Pari asiaa koskien masterointitointani:

Masterointipalvelujani harkitsevat kysyvät aika ajoin, olenko painottunut erikoisesti jonkin tyyppiseen musiikkiin tekemisessäni, vai onnistuuko minulta kaikenlainen musiikki?

Vastataan kysymykseen nyt vaikkapa näin:

Olen säveltänyt elektronista ja elektroakustista musiikkia teini-ikäisestä lähtien ja julkaissut sillä saralla useammankin levyn.
Toiminut muunmuassa Helsingin konservatoriolla äänimestarina ja vastannut useammankin klasarilevyn äänitetuotannosta, sooloteoksista oopperaan.
Tehnyt äänisuunnittelua niin tilaan, televisioon kuin radioonkin.
Soittanut bändeissä punkkia, progea, heavya, rokkia, jazzia, nykymusiikkia ja säestänyt nykytanssia etc...
Miksannut ja tuottanut urani aikana aimo läjän musiikkia popista paatokseen, Cleaning Womenista Tehosekottimeen.
Puhumattakaan siitä musiikin koko mahtavasta kirjosta, jota minulla on ollut vuosien saatossa kunnia masteroida.

Katsokaas kun mielestäni masteroijan tärkein työkalu on tämän koko äärimmäisen laajan musiikkikentän ristiinhahmottaminen. Ei voi vain tyytyä siihen, että jokin genre tai tyylisuunta tulisi kuulostaa tietyltä, koska se ei toimi niin. Genrerajat ovat musiikkikriitikkojen ja markkinahenkilöiden keksimiä keinotekoisia lokeroita, joilla kenttää on helpompi hallita. Musiikkia taiteena taas ei yrityksistä huolimatta pystytä koskaan kahlitsemaan.
Siksipä jokaista biisiä ja levykokonaisuutta pitääkin mielestäni lähestyä sen omista lähtökohdista käsin. Toki konteksti ja musiikkihistoria huomioiden.

Minulle maksetaan siitä, että projektin ulkopuolisena henkilönä kuuntelen materiaalin, muodostan siitä oman käsitykseni ja pyrin saamaan sen lopullisen potentiaalin esiin kokonaisuutena;
Minua ei niinkään kiinnosta se luomisprosessin aikana tuotettu floora ja fauna, vaan se niistä muodostuva ekosysteemi.

Toivottavasti tämä avasi edes vähän tekemiseni lähtökohtia.

Ja sitten siihen tämän homman teknisempään puoleen:

Sain vihdoin aikaiseksi tehdä uuden ja kovasti toivotun masterointivideon, jonka tavallaan voi katsoa myös tutoriaalimielessä, kunhan vain pitää mielessä, että jokainen projekti on omanlaisensa ja vaatii aina omat työtapansa ja lähestymisensä.

Kommentit

Suositut tekstit