Levyä julkistamassa




No nyt sitä sitten vihdoinkin saa!

Kukaan ei ole varmaan odottanut German Elektroniksin uutta (ja ensimmäistä;) levyä niin kovasti
kuin minä. Olenhan sentään bändin suurin fani... ja säveltäja ja tuottaja ja laulaja ja miksaaja ja... Pitäis varmaan panna pystyyn oma faniklubi jossa voisin rauhassa taputella itseäni selkään, ulkopuolisten häiritsemättä.
Levyä on pakerrettu Heinz-Haraldin kanssa yhdessä ja huolella. Ensimmäiset biisit levylle taidettiin tehdä jo yli pari vuotta sitten, mikä on elektronisen musiikin maailmassa jo ikuisuus.
J=I Eli pikku broidini teki kansien kanssa ihan järkyttävän hienoa työtä. Ne on n-kertaa paremmat, kuin mitä uskalsin ennakkovedosten perusteella odottaakkaan. Kitoos kaunis!



Perjantaina oltiin tosiaan hämmentämässä kaapelitehtaalla soppaa, soittamalla elektroa raveissa. jossa samalla julkaistiin tuo mainioksikin kehumani plättä. Levytkin tupsahtivat postista sopivasti samana päivänä, joten paino teki riittävän hyvää työtä aikatauluinensa.
Jos se on ajoissa, se ei ole myöhässä, sanovat jo pseudozeniläisetkin pyhissä vassanseinäkirjoituksissaan.
Eilen, maanantaina kävin sitten tuputtamassa levyjäni mm. bassoradion mainioille pojille.
LBJ-Joonas sattui just sopivasti hikoilemaan bassiksen loistavasti ilmastoidussa studiokompleksissa ja ilahtui silminnähden (vai olikohan se sittenkin ase?) uuden vauvan näkemisestä paiskaten platan eetteriin. Nyt onkin sitten krapula.
Tänään pitäis varmaan jatkaa promoamista. Saas nähdä päätyykö sitä taas krapulaan?

Kommentit

Suositut tekstit