Masterointidemo

Minulta on pyydelty tässä ajan saatossa monia kertoja demoja masterointiprojekteista, että pane nettiin ennen/jälkeen esimerkkejä eri musatyyleistä. Tokihan teen esimerkiksi pyynnöstä levymasterointia silmälläpitäen demomasterin yhdestä biisistä, jotta mahdollinen asiakas kuulee, että ollaanko samalla taajuusalueella, mutta noin yleisesti, muitten raakamateriaalin jakaminen on vähän ongelmallista. Siinä on ensinnäkin se ongelma, että jos toinen musiikkifaili on puolikin desibeliä hiljaisemmalla, niin sen aivo mieltää huonomman kuuloiseksi. Vertaa siinä sitten objektiivisesti eroja. Noh käytännössähän 99% tapauksista kyllä hyötyvät masteroinnista ja sen prosentin kohdalla ei oikeasti tarvi kuin onnitella miksaajaa ja panna mahdolliset metadatat ja feidit paikoilleen.
Mutta koskapa taannoin tuli työn alle lähtökohtaisesti sopiva biisi ja joka on vielä miksattu hyvän ystäväni toimesta, niin  päätin kuitenkin julkaista luvallansa videon, jossa teen osviittaa antavan pikamasteroinnin räppibiisille. 

Tämä oli siitä hyvä mallikappale, että lähtökohdiltaan se on erinomaisen terve ja edusti just sitä keskimääräistä tilannetta, mitä vastaan tulee: Sointi kaipaa vähän avaamista, mahdollista dynaamista silottelua ja aavistuksen omaista stereokuvan tarkastusta. 
Toisinaan ei tarvi tehdä tuostakaan kuin puolet. Toisinaan taas homma on resonanssien metsästelyä, äänikuvan uudelleen veistämistä ja stereopaletin totaalista haltuunottoa.



Pitänee tulevaisuudessa opetella käyttämään paremmin noita screencapturesoftia. Tää taas pakkasi kuvaa jotenkin todella omituisesti, vaikka yritin kertoa sille, että parhaalla laadulla mennään. Ja pääle vielä youtuben puristimet ja äänenpakkaus. No mutta eiköhän tämä demona aja asiansa.

Kommentit

Suositut tekstit