-istuma asentoon käy. Kyllä lähtee!

Kommentit
Lähetä kommentti