Masteroinnin masterointia

 Uusi vuosi vaatii uusia kujeiluja. Nämä studiohommat, varsinkin masterointistudiohommat ovat siitä vekkuleita, että vaikka sitä koko ajan pyrkii parempaan, niin maaliviiva siirtyy aina edemmäs. Tekniikka, niin audiotekniikka, kuin oman tekemisen tekniikka kun kehittyy koko ajan, niin mikään ei koskaan tule valmiiksi ja nälkä sen kun kasvaa syödessä.

Alkuvuoden yksi mukava uudistus oli ottaa haltuun uusi kuunteluprosessori. Äänisen testiin saattama Mini DSP:n SHD purkki on vihdoinkin spekseiltään sillä tasolla teknisesti, että semmoinen rupesi vaikuttamaan varteenotettavalta vaihtoehdolta. Vähän piti säätää Diracin ja vehkeen kommunikaatiota ja mittasignaaleita, mutta onneksi Diracin insinöörit ja asiakaspalvelu on erittäin joviaalia ja auttavaista sorttia ja vain viikon säätämisen jälkeen sain prosessin siihen malliin, että entinen Audysseyn korjain pääsi eläkkeelle.

Entisessäkään ei siis ollut mitään vikaa, mä olin vuosien saatossa saanut hiottua edellisen systeemin erinomaiseen tikkiin, mutta koska mulla on melko monimutkainen kuuntelujärjestely, joka käsittää parikin täysin erityyppistä kuuntelua, niin halusin siirtyä plugarimaailmasta ulkoiseen boksiin. 

Mun amphion One18 pohjainen, hieman modatulla genelec 7070a subilla varustettu kuunteluni on lähtökohtaisesti erittäin, errrittäin hyvä, mutta koska studioni on rakennettu dimensioiltaan valmiiseen mutta hyvin akustoituun tilaan, niin siinä on pari akustista anomaliaa, jotka on vain pakko korjata DSP prosessoinnilla. "Isoin" juttu on katosta johtuva lievä alakeskialueen korostuma, joka on sinänsä helppo ekvalisoida pois, kun se on hyvin selkeä, parin desibelin "laajahko" korostuma. Ja toinen on subin täydellinen sovitus, jonka automatisoitu ARC tekee paremmin ja tarkemmin, kuin mihin vajavainen ihminen pystyy.

Menemättä tarkemmin itse huonekorjailun syövereihin, (Tässä tutkielmahkoni vanhasta projektistudiosta [ja jonka jälkeen tekniikka on mennyt huimasti eteenpäin]) niin kun ruvetaan oikeasti hiomaan sitä kuuntelua, niin mittaaminen on ensiarvoisen tärkeää, eikä tietokonealgoritmeihin saa luottaa liikaa. Luonnollisesti kuuntelu mitataan ensin ilman. Sitten pyöräytetään korjaussoftan proseduurit JA (!!!) mitataan uudelleen.

Jos ja kun kaikki ei ole vielä täydellistä, niin ajetaan ko. softan mittaukset uudelleen ja uudelleen, hieman eri mikkilokaatioilla ja taas mittaillaan lopputulosta. Sitten näistä valitaan se paras vaihtoehto, joka oikeasti mittautuu nätisti ja tyydytään siihen. Itse sain puristettua taajuusvastetta vielä entisestään  + - 0.5 desibeliä tarkemmaksi ja lisäksi impulssivaste tiukkeni selkeyttäen äänikuvaa vieläkin paremmaksi. Elämme ihania aikoja.

Ja kun kerta mittaillaan, niin se taajuusvastehan on tosiaan vain kolikon toinen puoli. Tai siis nopan yksi sivu. Vähintäänkin yhtä tärkeä on tarkkailla kuuntelun aikajanaa, eli jälkisointia. Vesiputouskäppyrät ja T20 näkymät paljastavat paljon. Se on ihan sama jos taajuusvaste näyttää nätiltä, jos joku taajuus jää soimaan liian pitkäksi aikaa. Siihen ei nimittäin jeesaa kuin se vanha kunnon akustointi. Eli akustiikka ensin aina kuntoon ja sitten loppuhiomiset korjaimella. Tietty niitä mittauksia pitää osata myös tulkita. Se käppyröissä näkyvä 40Hz humina voi olla myös esim. ilmalämpöpumppu ;) Ja sitten kun käppyrät ovat ihanasti, niin kuunnellaan. Kuunnellaan musiikkia ja kuunnellaan myös hyvin tuotettua sinesweep signaalia. Se on brutaalin paljastava!

No mutta soundi on nyt tosiaan + - 2dB:n sisällä, jälkisointi 0.230 ja 0.350 sekunin sisällä  ja aivan järkyttävän nätti ja tarkka. Eli mitä sitä voisi vielä tehdä paremmin? No ergonomia-asioita. Enkä puhu nyt työtuolista, koska suomalaisen Stoo:n Triangle -ebästabiili jakkara on jeesannut selkäongelmiin kummasti. Sen sijaan mittarointi koki juuri mullistuksen.

Vanhan viisauden mukaan, soundia ei tehdä silmillä vaan korvilla. Tämä on totta tiettyyn pisteeseen asti, mutta masterointi on lopeensa äänikuvataitaiteen lisäksi myös aika pedanttista hommaa.

Eri suoratoistopalveluiden käyttämät volumekompensaatiot ja pakkausalgoritmien aiheuttamat intersampleihmeellisyydet ovat kuulkaas sellainen hetteikkö ja liikkuva maali, että siinä on monta monessa. Ja ettei siinä olisi tarpeeksi, jatkuvasti kasvava vinyylimasterointien kysyntä pitää ihmisen jatkuvasti varpaillaan.

Mä olen ratkaissut nämä mittarointiasiat tähän asti pääosin koneen sisäisesti, reitittämällä Rogue Amoeban Audiohijack ohjelman avulla audion kulkemaan mm. Youlean Loudness Meter 2:n, Voxengon SPAN, FFT analysaattorin ja muutaman muun mittariston lävitse, parille ulkopuoliselle näytölle, mutta vaikka Roguen tyypit on ihan huippuja siinä mitä ne tekee, niin ne on uusimpien OSX käyttisten mukana vähän pulassa ja niitten sampleratehässäköiden yms. intermodulaatioiden tuomien pienten, mutta mulle merkittävien fibojen myötä piti etsiä muita vaihtoehtoja. Mitä vähemmän mun pitää säätää ja k(l)ikkailla, sitä enemmän mulla on aikaa keskittyä siihen tärkeimpään, eli soundiin.

Silläpä menin ja ostin yllättävän edullisen tc electronicin Clarity M:n. Puolessa tunnissa  konffasin sen näkymän ja reititykset just ihanasti. Miten näin kova laite voi olla näin edullinen?!? Ehkä se music groupin mukaan tulo ei ollutkaan ihan huono juttu ;)

Jaa mutta entä se SPAN:in reititys? Toki mä voisin käyttää sitä plugarina DAW:in masterissa varsin hyvin, mutta kun mä haluan, että mä näen kaiken koneeni suoltaman audion sen kautta, niin piti taas vähän kysellä ympäriinsä ja kas, ne Rogue Ameban tyypithän esittivät parikin muuta vaihtoehtoa sen Audohijackin tilalle ja heidän Soundsourgehan istahti systeemiini mainiosti.

Jos ne tekis tylsempää graafista ilmettä, niin jengi varmaan ottais tuotteensa vakavammin. Hyvä on. Oikein hyvä! 

Ja nyt kun puhuttiin siitä SPAN:ista, niin siitä ei tiedättekö FFT analysaattori paljon parane. Mä olen käynyt niitä vuosien varrella läpi lukuisia, mutta vasta tämä Dan Woralin video avasi tälle softalle sydämeni. Pientä säätöä tuon pohjalta vastaamaan omia mieltymyksiäni ja ai että! Toi M/S monitorointi FFT:llä on täysin nerokas tapa lähestyä asiaa! Ja huom: Jos ja kun joku tekee näin pyyteetöntä hommelia, niin lahjoittakaa sille rahaa, vaikka se jakaiskin näitä nerokkuuksiaan ilman!

Pitkäksihän tämä teksti on taas venähtämässä, mutta menköön. Hehkutan vielä SPL -Iron kompuran mallinnosta. Kun aiemmin puhuin siitä, että soundi tehdään korvilla, niin tämä vehje on just sellainen. Vaatii nimittäin tosiaankin heittäytymistä tämä. Manuaali tulee lukea ja sisäistää. Ja sittenkään ei ole ihan selvää, mitä kaikista napeista tapahtuu. Sitten väännellään hanikoita, kunnes ihanuus on läsnä. Ei se kaikkeen taivu, mutta moneen ja ihan omanlaiseensa taipuu. Jos Anthony Hopkins olis kompressori, niin se olis tämä.

Loppuun vielä sellaista, että kun jatkuvasti ihmiset kyselevät hyviä linkkejä äänen äärelle, niin ajatelkaas sitä että vaikka netistä löytyy periaatteessa kaikki tieto, niin sen oikean ja koitellun datan lähteelle on silleen haastavaa päästä, että kaikkea sitä kuranttia kamaa peittää valtava määrä paskaa ja mutua. Mutta jos joku on joskus perehtynyt johonkin aiheeseen niin syvällisesti, että se on saanut siitä kirjoitettua ihan fyysisen kirjan ja jos se kirja on vielä päivitetty vuosien saatossa useamman edition verran, niin se tieto on siinä vaiheessa jo aika hyvin koeteltua. Esim. näitä voi täysin varauksetta suosittaa:

Master Handbook of Acoustics, sekä Mastering audio. Nämä ei nimittäin happane.