Tip Tap...
Jopas tässä on ollut vallan.
Työpaikan pikkujoulut järjestettiin tällä kertaa suomenlinnan upseerikerholla.
Kai siellä oli ihan hauskaa. Tuli syötyä ja juotua aika tanakasti. Enin osa ajasta meni työkaverin kanssa tupakkasalongin puolella, maailmaa parannellessa ja sen pakollisen coverbändin metakkaa pakoillessa. Keksimme taas kerran, mikä se elämän tarkoitus olikaan ja jälleen kerran tämä sameiden aivojen kristallisoituma unohtui mielestä samoin tein. Liukas pirulainen.
Illan aikana tuli piipahdeltua pariin otteeseen myös ylivoimastudioilla, jossa pojat miksasivat kasaan Hidria Spacefolkin uutta plattaa, jonka allekirjoittaneen tulisi masteroida piakkoin. Eiköhän siitä kalu tule.
Upseerikerholla oli sivaripohjalta hieman ahdistavaa, kun sedät pönöttivät ympärillä tuimina. Onkohan Suomen armeijalla joku oma muotokuvamaalarinsa, vai mitenköhän tuo tsydeemi menee? Oli tuollakin nimittäin sen verran kolhoja maalauksia että voe että.
"Taiteilija tekee siitä sitten ihan vaan näköisen, että jätetään ne krumeluurit ja se semmonen taidehörhellys akoille ja homoille."

Meinasin maalauttaa aikoinaan itsestäni tuollaisen pönötyskuvan puolitututulla taiteilijalla. Olisihan se ollut komea omalla seinällä, oma kuva. Puku päällä konjakin ja sikarin kanssa vielä. :)
VastaaPoistaEt sitten kuitenkaan kehdannu?
VastaaPoistaMä voisin maalauttaa moisen vessan seinälle.
Voi huhhuhuijakkaa sentään... Näkyykö natsat nyt kunnolla! Monennetkohan versiot nää lopulliset, hyväksytyt on ko. tauluista? :D
VastaaPoista