Kalibraatiosoftia koeponnistamassa

Viikolla on ollut sen verran leppoisaa, että päätin akvarion perustamisen ohella testailla erinäisiä koneellisia akustiikanparantajia.

En nyt mene sen syvemmälle digitaalisten huonekorjainten syövereihin, impulssivasteisiin ja erityyppisiin suotimiin, mitä niissä hommissa käytetään. Aiheesta kun on kirjoitettu erinomaisen kattavasti netissä. Sieltä löytyy kaiken tauhkan seasta niin diippiä dataa aiheesta, aina tohtorintutkintoja ja patenttirekisterejä myöten, että kukin löytää sieltä kyllä tietoa kiinnostuksentasonsa mukaan.

Sen verran vain avaan aihetta, että kyseessä ei ole todellakaan mikään viisastenkivi, jolla taiotaan huonosti suunnitelluista kaiuttimista, tahi heikosti akustoiduista tiloista huipputarkkaamoita.
Mutta niillä pystytään parhaimmillaan pusertamaan vielä muutama prosentti hyvyyttä, jo hyväksi hiottuun kuunteluun. Esimerkiksi alabassoissa voipi ilmetä jotain snadia huonemoodia, jonka käsittelyyn tarvittaisiin niin järeitä resonaattoreita, että on lopultakin järkevämpää tarttua korjaimeen, kuin lähtä rakentamaan vuokratilaan vielä metrin verran botnentorppainta.

Testailin parin päivän aikana kolmea softaa, jotka lupaa melkolailla samaa: Tajuton parannus soundiin kuin soundiin, minuteissa. No pitäähän sitä mainosmiesten mainostaa. Panin skepsiksen rintamerkin paikoilleen ja rupesin hommiin.
Kolme testaamaani softaa olivat ARC2, Sonalworks, sekä Dirac.

Oheiset mittaukset ja kalibroinnit on sitten tehty melkolailla suuntaa-antavasti, ARC2:n mukana tulevalla kalibroimattomalla mikillä (paitsi ko. softalle), joka ei varsinkaan ylimmillä taajuuksilla pidä kutinsa.
Veikkaisin tämän kuitenkin olevan samaa kiinaosastoa, kuin Behringerin ECM8000 halpismikkikin, jota vertasin joskus viisi kertaa kalliimpaan pro -mikkiin ja jonka totesin olevan ihan riittävän hyvä tällaseen peruspuuhasteluun. Suurin ero on lähinnä kohinasuhteessa ja yläpään tarkkuudessa.
Mutta eri softien valmistajat suositelevat käyttämään omia mikkejään, jotka maksavat muutaman kympin ja joiden mukana lienee kanssa kalibraatiodatat ja tieto siitä, ovatko ne suunnitellut vapaakenttävasteeseen, vaiko kuinka. Tällä on nimenomaan merkitystä tuolla yli kymmenen kilon alueella. Aiheesta lisää vaikkapa tästä artikkelista.

Ja huomatkaa, että mittakäppyrän tulkinnassa pitää ottaa huomioon, että se on vain yksi osatotuus monimutkaisesta asiasta. Se näyttää vain sen, mitä tietty ympärisäteilevä mikki kertoo kuulemastaan.
Lisäksi tulos on tässä tapauksessa keskiarvo L+R kanavista ja pyöristetty 1/6 oktaavin resoluutioon.
Tämä ihan selkeyden vuoksi.
Se mitä korva kuulee ja millainen tila/stereovaikutelma, syvyysvaikutelmasta ja lokaalisaatiosta puhumattakaan, menisi jo liian monimutkaiseksi esittää. Vaihekäppyrät yms. on hankalia tulkita, eivätkä nekään anna kuin suuntimaa.
Auton teholukemista on vaikea päätellä, että miten se lopeensa käyttäytyy radalla.
Semminkin kun tämä on mun vapaa-ajallani pitämä blogi, niin olisi turhan tukahduttavaa tukottaa liialla datalla.

Asiaan.

Tämä on muokkaamaton lähtötilanne ko. tilassa. Käppyrä pysyy melkolailla + - 4dB sisällä, paitsi ihan infrataajuuksilla mikä on erinomainen lukema, semminkin kun tila on aika-akselillakin johdonmukainen, eikä siellä jää kuuntelupaikalle huonemoodeja(!) pyörimään holtitta. Niihin kun ei pelkillä korjaimilla pääse tarttumaan. Voimakkuus voi tasaantua, mutta aika ei. Muutenkin jättäisin ko. käpyröistä tuijottamasta liikaa ko. sub-aluetta. Tila ei sijaitse Bosnialaisessa pyramidissa, joten ohi ajava rekka jo vaikuttaa mittaustuloksiin. Tahi oikeaan aikaan yläkerrassa suljettu ovi.

Siinäkin mielessä lähtötilanne on jo valmiiksi hyvä, ettei havaittavissa ole esim. mikseristä tms. isosta pinnasta tulevia heijastumia.

Korjaamaton näkymä:
Seuraavana vuorossa ARC2 korjattu näkemys aiheesta:
Tämä on jo + - 2dB sisällä, mikä on jo huomattavan hyvä lukema. Itseasiassa helvetin hyvä!

Entäs Dirac?:
Hyvin samanlaista näkemystä sielläkin. Veikkaisin yläpään vihjaavaan siihen suuntaan, että suosittelemansa mikin tulisi olla eri kulmassa tms.

Ja viimeisenä Sonalworks:
Joka näyttää pirun hyvältä sekin.

Kaikkien moodiknöllimittaus noudattaa samaa kaavaa: Ensin mikki ständeineen optimaaliseen kuuntelupisteeseen, taajuuspyyhkäisysekvenssi päälle ja siitä sitten edetään siirtelemällä mikkiä ringissä halutun sweetspotin alueella. Homma ei ole ihan millintarkkaa. Aalloilla on pituus ja ihmisen pää liikkuu.

ARC on näistä kaikkein summittaisin. Manuaalissa annetaan graafisesti ohjeet, minkä mukaan sovelletaan käytäntöä.

Dirac on muuten sama, mutta se kertoo aina mittamikin siirtämiseen ohjeen pyyhkäisyjen välillä.

Sonalworks on ihan omaa luokkansa tässä. Sen sisään on nimittäin koodattu delfiini. Sen avulla se löytää kaiuttimien keskinäisen välimatkan ja osaa sen jälkeen nähdä mittamikin tasoavaruudessa.
Sen jälkeen se näyttää reaaliajassa, missä mikki on ja mihin se pitää seuraavaksi sijoittaa. Maagillista ja erinomaisen tyydyttävää.

ARC ja Sonalworks toimivat plugareina, eli ne pannaan DAW:in masteriin ja yritetään muistaa ottaa sitten pois, kun miksausta bouncataan. Tai sitten tehdään kuten minä ja ostetaan Audio Hijack ja kierrätetään kaikki koneen äänet sen läpi, jossa ko. plugarit pyörivät sitten taustalla.

Dirac toimii standalone softana. Ääniasetuksista vaan output sen lävitte ja avot. Erinomaisen kätevää.

Käyttöliittymältään ARC on tehty ilmeisesti urpoille. Lataat oikean failin ja thäts it. Mono/stereo/kaiutinmallinnus ja volumenappi. löytyy. Niin ja melko summittaisen oloinen ekvalisaattori, lopputuleman hiomiseen.

Diracissa voi valita, millä alueella se toimii. Eli voi panna sen korjaamaan valittua taajuusaluetta, vaikka botnea ja jättää yläpään rauhaan.

Sonalworksissa voikin sitten tehdä halutessaan vaikka ja mitä. Voi muokata taajuusbalanssia, käytettyjä filtterityyppejä ja whatnottia. Mikä siisteintä, siinä on portaaton valinta, jolla voi vaikuttaa korjauksen määrään prosentteina. Tavallaan siis dry/wet säädin.

Noh, miltä ne sitten kuulostavat? Kaikki näistä selkeyttivät soundia ihan selvästi. Varsinkin alamidlessä ja botnessa vaikutus oli huomattavan kiinteyttävä. Ja kun pari kuminataajuutta rauhottuu, niin tietty yläpääkin on imavampi.
Soundikuva oli ARC:issa ja Sonalworksissa molemmissa keskenään hyvin samanlainen: Luonnollinen. Eli ne eivät kumpikaan tuntuneet puuttuvan kaiuttimien jo valmiiksi erinomaiseen vaihekäytökseen. Kumpikin kuulostivat muutenkin erittäin samankaltaiselta. Erot menee ihan hifilehtiosastolle, joten en yritäkkään luonnehtia niitä rapean vihreitä ja tannisen rouheita aistimuksiani. Semminkin kun Sonalworks olis tosiaan hyvä kalibroida sillä omalla mikillään.

Dirac puolestaan oli taajuustoistoltaan samalla pallokentällä, mutta se imaisi stereokuvan kaiuttimien taakse, meni jotenkin suppuun ja yläpäähän tuli kummaa kireyttä ja vaiheistusta.
Jälleen kerran: Niitten oma mittamikki vois ehkä jeesata asiaan.

Johtopäätös on se, että tää tsydeemi voi parantaa hyvää kuuntelua vielä himpun.
Ja minusta kaikki erinomaisen hyvä on parasta. Ihan sama, millä keinoin se toteutetaan.

Paskasta tämäkään ei leivo konvehtia. Kokeilin kerran eräässä epäsäännöllisenmuotoisessa kerrostalo-olohuoneessa ARC:ia ja se meni ihan skutsiin. Jos mahdollista, niin lopputulos oli lähtökohtaakin huonompi.
En ole näitä testaillut ns. harrastestudio-olosuhteissa, mutta veikkaan, että näillä on mahdollista saada ihan ok:sta kelvollista,