Varrella striimivirran

 Lupailin viimepostauksessani jutella podcastaamisesta, mutta jotta blogini linja pysyisi tapansa mukaan mukavan hajanaisena, niin mä kertoilen ensin miksausfilosofiastani, mitä tulee striimikeikkoihin.

Ensimmäinen asia on hyväksyä se, että vaikka livenä soitetaankin, niin miksauksessa eivät päde suoraan livemiksauksen lainalaisuudet. Livemiksauksessa on kyse äänen vahvistamisesta.Yleisön edessä on orkesteri, jonka soittoa vahvistetaan yleisölle oikeassa suhteessa. Kaikki soittimet vaativat suhteessa oman osansa tätä vahvistusta. Esimerkiksi kitara voi olla lavalla jo niin lujalla, ettei sitä ole mielekästä tuupata enää PA:han.

Striimitilanteessa se yleisö on kotosalla ja sinne ei bändin suora ääntely kuulu. Siksipä kyseessä onkin pikemminkin studio, kuin livemiksaustilanne. Tietenkin sillä erotuksella, että striimejä harvemmin miksataan akustisesti erinomaisessa studioympäristössä ja toisaalta kaiken on oltava priimaa heti lennosta ja ottoja on vain se yksi. Eli lähtökohtaisesti on pystyynkuollut ajatus miksata se keikka sieltä salinpuolesta "normaalisti", kun siitä syötteestä jää se bändin suora soundi heti poies.

No mitäs sitten? No otat piiitkän piuhan, viet sen pulpettisi mahd. kauas siitä möykkäävästä bändistä ja yrität rakentaa sinne "luutavarastoon" säällisen musiikkitarkkaamon. Koskapa mä olen julmettu soundirunkkari ja akustiikkanatsi, joka on uransa aikana rakentanut studion poikineen, niin mä tiedän hyvin, kuinka mahdottoman vaikeaa luotettavan kuuntelun rakentaminen on, varsinkin tilaan jota ei ole siihen suunniteltu. Eli mä skippasin omalta kohdaltani kaiutinkuuntelun kokonaan ja rupesin laatimaan kuulokkeilla.

Nyt joku siellä heristää sormeaan, että "eihän kuulokkeilla voi miksata, kun stereokuva on ihan erilainen ja miten sen bassonmäärän pystyy muka pistämään kuntoon?" No höpö höpö, kyllä voi. Miksaa vaan menemään. Treenaa vaikka vähän etukäteen tsekissä napatuilla moniraidoilla. Hyvä ja luotettava kuulokekuuntelu on itseasiassa pienellä treenaamisella helpompaa ja selkeempää, kun siinä ei ole sitä akustiikkaa sotkemassa äänikuvaa. Ainoat huomaavani isommat äänikuvalliset asiat, verrattuna kaiutinkuunteluun, on maltillisemmat panoroinnit ja tilojen/kaikujen annostelun määrä. Se mikä on monesti kiva lisä on jonkinlaiset ambienssimikit, jotka tuovat lisää rähinää ja atmosfääriä siihen soundiin. Vaikka puhuinkin aiemmin studiomiksausmaisesta lähestymisestä, niin kyseessä on kuitenkin livetilanne ja kuulija on saatava huijattua siihen, että se on siinä tilanteessa läsnä. Mä olen joskus ujuttanut sekaan jopa baarimölinää subliminaalisella volalla, ettei meno olis liian kliiniä. Niin ja immersiivisistä keinosurround tilamikitysratkaisuista, keinopäistä ja muista veikeyksistä, mitä olen harjoittanut, vois kirjoittaa vaikka kirjan.

Mutta nyt sitten sellainen disclaimeri, että kuten studiohommissakin, jonka kuuntelussa on mahdollisesti akustisia anomalioita, niin jokaisen tulee opetella ne kuulokkeensa. Harva kuuloke on toistoltaan täysin tasainen. Esimerkiksi eräs alan standardi Senkun HD600/650 on muuten aivan valtavan hyvä ja neutraali luuri, mutta basso alkaa tippumaan jo sadan hertsin jälkeen. Sellaista kun lähtee miksatessa kompensoimaan, niin kauhee bassomölinähän siitä seuraa.

Mä itse pistin tosiaan kättä syvälle taskuun ja ostin kunnon työkalut hommaa varten, mutta halvemmallakin saa varsin mainiota. Esimerkiksi AKG 731 luureja saa satasen pintaan ja ne pussailee Harman curvea hyvin likeisesti. Ja aina on mahdollista ja suotavaa ekvalisoida kuulokkeet flätiksi, mutta se on jo oma aiheensa.

No entäs sitten se LUFS?

Tätä multa kysellään hyvinkin taajaan. Että mihin kantsii äänekkyyttä tähtäillä ja mimmoinen mittarointi olis hyvä? Ja mun vakiovastaus on, että älä siitä huoli. Miksaat vaan menemään, niin kyllä se asettuu sitten uomiinsa. Dynaaminen jatsimusa on dynaamisempaa kuin kaahopaahto ja niin sen kuuluu ollakin. Ei powermetallia kannata keinotekoisesti lähtä "avaamaan" kun se turpaanvetosoundi kuuluu asiaan. Toisaalta jos musa on turhan hiljaista hissuttelua, niin sitä voi olla hyvä kompensoida, kunhan sen tekee taiten.

Tärkein asia on ottaa selvää, että millä tasolla striimauslaitteisto haluaa sisääntulevan signaalin, ennenkuin se klippaa ja säätää tasot sen mukaan. Suosittelen vielä limitteriä vahtimaan masteriin ja puottaan piikkivolaa ulostulosta ehkä desibelin tai pari, ettei varmasti klippaa. Striimisoftat on suunniteltu kuva, eikä ääni edellä ja se digiklippaus on yleensä ihan kauheen kuuloista. Mutta jos se LUFS asia oikeasti kiinnostelee, niin AES:ilta on justikään ilmestynyt varsin hyvä pruju aiheesta.

Toki tämä on mulle helpompaa, kuin monille vain liveääneen painottuneelle kollegalle, kun mä olen tehnyt koko ikäni sekä live, että studiohommia rinnakkain. Mutta musa on musaa ja miksaus miksausta. Jos se kuulostaa hyvältä, niin sehän on!