Pohdintaa podcastitoiminnasta

Nyt kun vyön alla on jo 22 Keikkaa pukkaa podcastjaksoa, on mielestäni aiheellista valottaa, mitä kaikkea on tullut oppittua podcastin tekemisestä.

Mä olen ollut jo vuosia podcastien suurkuluttaja. Kuuntelen vapaa-ajallani niitä tosi, tosi paljon. Ja se jos joku opettaa parhaiten. Siinä huomaa aika nopeasti, mikä toimii, mikä ärsyttää ja mikä erottaa amatöörit ammattilaisista ja varsinkin sen, milloin jotkut ovat ihan omalla tasollaan!

Pistetäänpä heti muutama suositus kehiin: 

Juuso Pekkinen on loistava. Siinä ollaan perehdytty aiheeseen ja tehty taustatöitä joka jakson eteen. Myös teknisesti tuotanto on tasaisen varmaa. (Insert Waynes world "we are not worthy" Gif).

Ruben Stiller taas on veteraanitoimittajana erittäin kova haastattelija. Laatu voi toki heitellä, varsinkin näin korona-aikana, mutta sisältö on aina ymmärrettävää ja selkeää. Ja se osaa kaivaa vaikeistakin asioista uusia kulmia. Ja heittäytymällä tyhmäksi, se saa haastateltavansa avautumaan mahtavasti.

Muunmuassa Tiedetrippiä tekevä Henry Tikkanen puolestaan on ihan nekstillä levelillään podcastiensä kanssa. Hän on panostanut äänisuunnitteluun tässä maassa enemmän kuin kukaan. Tai ainakin paremmin, kuin kukaan! ihan tajuttoman hyvin tehty podcasti, niin teknisesti, taiteellisesti, kuin sisällöllisestikin!

Ameriikan podcasteista varsinkin 20 000Hz pitää nostaa jalustalle. Ohjelma joka käsittelee maailman ilmiöitä nimenomaan audio-orientoituneesti on pakko nostaa jalustalle.

Ja jottei tästä tulisi liian pitkää listausta, niin Reply All, Conan O´Brian needs a friend ja Attack&Release show (vahva masterointinörttivaroitus!) pitää mainita. Niin Ja Tommi Liimatan Suuri serkkuteoria ja ja Radiolab, joka on suurelti suitsutettu, mutta joka menee editeerauksen saralla mun mielestäni jo vähän raskaan puoleiseksi. Hienoa duunia, mutta ei vaan kolahda mulle. Silti suuret propsit tälle uran aukojalle.

Mun podcast listalla olis kymmeniä toinen toistaan parempia ohjelmia, mutta pakko vaan kehua ensiksi mieleen tulleet, ettei lähde mopedi käsistä.  *Köh*(pyöreä pöytä)*köh* 

Ja jos jostain tykkää, niin sitä toki haluaa tehdä itsekin. Mä olen haaveillut audiota käsittelevän podcastin tekemisestä jo vuosia. Mutta koska mulla ei ole toimittamisesta kokemusta kuin nimeksi ja kun rimakin on tietty aina tosi korkealla, niin se on jäänyt. Audiota mä kyllä osaan vääntää. Asiaa, kontekstia ja kontaktejakin olisi, mutta mutta... Kyllä te tiedätte. Uuden aloittaminen on välillä tosi kuumottavaa. (Itseasiassa mä olen pitänyt podcastääni aiheista koulutustakin yhdelle suomen johtavalle podcastfirmallekin, ennenkuin tein itse mitään omaa.)  

Mutta nyt sitten tuli rutto ja luppoaikaa sen myötä. Ja niin muuten tuli myös hyvälle ystävälleni ja kollegalleni Antti "Oksu" Vuorelallekin.

Siinä netin yli survivaalipeliä tahkotessamme heitin ilmaan idean omasta, tapahtuma-alaa käsittelevästä podcastista ja sehän otti tuulta alleen. Oksu on nimittäin sekä tehokas että noheva. Siinä sitten mentiin, vikistiin sekä ryhdyttiin hommiin. Pari viikkoa fundeeraamista ja eikun toimeen.

No mitäpä se sitten vaatii se podcastin teko? No nykyään löytyy asiaan vihittyjä laitteita ja vieläpä kovin halvalla. Pienen nettihaun päätteeksi me päädyimme hinta/laatusuhteeltaan erinomaiseen Zoom PodTrakP4 vehkeisiin. Molemmille omat, niin voidaan tehdä kun siltä tuntuu. Niissä on neljä ihan mukiinmenevää mikkikanavaa sekä linjatuloja ja sen saa puheluita ja videoneuvoitteluja äänittämään niin, että se nullaa signaalin myös niin, ettei ääni kierrä takaisin haastateltavalle. On siinä paljon muitakin kivoja ominaisuuksia, nelikanavaisesta kuulokevahvistimesta lähtien. Hämmästyttävä pikkupurkki kaikenkaikkiaan. Ei se täydellinen ole. Bugeja riittää kyllä,  mutta tuohon hintaan ei liene parempaa. Ja jos joku elektroniikan taitaja osaa mulle kertoa, miten se pystyy antamaan Kahdella sormipatterilla säällistä fantom jänitettä neljään kanavaan, niin sivistä mua kiitos! No ei nyt 48v, mutta ainakin yks kunnollinen isokalvoinen supattaa kerrallaan ja vähemmän energiasyöppöjä konkkia useempia. semminkin kun operoi 9v muuntajalla, tai virtapankilla.

No entäs sitten ne mikrofonit? Niihinhän voisi upottaa isoja rahoja ja ihan perustellusti. Mitä parempi mikki, niin sitä vähemmän sitä signaalia tarvitsee prosessoida. Onneksi nykyaikana löytyy pikkurahalla ihan hyviä mikkejä. Meidän perusmikkimme on mainiot ja naurettavan halvat Audiotechnikan AT2020, semikalvoiset konkkamikit. No siis onhan tonnin noikuissa tai Mojaven mikeissä parempi soundi, mutta nää AT:n halpikset maksaa alta satasen ja pienellä ekvalisoinnilla näistä saa ihan älyttömän hyvän äänen ulos. Raakanakin se signaali on varsin mainio. No mutta noi edellämainitut on ns. studiomikkejä. Entäs sitten kentällä? Käsikapula on siihen oikea lääke. Mä olen kokeillut tässä vuoden aikana niitäkin monenmoisia, lähtien legendaarisesta "karpomikistä" ja sen johdannaisista, mutta perkules vaan, se Shuren SM58 on vaan tässäkin hommassa älyttömän hyvä. Jos haastateltava vaan osaa vetää siihen suht läheltä, niin se vaan on monella tapaa ylivertainen. Siinähän on muuten sama kapseli, kuin kaikkien radio/podcast/sriimaajien ykkösvalinnassa, eli SM7:ssa. Sit on myös ns. nappimikkejä, headsettejä yms. mutta niistä mulla ei ole vielä tarpeeksi kokemuksia, jotta voisin purkaa tuntojani niistä.

Okei, nyt on äänitin ja äänenpoimija hallussa, mikä on seuraavaksi tärkein asia? No kuulkaas akustiikka! Painotan: AKUSTIIKKA!!! Ai miten niin? Siinä keittiössä kun särvitään kahvia ja jutellaan mukavia, niin hyvältähän se kuulostaa. Sitten kun samassa tilassa ruvetaan äänittämään puhetta... niin joo, mutta kuitenkaan ei. Kas kun mikrofoni kuulee asioita hyvin eritavalla kuin ihmiskorva. Aivo osaa suodattaa suoran signaalin niistä huoneheijasteista, mutta mikrofoni on tyhymä kapistus. Se poimii ihan kaiken. Ne paljaat pinnat ja se markkinoiden hiljaisin jääkaappi löytyy kyllä sitten sieltä raidoilta. Varsinkin kun niitä raitoja vähänkään kompressoi ja kompressoidahan useinmiten pitää. Siitä kohta lisää. 

Ideaali spiikkeihin on kaiuton huone. Mutta koska harva elää akustiikkalaboratoriossa, niin järkevin vaihtoehto on esim. makuuhuone. Siellä on heti lattialla massiivinen akustoelementti, tai sängyksihän sitä monet kutsuu. Paksut verhot edesauttaa ihmeesti. Vielä kun aukaisee ne vaatekomeroiden ovet, niin meillähän on yllättävän paljon demppaavaa pintaa ympärillä. Sitten kun lähdetään tekemään lokaatioäänityksiä, niin onkin jo aika paljon välteltävää. Mutta fysiikan lainalaisuudet on kuitenkin samat: Mikki lähelle kuonoa ja mahdollisimman hyvin dempattu tila, mahd. vähän hälyääniä ja ei missään nimessä taustamusiikkia tms. rytmistä taustaääntä. Esimerkiksi jouheva editointi on käytännössä mahdotonta, jos se taustameteli tökkii, muuttuu ja katkeilee hallitsemattomasti. Tämän kyllä huomaa tekemisen kautta. Eli vaikka lähipubin nurkkalooshi oliskin arkipäivänä hyvä idea, niin editointivaiheessa se ei enää sitä ole.

Ja sitten ne etähaastattelut. Nehän on enemmän tätäpäivää kuin kuunaan. Etäpalaveriohjelmistoista se on Zoom ja piste. Jos on parempia, niin en ole törmännyt. Se jopa antaa äänittää osallistujien raidat erikseen. On pakattua soundia juu, mutta aivan kohtalaisen hyvää sellaista. Etä-äänityksissä paras vaihtoehto on se, että jokainen äänittää pakkaamatonta ääntä tykönänsä ja lähettää ne sitten editoitavaksi, mutta harvassa on ne joilta se onnistuu ongelmitta. Ja hei, väistäppä täten miina: Jos sulla on ääniraitoina sekä pakkaamatonta ja pakattua ääniraitaa, niin olet kusessa. Kaikki pakkausalgoritmit, kuten mp3 aac etc. vaikuttavat myös äänitiedoston aikaan. Eli ne eivät ole synkassa siihen pakkaamattomaan ääneen. Riippuen kodekista se vaihtelee  millisekunteja. No mitä muutama millisekunti on suuntaan tai toiseen? No ei periaatteessa juurikaan mitään, mutta miten se vaikuttaa esim. tunnin puhejaksossa, kun raidat venyvät ja vanuvat toisiinsa nähden. Nämä on taas näitä kantapääasioita. Puheen synkkaus on onneksi helpompaa kuin musiikin, mutta silti.

Jos Zoom ei ole vaihtoehto ja pitää tehdä puhelinhaastatteluja, niin yllättäen se perinteinen kännykkäpuhelu on viimeinen vaihtoehto. Kun soundiin rupeaa kiinnittämään huomiota, niin huomaa kyllä nopeasti miksei. Mm. Whatsapp puheluissa on lähes poikkeuksetta parempi äänenlaatu (ja kenttä) kuin perus puheluissa.

Entäs se editoinnin riemu? Suht hyvässä tilassa hyvin äänitetty audiomateriaali ei periaatteessa tarvi mitään. Siis periaatteessa. Mutta kun harvoin olosuhteet ovat optimaaliset. Harvalla on pääsy studion spiikkikoppiin. Ja varsinkin jos ohjelmaa tehdään mobiilisti eri lokaatioissa, niin haasteet nousevat potenssiin.

Ensinnäkin: Editoi aina kuulokkeilla. Hyvät kuulokkeet ovat aina tarkemmat editointihommassa, kuin parhainkaan kaiutinkuuntelu. Äänitä mielellään myös kuulokkeet päässä, koska sä kuulet niitten läpi mitä ne mikit oikeasti poimivat. Leikkaa sitten kaikki tarpeeton bassoinformaatio poies. Nyt ei tehdä listahittilevyä, vaan panostetaan selkeyteen ja häiriöiden minimointiin. Väitän että puheäänentoistossa kaikki alta 100Hz on turhaa (Loivahkolla leikkurilla). Alapääalueella on kaikkea ärsyttävää, plosiiveista mikkitelineen potkimiseen ja kylmäkoneiden hurinaan. Sitävastoin hmiskorva on herkimmillään noin 2-5Khz:n taajuuksilla, koska siellä luuraa kaikki puheen ymmärrettävyyden kannalta tärkeä informaatio. Pistä kännykkäsi puhelun aikana kaiutinmoodiin ja laske sen päälle rätti niin tajuat, mitä tarkoitan. Eli ykköstavoite on pitää puheääni selkeänä. Ei korostettuna, vaan selkeänä. Sitten kun se on kunnossa, niin voit kokeilla nostaa ns. rintaääntä, joka luuraa siellä 150-250Hz taajuuksilla ja jolla saa lämpöä ja läsnäoloa soundiin. Nämä on yksinkertaistettuna ne fundamentaalit, joista on hyvä ponnistaa. Jos olet laiska editoimaan raidoilta ns. tyhjiä pois, eli kohinaa, vuotoja yms. meteliä, niin myös automikseriplugari voi olla hyvä juttu. Esim. tämä on vaikuttanut demon perusteella mainiolta. Gate ei tähän hommaan toimi. Ihmispuhe on niin dynaamista tavaraa ja ihmiskorva on sille niin herkistynyt, että siitä jää kiinni heti.

Puhutaanpa sitten hieman kompuroinnista. Jos sä hallitset kompressoinnin, niin skippaa toki. Mä olen tehnyt masterointihommia työkseni +25v ja alan pikkuhiljaa hahmottamaan vähän syvällisemmin mistä on kyse. Kyse on pojimmiltaan dynamiikan, eli äänekkyyden vaihtelun hallinnasta. (ja sit kun mennään syvemmälle, niin myös ajan hallinnasta!) Ota kompressori, valitse presetiksi "voice" tai "speech" pistä kaikki mahdollinen auto-moodiin ja länää silleen, että mittari vilkuttaa kovimmissa kohdissa bauttiarallaa kolme desibeliä. Sillä pääsee alkuun. Mutta älä missään tapauksessa ylikompressoi. Se kuulostaa luonnottomalta, eikä sellaista radiojuontajasoundia oikeasti jaksa kuunnella minutteja kauempaa. Ne jotka tietää, tekee mitä tekee, mutta tältä pohjalta nekin tekee. Itseasiassa kaksi mietoa komressoria on aina parempi, kuin yksi jyrkkä. Testaa vaikka! Kerrankin LUFS:it on hyvä tarkkailla, kun kerta puheen kanssa operoidaan. Itse olen huomannut, että jos ohjelman kokonais LUFS:it pyörii, öbaut 16dB:n haarukassa, niin se kuulostaa miellyttävältä. Dynamiikkaa on silloin kivasti. Kaikesta saa selvää, mutta mikään ei ole myöskään liian lytyssä. Joo joo, AES suosittaa 18dB, mutta podcasteja kuunnellaan epämääräisemmistä lähteistä ja erilaisissa ympäristöissä kuin radiota tai telkkaria.

No mutta kun siellä taustalla on kuitenkin se jääkaappi hurisemassa ja/tai paikallinen pastori halus tehdä tän homman siellä jumalanpalvelushallissa. Painotan vielä, että tosiaan kohinasalpahan se ekana tulis mieleen, kun sehän leikkaa kaiken hyötysignaalin ulkopuolisen kivasti. Vaan kun EI!!! Kuten aiemmin totesin, ihmisen korva on herkistynyt ihmisen puheelle ja sen nyansseille ja onkin yllättävän kompleksinen olemukseltaan. Ovatko hengitysäänet toivottavia? Reagoiko ihminen asioihin esimerkiksi huokailemalla, ynähtelemällä jne? No se riippuu kontekstista! tyhmä kohinasalpa ei erottele moista. Jos ruvetaan soundirunkkaamaan, eli hifistelemään, niin käsin sinun on kaikki epätoivottu leikkaaman. Mä olen siinä hyvä ja editointi tulee selkärangasta ja mulla menee tunnin mittaisen kaksikanavaisen haastattelun editointiin noin puolitoista tuntia. Sori, mutta jos haluu hyvää, niin se vain vaatii aikaa. paskassa akustiikassa tehty neljän hengen paneelikeskustelu ottaa keskimäärin viitisen tuntia. Ja huom, mulla on työkalu ja osaamisarsenaali huomattavan korkealla tasolla. Harjaantumattomalta siinä voi mennä realistisesti päivä, jos toinenkin. Mutta lopputulos palkitsee kyllä ja tekemällä oppii ja oppi nopeuttaa!

Sitten toisaalta, jos sisältö on priimaa, niin se kyllä välittyy, vaikka tekninen toteutus ontuisikin. Toisaalta, miksi tinkisi toteutuksesta? Ei työtä pidä pelätä.

Nyt me päätettiin jäädä oman podcastimme kanssa syyslomalle ja tutkailla mitä on tullut tehtyä. Katsellaan vähän mitä ollaan tehty hyvin ja missä voitais parantaa. Konsepti tuoda tapahtuma-alan tekijöitä esiin kyllä toimii, mutta miten tästä pitäisi edetä? Pitääkö formaattia tiivistää, vai laajentaa? Mihin suuntaan kuulijat toivoisivat ohjelmaa vietävän? Palautteen perusteella me ollaan ihan älyttömän pidettyjä ja se on ihan valtavan ihanaa ja elähdyttävää! hmiset tulee vetämään hihasta keikoilla ja kehumaan hyvästä ohjelmasta taajaan ja kaikki on ihanasti, mutta miksi meidän vakiintunut kuulijakunta ei kasva, vaikka kuinka pyydetään ihmisiä jakamaan ja suosittelemaan ohjelmaamme? Ollaanko me piikattu, vai liian hätäisiä tulkitsemaan ihmisten mielenkiintoa? Ja onkos tämä kerran viikossa tapahtuva ohjelma-aikataulu kuitenkin aivan liian kiimainen julkaisutahti? Olisko kerran kuukauteen puolestaan liian löysä?

Ja suoraan sanoen mua vähän vituttaa sellainen, että vaikka lähetin varsin pureskellun lehdistötiedotteen aika laajalti tapahtuma ja musiikkialan julkaisuihin, että jos vaikka pikku puffin saisi pikku-uutisiin, niin yksikään ei siihen tarttunut. (Kröhöm, mm. Gramex ja Teosto yms!)

Sinänsä me tehdään tätä hommaa varsin pyyteettömästi ja harrastuneisuuttamme, että ei meidän meininki ole tästä elantoa tehdä, mutta kulut olis kiva saada pois. Vehkeet meille on pitkälti rahoittanut Valco ja kaljaa antanut rentoutumiseen tähän asti Pyynikin panimo (Jatketaankos?). Ja merkkaa on toimittanut Oulun Paitapaino. Mutta kaikki juoksevat kulut me maksetaan omasta taskusta. Olis kamalan kiva saada silleen rahoitusmalli kondikseen, että esim. haastattelureissujen bensat sais kuitattua. Tai että sille haastateltavalle vois tarjota esim. lounaan. Mitäköhän se semmoinen vaatii? Ei me tiedetä. Kuten sanottu, me ollaan ihan amatöörejä tässä hommassa. Auttakaa!