Vastarannan sääski

On omituista miten sitä voi pitää ihan eri asioista päinvastoin kuin jotkut eivät voi sietää, kuten esimerkiksi kummallisesti muotoilluista lauseista, joita pitää hypistellä hieman ennen kuin aukeavat. Nämä asiat ovat tosin hyvin huteralla pohjalla siinä mielessä että oja muuttuu hyvin helposti allikoksi, mikä taas ei ole hyvä paikka lain. Esimerkkinä huolimattomasti rykäistyt viiviavellanismit tai tekonokkelat uutislehtisatasenpääkirjoitusmit.
Enkä minä nyt väitä olevani viaton moiseen itsekkään, mutta toisaalta ei minun tarvitsekaan. Tämä blogi on ainoa julkinen paikka mihin tulee kirjoiteltua ja pysyy täten editoimattomana ja oikolukemattomana siihen asti kunnes alan saamaan tästä jonkinlaista korvausta tahi hyötyä (tai liikaa vihaista palautetta).

Toinen ja kolmas asia, jotka tuntuvat vaivaavan joitakin ihmisiä vähän turhankin paljon ovat hymiöt ja Dr Phil.
Hymiöthän ovat merkki kielen rappeutumasta. Ihmiset eivät viitsi enää käyttää aikaansa tunnetilojensa kuvailuun muun kirjoitetun viestinnän ohessa, mutta toisaalta taas maailma ja välinet muuttuvat Eskoseni. Ei se muuta kaunokirjallisuuden kenttää saharaksi jos sä panet ironiseen tekstiviestiisi ;) Päin vastoin. Se voi pelastaa turpasaunalta tahi parisuhdeterapialta. Se on sitä visuaalista viestintää ja sitä on ollu aina!

Ja mitä Dr Philiin tulee... Eräät jaksavat raivostua miehen holhoavasta ja yksinkertaistetusta rautalankapsykologiasta, mutta katsopas huviksesi minkalaista sakkia siellä setvii ongelmiaan. Jos henkilö A. ei osaa/viitsi käyttää aivoaan, tulee häntä lyödä avokämmenellä takaraivoon ns. kickstartin toivossa.

Loppukevennykseksi vielä hieman askarteluvinkkejä, sekä esimerkkikuva visuaalisesta viestinnästä parhaimmillaan.

Kommentit

Suositut tekstit