Huippuyliopisto
Taideväki ja humanistit yleensä, ovat vastustaneet huippuyliopistohanketta ihan saatanasti. Argumentointi on koskenut käsittääkseni lähinnä sitä, että pelätään rahavallan ja insinöörien tukahduttavan ja rajoittavan taiteilijoiden ilmaisunvapautta. Varsinkin pelätään sitä, että kapitalistinperkeleet muiluttavat taiteen markkinatalouden piiriin, jossa arvo löytyy vasta tuottavuuden kautta. Minä kyllä ymmärrän pelon. Monet taiteilijasielut kun tuppaavat olevan vähän ressukoita ja alalta löytyy vähän helvetin paljon itsetunto ongelmaisia ja henkisesti epätasapainoisia ihmisiä ja tämän sanon ihan ilman sarvia ja hampaita. Minä kyllä tiedän. Näin on ollut aina.
Mutta kulttuuriväen joukosta löytyy myöskin ne helvetin änkyrät, jotka osaavat katsoa mitallin molemmille puolille. He käyttävät sanan säilää mestarillisesti, eikä heillä ole ns. mitään menetettävää, koskapa eivät ole koskaan ajautuneet materian ikeen alle ja henkistä pääomaa on vähän vitun paha mennä ulosmittaamaan.
Voisiko kuitenkin olla niin, että hankkeen muitten osapuolten tulisi pelätä tätä lampaanvaatteissa kulkevaa ihmissutta?
Me ollaan kaadettu hallituksia!

Kommentit
Lähetä kommentti