Vinkkejä kevyeen kenttähifistelyyn
Noin vuosi sitten aiheutin pienimuotoisen paskamyrskyn vesilasissa, tutkimalla erilaisten kaiutinkaapelien eroja, sekä sokkokuuntelussa, että mittailemalla.
Silloisia toimia voi tankata tästä ja tästä.
No hifipalstoillahan repesi riemu sekä raivo ja eräskin Tamperelainen jälleenmyyjä päätti ottaa asian henkilökohtaisesti ja haukkui sekä minut, että laitteistoni maan rakoon. Luonnollisesti tuntematta minua tai laitteistoani. Suurella tivaamisella pyysin häntä järjestämään tiloissaan, valitsemallaan laitteistolla sokkokuuntelutilaisuuden, johon hän lopulta suostuikin. Päätin tämän riittävän osaltani toistaiseksi ja poistuin hifiryhmästä. No nyt vuosi episodin jälkeen ajattelin liittyä ryhmään takaisin ja kysellä kuulumisia, vain havaitakseni että minut on bannattu koko mestasta. En edes tiennyt, että jonkun joka on jo poistunut paikalta voidaan bannata. No näin toimitaan hifiryhmissä ja Kittilän kunnanvaltuustossa. Toden sanoakseni en ole yllättynyt.
No vuosipäivän kunniaksi on taas aika hämmentää vesilasia.
Koska olen käyttänyt hyvinkin jo yli puolet elämästäni sen tutkimiseen mitä on hyvä ääni, miten sitä tuotetaan, taltioidaan ja toistetaan, on minulle muodostunut asioista mielipiteitä.
Ja mikä aina parempaa: Tietoa. Vieläpä tutkittua tietoa. Niin empiiristä kuin teoreettistakin.
Tältä pohjalta esitän muutamia huomioita ihan kotihifin saralta, jotta muiden olisi helpompaa lähestyä hyvää ääntä ja rakentaa kuuntelusysteemiään, ilman että täytyy painia epäoleellisuuksien kanssa; Tässä hommassa on niin paljon muuttujia, että kannattaa keskittyä siihen mikä oikeasti vaikuttaa lopputulokseen.
Tila ja akustiikka.
Kaikki lähtee siitä, millaiseen tilaan kaiuttimet sijoitetaan ja miten ne kaiuttimet tähän tilaan sijoitetaan.
Avainsana on symmetria. Turhan usein näkee että toinen pönttö sijaitsee huoneen nurkassa ja toinen keskellä huonetta. Toisin sanoen nurkka voimistaa moninkertaisesti toisen puolen bassoja ja viereisestä seinästä tulee todella ilkeitä etuheijasteita, jotka aiheuttavat äänen liuskoittumista, eli kampasuodinilmiötä = outo ja paska soundi. Muodosta siinä sitten stereokuvaa ja tasaista taajuusvastetta.
Suosittelen lähtökohdaksi, että otat kaiuttimia ainakin puoli metriä (enempi parempi) irti takaseinästä(kin), ettei sen läheisyys sotke bassotoistoa ja sijoitat ne suhteellisen symmetrisesti sivuseiniin nähden.
Jostain kumman syystä hifipiireissä liikkuu sellainen huhu, ettei kaiuttimia saisi sijoittaa ikkunoiden eteen. Mä väitän ihan päinvastaista: Kaiutin ei joitain harvoja poikkeuksia lukuunottamatta säteile ylempiä taajuuksia taaksepäin ja bassot hulahtavat yleensä lasi-ikkunasta lävitte, joten ikkuna toimii erinomaisena bassoansana.
(Poikkeuksena ehkä joku nollaenergiatalo, joka on ilmatiivis. Tätä pitäiskin tutkia.)
Ja yritä mahdollisuuksien mukaan muodostaa kaiuttimista ja kuuntelupisteestä tasasivuinen kolmio. Hyvin usein näkee ihmisten laittavan kaiuttimensa aivan liian lähelle toisiaan. Sitten kun näitten luona levittää vähän kaiuttimien välistä etäisyyttä ja stereokuva aukeaa, niin ilmeet on monesti näkemisen arvoiset.
Nopea akustointi käy yksinkertaisimmillaan niin, että panet paksun maton kuuntelupisteen ja kaiuttimien väliin tappamaan pahimmat heijastukset lattiasta ja sivuseinille akustolevyt tai paksut verhot niistämään pahimmat ensiheijasteet. Paikka löytyy niin, että kaveri kuljettaa seinää pitkin peiliä ja kun näet kailottimen, niin se vaimennus sitten siihen. Pään taaksekin olisi hyvä panna jotain vaimennusta. Ryijyt on aikavarmasti kehitetty just siihen tarkoitukseen aikoinaan.
Pari oikein mainiota artikkelia aiheesta: Alan gurun erittäin pätevä englanniksi ja peruspätevä suomeksi.
Kaiuttimet
Tämä on akustiikan ohella ehkä merkittävin ääneen vaikuttava osa-alue.
Tähän on vaikea sanoa mitään tosi yleispätevää tai helppotajuista. Mutta kaiutinta hommatessa ottaisin huomioon ainakin sellaiset asiat, että jos asut pienessä kerrostaloasunnossa, niin siellä betonikuutiossa bassot tuppaavat väistämättä korostumaan, varsinkin jos kaiuttimet on vähän pakko pukata seinän lähelle. Sellaisessa tilanteessa panostaisin kohtuullisen kokoisiin jalustakaiuttimiin. (jotkut puhuvat hyllykaiuttimista. [bookshelf speakers] Sama asia.)
Keskialuetoisto on äänen kannalta ykkösprioriteetti. Siellä on eniten tärkeää informaatiota. Humiseva basso vain peittää sitä alleen.
Basso on ihanaa. Rakastan bassoa, mutta sillä tuppaa olemaan niin pitkät aallonpituudet, että sitä on aika pirun haastava saada ruotuun ilman mittalaitteita ja että tietää mitä tekee. Jo 50 herzin aallonpituus on 6.7 metriä!
Yksi kikka mm. subbarin sijoittamiseen on sellainen käänteismaailmallinen tapa, että istuttaa sen kaiuttimen siihen kuuntelupisteeseen ja konttailee sitten (mieluiten mittamikin kanssa) seinustan viertä ja siinä missä se kaiutin tarjoilee tasaisinta ääntä, niin siihen lykkää sitten sen subbarin. Mutta subikin on hyvä pitää ainakin suurinpiirtein samalla linjalla kaiuttimien kanssa, ettei vaihesovitus (= aika), mene ihan häneksi. Toisinsanoen, ettei bassotaajuudet tule ennen tai jälkeen pääkaiuttimia.
Jos vain mahdollista, ota aina kaiuttimet koekuunteluun kotiisi. Sillä vasta omassa tilassa sen huomaa, sopivatko just ne sinne sun huoneeseesi.
Niin ja hyväksihavaitut kaiuttimet pitävät hyvin pintansa ja kestävät aikaa. Jos vain komponentit ovat hyvässä kunnossa, niin kymmenen vuotta sitten hyvin suunnitellut kaiuttimet ovat hyvin kilpailukykyiset vielä tänäkin päivänä.
Fysiikanlait eivät ole hapantuneet miksikään. Itse hommasin taannoin telkkarin kylkeen alta kolmella sadalla vanhemmat huippukaiuttimet, jotka aikoinaan maksoivat pitkälti kolmatta tonnia. Erittäin hyvin kuuluu.
Kun tsekkaat käytettyjä, niin paina varovasti elementtejä sisään (paitsi diskanttia tietysti), jos ne liikkuvat vaivatta ja rahinoitta, eikä niissä näy ulkoisia hapertumisia tms. ne luultavasti on bueno. Sitten painat musiikin kanssa korvan kunkin elementin lähelle ja kuuntelet, onko soundi koherentti. Jos, niin ollaan jo hyvillä vesillä.
Vahvistimet
Hyvin suunniteltu transistorivahvistin ei kuulosta miltään. Vahvistimen tulee vahvistaa sen läpi syötettyä ääntä, muuttamatta sitä piiruakaan. Tämä on peruslähtökohta.
Hyvät speksit ovat seuraavat:
20 hz to 20 Khz +/- 0.1 dB, ‹0.01% säröä, ‹100db-s/n, korkea impedanssi sisään ja pieni ulos ja vähän liikaa tehoa
Näillä pääsee maaliin komeasti.
Entäs sitten ne putkilaitteet? No ne näyttävät helvetin hienoilta ja lämmittävät kivasti niin tupaa kuin ääntäkin. Pukkaavat pääsääntöisesti aika vähän ääntä ulos ja senkin enemmän tai vähemmän värittyneenä. Monet tosin tykkäävät siitä vähän pehmeämmästä soundista, jossa on mukana kivasti harmonisia särökomponentteja. Mullakin on keittiösetupissa putkivahvain siitä syystä, että se näyttää todella hienolta, pehmentää snadisti kirkkaita kaiuttimia ja oli halpa.
Joo ja kyllä putkilla voi toteuttaa tehokkaan ja täysin transparentin vahvistimenkin, mutta miksi? Transistoritekniikka jyrää siinä hommassa putket mennen tullen.
Entäs sitten eri vahvistintyypit A, B, AB, D..? Väitän vakaasti, että jos edellä listaamani asiat täyttyvät, kaikki vahvistimet kuulostavat samalta. Itse suosin hyvin suunniteltuja D luokan vahvistimia. Ne on pieniä ja syövät hyvin vähän sähköä.
DAC
Digital to analog converter. Muuntaa siis digitaalisen ohjelmalähteen analogiseksi.
Jos sulla on esimerkiksi tietokoneessasi hyvälaatuinen ulostulo, niin linjasignaalilla se on hyvin todennäköisesti ihan mainio. D/A konversio on lopensa aika yksinkertainen muunnos, jonka toteuttamisessa ei pitäis olla nykytekniikalla mitään ongelmia. Jos haluat paremman, niin osta.
Mulla oli taannoin kovassa testissä JDS labsin alta sadan euron DAC, jota vertailin studioni pro luokan DA muuntimiin, enkä mä suoraan sanottuna saanu niistä korvinkuultavia eroja esille.
Tämä on kieltämättä tabu aihe masteroijien keskuudessa, mutta sori nyt vaan. Digitekniikka nyt vaan on ihan järkyttävän kovalla tasolla nykypäivänä. En keksi perusteluja, miksi kotiin pitäisi hommata tonnien DAC.
Studiohommissa on sitten eri tarpeet, mutta äänenlaatukysymys se ei enää pitkälti ole.
Nyt joku nostaa taas mielessään esille jitterin. Jitter on yksinkertaistettuna huojuntaa. Se on tänäpäivänä ensinnäkin ihan helvetin pientä ja toisekseen ihan helvetin hiljaa. Esim. yllämainitussa DAC:issa se on -116dB. Se on vähän se. (Suhteuta se siihen että rokkiklubissa hevibändi vetää ihan liian lujaa, siis todella lujaa ja ohitsesi kävelee muurahainen.)
Piuhat
Jos ne ei ole ihan paukkulankaa, niin ne on ihan hyvät. Älä osta halvinta. Osta toiseksi halvinta.
Tarkista parin vuoden välein, ettei liittimet ole hapettuneet.
Ja tsekkaa että kaiutinpiuhoissa on polariteetti oikein päin! Yllättävän useasti tulee vastaan settejä ihan random paikoissa, kaupoista kavereihin, joissa toisen kaiuttimen piuhat on väärinpäin. Eli soundi on jotenkin tosi vekkuli, mikään ei paikannu mihinkään ja basso on täysin ponneton.
Ja jos siinä paukkulankapiuhassa ei ole värikoodattu, että kumpi on kumpi, niin monesti toinen puoli on pyöreäkulmainen ja toisessa on terävämpi reuna.
Ja muista, että jos sun mielestäsi piuhoissa on muitakin kuin esteettisiä eroja, niin paino on sanoilla SUN MIELESTÄSI. Ja se on ihan ok. Objektiivisia näyttöjä aiheesta ei ole vieläkään vuonna 2018.
Jalustat
Kaiutinjaloissa tärkeintä on se, että kaiuttimien diskanttielementit osuvat korvan korkeudelle, eikä ne kaadu. Thäts it.
Hyvin suunniteltu kaiutinkotelo ei resonoi ja tätämyöten siirrä ääntä runkovärähtelynä rakenteisiin. Hyvin suunniteltu kaiutin on myös niin tukeva, ettei se lähde liikkeelle kun kaiutin liikkuu. Elementin liike-energia on muutenkin mitättömän pientä kaiuttimen massaan nähden. Asiaa on tutkittu aika paljonkin niin kiihtyvyysanturein, kuin FFT mittauksin. Ethanilla on jälleen kerran harvinaisen hyvä esitys aiheeseen.
Jalustojen piikit on kokolattiamattoja varten, eikä niillä ole äänenlaadun kanssa mitään tekemistä. Itseasiassa esimerkiksi Dynaudio kehottaa välttämään piikkejä lautalattioilla, koska ääni voi saada lautalattian resonoimaan, joka voi taas johtua piikkien kautta jalustaan ja sitäkautta takaisin kaiutinkoteloon. Eli jos eristämiselle tulee tarvista, niin eristä vaikka ikean silikonisilla pannulapuilla tai halkaistuilla squash palloilla. Testattu ja hyväksihavaittu skene.
Hi-Res
44.1/16 bit on enemmän kuin tarpeeksi kattamaan ihmisen kuuloalueen ja vähän ylikin. Korkeampia näytteistyksiä käytetään toki studiossa, mutta se on ihan eri geimi. Siellä muokataan sitä ääntä välillä hyvinkin radikaalisti ja monet prosessointialgoritmit toimivat tarkemmin korkeammilla näytteistyksillä. Loppukäyttäjälle niistä ei ole mitään iloa.
Ja tässäkin yhteydessä tohdin sanoa, että 320kpbs MP3 on ihan pirun hyvän kuuloinen formaatti. Kyllä siinä on eroa pakkaamattomaan, mutta onko ero merkittävä kasuaalissa kuuntelussa?
Testaa itse. AAC on vielä parempi.
Mittalaitteet
Jos kiinnostaa tutkia oman äänentoiston ihmeellisyyksiä tarkemmin, niin behringerin tai superluxin viidenkympin mittamikki on normikäytössä aivan todella hyvä. Ilmais-softaksi erittäin hyvä on Mäkille ja PC:lle Room eq wizard. Tai huntilla mäkille käyttämäni Fuzz measure.
Netti ja varsinkin youtube on täynnä opastavia ystäviä.
Toisaalta usko tai älä, kännykkäkin voi toimia aivan mainiona apuvälineenä. Itselläni on iphonessa muutaman euron analyzer softa, joka on hämmästyttävän mainio ja osaa panna puhelimen mikin kalibraation kohdalleen.
Silloisia toimia voi tankata tästä ja tästä.
No hifipalstoillahan repesi riemu sekä raivo ja eräskin Tamperelainen jälleenmyyjä päätti ottaa asian henkilökohtaisesti ja haukkui sekä minut, että laitteistoni maan rakoon. Luonnollisesti tuntematta minua tai laitteistoani. Suurella tivaamisella pyysin häntä järjestämään tiloissaan, valitsemallaan laitteistolla sokkokuuntelutilaisuuden, johon hän lopulta suostuikin. Päätin tämän riittävän osaltani toistaiseksi ja poistuin hifiryhmästä. No nyt vuosi episodin jälkeen ajattelin liittyä ryhmään takaisin ja kysellä kuulumisia, vain havaitakseni että minut on bannattu koko mestasta. En edes tiennyt, että jonkun joka on jo poistunut paikalta voidaan bannata. No näin toimitaan hifiryhmissä ja Kittilän kunnanvaltuustossa. Toden sanoakseni en ole yllättynyt.
No vuosipäivän kunniaksi on taas aika hämmentää vesilasia.
Koska olen käyttänyt hyvinkin jo yli puolet elämästäni sen tutkimiseen mitä on hyvä ääni, miten sitä tuotetaan, taltioidaan ja toistetaan, on minulle muodostunut asioista mielipiteitä.
Ja mikä aina parempaa: Tietoa. Vieläpä tutkittua tietoa. Niin empiiristä kuin teoreettistakin.
Tältä pohjalta esitän muutamia huomioita ihan kotihifin saralta, jotta muiden olisi helpompaa lähestyä hyvää ääntä ja rakentaa kuuntelusysteemiään, ilman että täytyy painia epäoleellisuuksien kanssa; Tässä hommassa on niin paljon muuttujia, että kannattaa keskittyä siihen mikä oikeasti vaikuttaa lopputulokseen.
Tila ja akustiikka.
Kaikki lähtee siitä, millaiseen tilaan kaiuttimet sijoitetaan ja miten ne kaiuttimet tähän tilaan sijoitetaan.
Avainsana on symmetria. Turhan usein näkee että toinen pönttö sijaitsee huoneen nurkassa ja toinen keskellä huonetta. Toisin sanoen nurkka voimistaa moninkertaisesti toisen puolen bassoja ja viereisestä seinästä tulee todella ilkeitä etuheijasteita, jotka aiheuttavat äänen liuskoittumista, eli kampasuodinilmiötä = outo ja paska soundi. Muodosta siinä sitten stereokuvaa ja tasaista taajuusvastetta.
Suosittelen lähtökohdaksi, että otat kaiuttimia ainakin puoli metriä (enempi parempi) irti takaseinästä(kin), ettei sen läheisyys sotke bassotoistoa ja sijoitat ne suhteellisen symmetrisesti sivuseiniin nähden.
Jostain kumman syystä hifipiireissä liikkuu sellainen huhu, ettei kaiuttimia saisi sijoittaa ikkunoiden eteen. Mä väitän ihan päinvastaista: Kaiutin ei joitain harvoja poikkeuksia lukuunottamatta säteile ylempiä taajuuksia taaksepäin ja bassot hulahtavat yleensä lasi-ikkunasta lävitte, joten ikkuna toimii erinomaisena bassoansana.
(Poikkeuksena ehkä joku nollaenergiatalo, joka on ilmatiivis. Tätä pitäiskin tutkia.)
Ja yritä mahdollisuuksien mukaan muodostaa kaiuttimista ja kuuntelupisteestä tasasivuinen kolmio. Hyvin usein näkee ihmisten laittavan kaiuttimensa aivan liian lähelle toisiaan. Sitten kun näitten luona levittää vähän kaiuttimien välistä etäisyyttä ja stereokuva aukeaa, niin ilmeet on monesti näkemisen arvoiset.
Nopea akustointi käy yksinkertaisimmillaan niin, että panet paksun maton kuuntelupisteen ja kaiuttimien väliin tappamaan pahimmat heijastukset lattiasta ja sivuseinille akustolevyt tai paksut verhot niistämään pahimmat ensiheijasteet. Paikka löytyy niin, että kaveri kuljettaa seinää pitkin peiliä ja kun näet kailottimen, niin se vaimennus sitten siihen. Pään taaksekin olisi hyvä panna jotain vaimennusta. Ryijyt on aikavarmasti kehitetty just siihen tarkoitukseen aikoinaan.
Pari oikein mainiota artikkelia aiheesta: Alan gurun erittäin pätevä englanniksi ja peruspätevä suomeksi.
Kaiuttimet
Tämä on akustiikan ohella ehkä merkittävin ääneen vaikuttava osa-alue.
Tähän on vaikea sanoa mitään tosi yleispätevää tai helppotajuista. Mutta kaiutinta hommatessa ottaisin huomioon ainakin sellaiset asiat, että jos asut pienessä kerrostaloasunnossa, niin siellä betonikuutiossa bassot tuppaavat väistämättä korostumaan, varsinkin jos kaiuttimet on vähän pakko pukata seinän lähelle. Sellaisessa tilanteessa panostaisin kohtuullisen kokoisiin jalustakaiuttimiin. (jotkut puhuvat hyllykaiuttimista. [bookshelf speakers] Sama asia.)
Keskialuetoisto on äänen kannalta ykkösprioriteetti. Siellä on eniten tärkeää informaatiota. Humiseva basso vain peittää sitä alleen.
Basso on ihanaa. Rakastan bassoa, mutta sillä tuppaa olemaan niin pitkät aallonpituudet, että sitä on aika pirun haastava saada ruotuun ilman mittalaitteita ja että tietää mitä tekee. Jo 50 herzin aallonpituus on 6.7 metriä!
Yksi kikka mm. subbarin sijoittamiseen on sellainen käänteismaailmallinen tapa, että istuttaa sen kaiuttimen siihen kuuntelupisteeseen ja konttailee sitten (mieluiten mittamikin kanssa) seinustan viertä ja siinä missä se kaiutin tarjoilee tasaisinta ääntä, niin siihen lykkää sitten sen subbarin. Mutta subikin on hyvä pitää ainakin suurinpiirtein samalla linjalla kaiuttimien kanssa, ettei vaihesovitus (= aika), mene ihan häneksi. Toisinsanoen, ettei bassotaajuudet tule ennen tai jälkeen pääkaiuttimia.
Jos vain mahdollista, ota aina kaiuttimet koekuunteluun kotiisi. Sillä vasta omassa tilassa sen huomaa, sopivatko just ne sinne sun huoneeseesi.
Niin ja hyväksihavaitut kaiuttimet pitävät hyvin pintansa ja kestävät aikaa. Jos vain komponentit ovat hyvässä kunnossa, niin kymmenen vuotta sitten hyvin suunnitellut kaiuttimet ovat hyvin kilpailukykyiset vielä tänäkin päivänä.
Fysiikanlait eivät ole hapantuneet miksikään. Itse hommasin taannoin telkkarin kylkeen alta kolmella sadalla vanhemmat huippukaiuttimet, jotka aikoinaan maksoivat pitkälti kolmatta tonnia. Erittäin hyvin kuuluu.
Kun tsekkaat käytettyjä, niin paina varovasti elementtejä sisään (paitsi diskanttia tietysti), jos ne liikkuvat vaivatta ja rahinoitta, eikä niissä näy ulkoisia hapertumisia tms. ne luultavasti on bueno. Sitten painat musiikin kanssa korvan kunkin elementin lähelle ja kuuntelet, onko soundi koherentti. Jos, niin ollaan jo hyvillä vesillä.
Vahvistimet
Hyvin suunniteltu transistorivahvistin ei kuulosta miltään. Vahvistimen tulee vahvistaa sen läpi syötettyä ääntä, muuttamatta sitä piiruakaan. Tämä on peruslähtökohta.
Hyvät speksit ovat seuraavat:
20 hz to 20 Khz +/- 0.1 dB, ‹0.01% säröä, ‹100db-s/n, korkea impedanssi sisään ja pieni ulos ja vähän liikaa tehoa
Näillä pääsee maaliin komeasti.
Entäs sitten ne putkilaitteet? No ne näyttävät helvetin hienoilta ja lämmittävät kivasti niin tupaa kuin ääntäkin. Pukkaavat pääsääntöisesti aika vähän ääntä ulos ja senkin enemmän tai vähemmän värittyneenä. Monet tosin tykkäävät siitä vähän pehmeämmästä soundista, jossa on mukana kivasti harmonisia särökomponentteja. Mullakin on keittiösetupissa putkivahvain siitä syystä, että se näyttää todella hienolta, pehmentää snadisti kirkkaita kaiuttimia ja oli halpa.
Joo ja kyllä putkilla voi toteuttaa tehokkaan ja täysin transparentin vahvistimenkin, mutta miksi? Transistoritekniikka jyrää siinä hommassa putket mennen tullen.
Entäs sitten eri vahvistintyypit A, B, AB, D..? Väitän vakaasti, että jos edellä listaamani asiat täyttyvät, kaikki vahvistimet kuulostavat samalta. Itse suosin hyvin suunniteltuja D luokan vahvistimia. Ne on pieniä ja syövät hyvin vähän sähköä.
DAC
Digital to analog converter. Muuntaa siis digitaalisen ohjelmalähteen analogiseksi.
Jos sulla on esimerkiksi tietokoneessasi hyvälaatuinen ulostulo, niin linjasignaalilla se on hyvin todennäköisesti ihan mainio. D/A konversio on lopensa aika yksinkertainen muunnos, jonka toteuttamisessa ei pitäis olla nykytekniikalla mitään ongelmia. Jos haluat paremman, niin osta.
Mulla oli taannoin kovassa testissä JDS labsin alta sadan euron DAC, jota vertailin studioni pro luokan DA muuntimiin, enkä mä suoraan sanottuna saanu niistä korvinkuultavia eroja esille.
Tämä on kieltämättä tabu aihe masteroijien keskuudessa, mutta sori nyt vaan. Digitekniikka nyt vaan on ihan järkyttävän kovalla tasolla nykypäivänä. En keksi perusteluja, miksi kotiin pitäisi hommata tonnien DAC.
Studiohommissa on sitten eri tarpeet, mutta äänenlaatukysymys se ei enää pitkälti ole.
Nyt joku nostaa taas mielessään esille jitterin. Jitter on yksinkertaistettuna huojuntaa. Se on tänäpäivänä ensinnäkin ihan helvetin pientä ja toisekseen ihan helvetin hiljaa. Esim. yllämainitussa DAC:issa se on -116dB. Se on vähän se. (Suhteuta se siihen että rokkiklubissa hevibändi vetää ihan liian lujaa, siis todella lujaa ja ohitsesi kävelee muurahainen.)
Piuhat
Jos ne ei ole ihan paukkulankaa, niin ne on ihan hyvät. Älä osta halvinta. Osta toiseksi halvinta.
Tarkista parin vuoden välein, ettei liittimet ole hapettuneet.
Ja tsekkaa että kaiutinpiuhoissa on polariteetti oikein päin! Yllättävän useasti tulee vastaan settejä ihan random paikoissa, kaupoista kavereihin, joissa toisen kaiuttimen piuhat on väärinpäin. Eli soundi on jotenkin tosi vekkuli, mikään ei paikannu mihinkään ja basso on täysin ponneton.
Ja jos siinä paukkulankapiuhassa ei ole värikoodattu, että kumpi on kumpi, niin monesti toinen puoli on pyöreäkulmainen ja toisessa on terävämpi reuna.
Ja muista, että jos sun mielestäsi piuhoissa on muitakin kuin esteettisiä eroja, niin paino on sanoilla SUN MIELESTÄSI. Ja se on ihan ok. Objektiivisia näyttöjä aiheesta ei ole vieläkään vuonna 2018.
Jalustat
Kaiutinjaloissa tärkeintä on se, että kaiuttimien diskanttielementit osuvat korvan korkeudelle, eikä ne kaadu. Thäts it.
Hyvin suunniteltu kaiutinkotelo ei resonoi ja tätämyöten siirrä ääntä runkovärähtelynä rakenteisiin. Hyvin suunniteltu kaiutin on myös niin tukeva, ettei se lähde liikkeelle kun kaiutin liikkuu. Elementin liike-energia on muutenkin mitättömän pientä kaiuttimen massaan nähden. Asiaa on tutkittu aika paljonkin niin kiihtyvyysanturein, kuin FFT mittauksin. Ethanilla on jälleen kerran harvinaisen hyvä esitys aiheeseen.
Jalustojen piikit on kokolattiamattoja varten, eikä niillä ole äänenlaadun kanssa mitään tekemistä. Itseasiassa esimerkiksi Dynaudio kehottaa välttämään piikkejä lautalattioilla, koska ääni voi saada lautalattian resonoimaan, joka voi taas johtua piikkien kautta jalustaan ja sitäkautta takaisin kaiutinkoteloon. Eli jos eristämiselle tulee tarvista, niin eristä vaikka ikean silikonisilla pannulapuilla tai halkaistuilla squash palloilla. Testattu ja hyväksihavaittu skene.
Hi-Res
44.1/16 bit on enemmän kuin tarpeeksi kattamaan ihmisen kuuloalueen ja vähän ylikin. Korkeampia näytteistyksiä käytetään toki studiossa, mutta se on ihan eri geimi. Siellä muokataan sitä ääntä välillä hyvinkin radikaalisti ja monet prosessointialgoritmit toimivat tarkemmin korkeammilla näytteistyksillä. Loppukäyttäjälle niistä ei ole mitään iloa.
Ja tässäkin yhteydessä tohdin sanoa, että 320kpbs MP3 on ihan pirun hyvän kuuloinen formaatti. Kyllä siinä on eroa pakkaamattomaan, mutta onko ero merkittävä kasuaalissa kuuntelussa?
Testaa itse. AAC on vielä parempi.
Mittalaitteet
Jos kiinnostaa tutkia oman äänentoiston ihmeellisyyksiä tarkemmin, niin behringerin tai superluxin viidenkympin mittamikki on normikäytössä aivan todella hyvä. Ilmais-softaksi erittäin hyvä on Mäkille ja PC:lle Room eq wizard. Tai huntilla mäkille käyttämäni Fuzz measure.
Netti ja varsinkin youtube on täynnä opastavia ystäviä.
Toisaalta usko tai älä, kännykkäkin voi toimia aivan mainiona apuvälineenä. Itselläni on iphonessa muutaman euron analyzer softa, joka on hämmästyttävän mainio ja osaa panna puhelimen mikin kalibraation kohdalleen.
Niin ja mikä tärkeintä: Nauttikaa siitä musiikista!
Asiapuhetta selkokielellä. Hyvä! t: Jaska
VastaaPoista"Ja tässäkin yhteydessä tohdin sanoa, että 320kpbs MP3 on ihan pirun hyvän kuuloinen formaatti. Kyllä siinä on eroa pakkaamattomaan, mutta onko ero merkittävä kasuaalissa kuuntelussa?
VastaaPoistaTestaa itse. AAC on vielä parempi."
Kävin testaamassa. Ihan rutosti kiitoksia tästä. Näitä sun juttujas lueskellessa alkoi taas kerran harmittaa se että oma CD-kokoelma on ripattu 320 MP3:ksi FLACin sijaan. Nyt ei enää harmita. Mun parhaat HiFit on Sonyn WH1000XM Bluetooth ANC-luurit ja näillä spekseillä sain tuurilla 2/6 oikein. Lisäksi olen puukorva ja käytävät aina täynnä vaikkua. Säästyypä bittejä ja formaatin patenttikin happani.