keskiviikkona, tammikuuta 25, 2017

Terveisiä paskamyrskyn silmästä

Voitteko uskoa, että edellinen postaus meni monille tunteisiin?

Vihjasin noin viikkoa ennen piuhatestiäni tuolla somessa sijaitsevassa hifiryhmässä, että olen tekemässä lähitulevaisuudessa ko. testiä ja kyselin hyviä linkkejä koejärjestelyiden tekemiseen ja aiempiin kokeisiin. Kovasti tuli silloin kommenttia niin puolesta kuin vastaankin ja tuloksia odoteltiin penkinreunalla istuen. Mikä jännintä, niin sekä objektiivisten että subjektiivistenkin hifistelijöiden keskuudessa ei oikein uskottu saatavan tuloksia. Objektikot tietty eivät uskoneet ylipäätään piuhojen vaikutuksiin ja eroihin, mutta monet subjektikot taas eivät uskoneet että on ylipäätään mahdollista tehdä tarpeeksi objektiivisia koejärjestelyjä.

Testin vastaanotto ei varsinaisesti yllättänyt... kokonaan. Ketjuun tuli parissa päivässä satoja vastineita ja kosolti positiivista palautetta. Aika monet osasivat käydä asiasta ihan järkevää keskusteluakin. Mutta voe mahoton miten tämmöinen asia voi mennä osalla ihmisistä tunteisiin! Herranen aika me puhutaan nyt kaiuttimien välijohdoista, eikä koulutusleikkauksista tai ydinvoimasta.

Eräskin aikuinen ihminen haukkui minut ammattitaidottomaksi pelleksi, puukorvaksi ja systeemini yksinuottiseksi lo-fi systeemiksi. No tämä Tamperelainen herrasmieshän osottautui ns. ylemmän hifin maahantuojaksi ja jälleenmyyjäksi.
Kiitin palautteesta ja jo kolmannella kerralla, kun pyysin häntä itseään järjestämään objektiivisen sokkokuuntelun vaikka Hallituskadun tiloissaan, jossa varmasti on tarpeeksi pätevät äänentoistimet, hän lupautui sellaisen tulevaisuudessa ilman muuta järjestämään. Odottelen kiinnostuneena kutsua.
En tosin pidätä hengitystäni moisen toteutumisen kanssa.

Aika paljon tuli vastaan väitettä, että näissä hommissa puhutaan niin hienovaraisista asioista, ettei mikään mittalaite ole niin tarkka kuin ihmiskorva, joten erojen mittaaminen on mahdotonta.
Sorppa nyt vaan, mutta jos yhtään on viitsinyt perehtyä ihmisen anatomiaan ja psykofysiikkaan, niin faktat puhuvat ihan toista. Ihmisen kuulo on erinomaisen rajoittunut kapine ja aivo yrittää huijata, minkä ehtii. Siksi myös ihmisen kuulemisen mekanismeja on hyvin hankala mitata. Semminkin kun ne aivot yrittävät huijata sitä tutkijaa, siinä missä tutkittavaakin. On lähes mahdotonta suhtautua asioihin täysin neutraalisti. Jos sulla on pienikin aavistuksen hitunen, että seuraava ääninäyte poikkeaa edellisestä, niin melko varmasti kyllä kuulet eron, oli niitä tai ei. Ja jos siihen vielä lisätään pienikin visuaalinen ärsyke, niin todennäköisyys kasvaa hurjasti. Tätä asiaa on tutkittu todella paljon. tulokset ovat kiistattomat. Netti laulamaan!

Itse joudun masterointityössäni käyttämään yllättävän paljon bypass nappulaa, erinäisten hienovaraisten prosessorien kanssa. Esim. joku snadi nauhasaturaatio-asia voi ens alkuun kuulostaa  huomattavalta, mutta silmät kiinni random naputtaminen pois/päältä -nappulaa, vasta kertoo varmasti, että tekeekö se kuitenkaan mitään eroa. Ja ne kuultavat erotkin voivat olla... noh eroja. Vasta tuolla metodilla voi varmasti sanoa, että onko se ero positiivinen, vai negatiivinen. Jos sä olet rakentanut jotain tiettyä prosessointiketjua pieteetillä sen puolituntia, niin senhän on oltava parempi kuin aloittaessa? Summa summarum: Tarkkana saapi olla.

Tuli myös hyviä kysymyksiä esim. siitä, että mitä ihmeen järkeä on kuunnella itse laitteistoa ja "niitä mikrodynaamisia vaihteluja" (mitä ikinä se tarkoittaakaan?), saatika kaikujen häntiä?
Eikö pitäisi vain keskittyä itse musiikkiin?
Nimenomaan! Jos Laitteiston komponentit ovat ehjiä, eikä esim. vahvistin ole ihan päin helvettiä suunniteltu*  ja muuta sitä kaiuttimien soundia ja kaiuttimien sijoitteluun on käytetty hieman harkintaa, niin mikään ei ole hienompaa, kuin kuunnella hyvää musiikkia! Itseasiassa hyvä biisi, hyvin tuotettuna toimii vaikka tuvan nurkassa seisovasta monoradiosta.

*(20 hz to 20 Khz +/- 0.1 dB, ‹0.01% säröä, ‹100db-s/n, korkea impedanssi sisään ja pieni ulos ja vähän liikaa tehoa)

Mutta mä olen masteroija ja miksaaja. Mun systeemini täytyy olla resoluutioltaan ihan eri leveleillä loppukuluttajan kanssa. Kun mä hion toisten pieteetillä ja rakkaudella tekemiä biisejä, niin mun on luotettava siihen, että ne tekemäni muutokset ovat oikeita; Että se kumina jota rauhoitan akustisesta kitarasta, johtuu juurikin siitä, eikä mun systeemistäni tai akustiikastani.
Ja mun täytyy kuulla, miten se pieninkin dynamiikan muokkaus vaikuttaa mm. niihin kaikujen häntiin.
Ja sen pitää mennä viivasuorana sinne kuulokynnykselle asti, jotta mä kuulen, kun akustisella nauhoitteella joku vetää toisaalla ulko-oven kiinni ja saa aikaan kunnon humahduksen, siellä 19Hz:ssä.

Sen vuoksi mä testasin niitä piuhoja. Saavuttaakseni varmuuden. En ilkeilläkseni kenellekään, tai vahvistaakseni kenenkään ennakko-odotuksia.

Kesthousepanorama Valmis SMLR
Siitäpä päästäänkin tähän nextin levelin hifistelyyn. Asia nimittäin koskee akustiikkaa ja sitä miten laitteiston sijoittelu on ensiarvoisen tärkeää.
Mun kuunteluni taajuusvaste on jo pitkään mahtunut 20-20000Hz:n sisään + - 2dB:n (1/12-oct-smoothing) sisällä, mikä on aivan erinomainen tulos. Tähän olen päässyt juurikin sijoituksen millimetripelillä, akustoinnilla ja loppuviimeistelyssä jeesaavalla huonekorjauksella. No mulla on huoneessa häirinnyt vielä oikealle sivustalle jäävä pieni ja kapea resonanssi alabassossa.
Se ei ole suuri, eikä edes kovin pitkä, mutta mua se ärsyttää. Joten hommasin lainaan varsin pätevän kaiutinprosessorin ja kokeilin amphioneiden ja subin väliin erilaisia jakotaajuksia, suodinjyrkkyyksiä, sekä suodintyyppejä. (Jumalauta mikä savotta! Kaikki vaikuttaa kaikkeen, varsinkin vaihevasteisiin)
Sitten lisäsin yhtälöön vielä toisen 7070a subin ja yritin jakaa bassoenergiaa mahdollisimman tasaisesti, kuuntelupisteen ympärille. Rakensin ihan pellepelottomana siitä kakkos-subista jopa aktiivisen helmholz- tyyppisen resonaattorinkin, mikä vieläpä toimikin, mutta meni ehkä hivenen monimutkaiseksi. Sanotaanko, että paljastuvat asiat olivat mielenkiintoisia.
Parin päivän jälkeen palasin aiheen pariin ja päädyin vähän yllättäen sellaiseen ratkaisuun, että se Genelecin subi tekee sen jakosuodon kuitenkin mitä parhaiten, kun koko subin kaataa kyljelleen ja kääntää sitä 90 astetta. Lisäksi koko pömpeliä piti siirtää 30cm taaksepäin. Näin refleksiputki osoittaa sivulle, eikä lattiaan, kohti kuuntelijaa. Taajuusbalanssi oikeni entisestään. Siitä toisesta subista luovuin kokonaan.

Lisäksi mä olen tehny kokeita keinopääsysteemeillä. Ultimaattinen kompromissi HRTF:in ja kaiutinkuuntelun välillä saavuttaa muotoaan. Tää on eka kokeilu rakentelemallani tsydeemillä, jonka pohjalta hommaa viedään eteenpäin. Kuulokkeet päähän ja kuunnelkaapa tästänäin.

Ja linkki erinomaiseen artikkeliin siitä, miksi me kuulemme mitä kuulemme.
Ja toinenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti