Lastuja äänimiekkosen elämästä
90% lukijoistani haluaa kuulla enemmän mieltäturruttavaa audioläppää, joten suunnittelin ruveta jossain vaiheessa jakamaan nippelitietoa ja omakohtaisia vinkkejä eri bändin osasista, mitä on hyvä ottaa huomioon keikkatilanteissa. Ihan lähtien vaikka lauluista, että mimmosta mikkiä ja monitorointia ja mikkitekniikkaa etc... Aihehan on todella laaja, kun esim. rumpuja voi mikittää ja miksata niin älyttömän monella tavalla. Mutta kyllähän nettiin tekstiä mahtuu ja aikakaan ei ole rajallista. Kommenttiketjuun voi esittää toiveita ja ajatuksia aiheen tiimoilta.
Mutta sitä lisää tulevaisuudessa.
Nyt tulee "Rakas päiväkirja" -tyyppistä kertausta.
Emma Salokosken kanssa olen käynyt lähiaikoina vempuloissa keikkapaikoissa. Yksi oli Jyväskylän poppari, jossa ei ole muuten mitään vikaa, henksu on loistavaa kuten fiilis ja juomien laatukin, mutta tekniikkahan siellä on melko... ööö... hastava. Jotain pomppukailotinta kumisemassa ja se soundcraftin pikkudigitiski, jollain laajennuspalikalla joka ei osaa syöttää fantomia kaikkiin kanaviin.
Ja tiskistä kun ei löydy mm. pad:iä, jolla sais liian kuumaa signaalia vähemmälle. Sekä todella randomeita monitorikulmia. Onneksi olin mestoilla hyvissä ajoin, ennen bändiä, niin sain viritellä laitteistoa huolella.
No keikkahan meni tietty oikein mainiosti ja yleisö tykkäs. Paitsi se yks rouva, jonka mielestä keikka oli sietämättömin kokemus ikinä, kun "Laulu ei kuulu ja passo käy syvämmelle" kehotin rouvaa tulemaan sieltä huoneen takanurkasta tänne muun yleisön sekaan, niin takaan soundin paranevan huomattavasti. No mutta kun sen viinilasi oli siellä nurkassa, niin eihän sieltä voinu mihinkään lähteä.
Toinen hämmentävyyskeikka saman ryhmän kanssa koettiin viime torstaina Helsingissä. Henry´s pubissa piti olla Ruger Hauer, Emma Salokoski, sekä Terveet kädet, yhteiskeikalla. Eli varsin hajanainen, mutta kova lineuppi. ikävä kyllä Terveet kädet joutui perumaan, niin kuka tulee tuuraamaan? No kukapa muukaan, kuin EINO GRÖN! Taas oli muuten aika haikeat puitteet. PA: oli harvinaisen epäkeskon kuuloinen. Toisella puolella oli joku isompi hätä. Kaikki monitorit kuulostivat ihan eriltä, toisiinsa nähden ja olivat ripustetut kiinteästi kattoon. Mikseri veteli viimeisiään ja delaynsä sisällä asui riivaaja. Joutui toisin sanoen tekemään töitä palkkansa eteen.
Yo talolla on tullut tehtyä mm. musikaalihommia ja semmonen kaveri, kuin Pyhimys veti jengin tupaan kahtena peräkkäisenä iltana. Oli muuten ihan erinomaisen hyvä live heillä! Vahva suositus!
Oksun kanssa tuli taannoin pyörähtettyä AV messuilla. Siellä oli tuttua hahmoa kosolti. Digidesignin tiskit näyttivät kaikki ihan samalta. Miksi keksiä pyörää uusiksi?
Avidin tiskillä voinee lentää vaikka plutoon. Rolandin tiskillä päässee maaliin, kuten myös Allen & Heatilla, vaikka sen graafinen ulkoasu oli lähempänä "my first digimixer" osastoa, kuin pro-audiota. Mutta se, mikä kolahti ihan täysillä, oli Yamahan uus lippulaiva Rivage, a.k.a PM10. Siinä oli jalopuuta ja nappuloita ja vilkkuvia valoja ja kauhee hintalappu ja mää olin ihan myyty! Kaikesta herkunmäärästä huolimatta käyttöliittymä oli todella selkeä ja intuitiivinen. Saapa nähdä yleistyykö nämä festarikeuloina tulevaisuudessa?
Toinen hehkutuksen arvoinen ständi, oli yllätys yllätys, Amphionin putka. Siellä herra johtajaherra, sekä supermies, Martin Kantola, jonka kanssa hopisimme tovin kaiuttimistaan. Se amphionin bassojärjestelmä kuulosti nopealla höristelyllä todella hyvältä. Haluaisin sen kernaasti joku päivä studiooni kunnon testiin, mutta pelkään pahoin, että se tietäisi vääjäämätöntä rahanmenoa.
Viime viikon maanantaista keskiviikkoon olenkin sitten istunut Akun tehtaan salin nurkassa, johon nostin pystyyn pikku PA:n ja Yamahan CL5:den. Sain Rönäriltä raidat Elastisen kesän keikalta ja lykkäsinkin virtuaali soundcheckvalmiuden kasaan. On muuten ihan erinomaisen näppärää, kun panee vaan läppärin perään verkkopiuhan ja toisen pään mikseriin ja ne juttelevat keskenään, kuin vanhat tutut. On aika paljon kivempi opetella uuden tiskin käyttöä ja konfailua, kun on aito äänimateriaali käytössä, miinus se itse fyysinen bändi siinä häiritsemässä ;)
Ensimmäisenä päivänä opettelin reitittelemään ja konfailemaan bulsaa. Seuraavana päivänä rakensin bändimiksaushirviön, jossa käytin naurettavan määrän pöydän mahdollistamista resursseista. Oli kulkaa buskompuroita ja levitysmatriiseja ja whatnottia joka lähtöön. kolmantena päivänä purin miksauksen taas auki ja palasin idioottivarmaan perustilanteeseen, pitäen vain parhaat jutut, joihin päädyin edellisenä päivänä. "Keep it simple stupid!"
On muuten ns. ehana tiski. Erinomaisen selkeä käyttis ja soundaakin ihan pirun hyvältä. Uudet kaikualgoritmit vaikuttivat ja premiumräkin laitteet ovat hyvä kirsikka. Ja vakaakin se tuntuu olevan. Olen käynnistellyt ja sammutellut sitä ja lavamuppaloa ihan miten sattuu. Temponut kattikaapelia irti ja tökkinyt takaisin ja jättänyt yöksi päälle etc. Ei sillä ole ollut mitään hätää vielä kertaakaan.
Tositoimiin me päästiin vihdoin viime viikonloppuna. Eka keikka oli Kaarle XIII:ssä, yksäripikkujouluissa. Se mikä järjestelyissä oli nerokasta, niin tilaamamme apukädet oli hankittu muuttofirmasta. Toisin sanoen asenne oli jotain ihan toista, kuin lippupalkalla toimivat teinit, joista puolet on karanneet ulosroudaukseen mennessä ja loput ovat liian kännissä. Oltiin kuulemma yllätysesiintyjä, niin teipattiin kaikki keisien paljastavat merkinnät piiloon ja käänneltiin huppareita nurinperin, ettemme kavaltuisi. Jengin spekulaatioita oli kyllä hauska kuunnella. Meinas muuten pää räjähtää, kun 95% naisvaltainen pikkujoulukansa tajus, että Elahan se siellä! Onks hei pakko aina kirkuu? (kai se sitten on).
Seuraavana päivänä painuimme samalla porukalla Raumalle, uudenkarhealle Varastoklubille. Meni heittämällä maan keikkamestojen top. listalle. Iisi roudaus, kivan kokoinen lava, hyvä henksu erinomainen boogie. Ja mikä yllättävää, keikkapaikan akustiikkaankin oli panostettu! Ainoa miina oli keskikaiuttimen sijainti just siinä rahakanavan, eli solistin yläpuolella, joka aiheutti vähän tekemistä.
Ens perjantaina on sitten Elashoun kanssa kotikenttäetu Pakkahuoneella. Täräyttäen!!!
Mutta sitä lisää tulevaisuudessa.
Nyt tulee "Rakas päiväkirja" -tyyppistä kertausta.
Emma Salokosken kanssa olen käynyt lähiaikoina vempuloissa keikkapaikoissa. Yksi oli Jyväskylän poppari, jossa ei ole muuten mitään vikaa, henksu on loistavaa kuten fiilis ja juomien laatukin, mutta tekniikkahan siellä on melko... ööö... hastava. Jotain pomppukailotinta kumisemassa ja se soundcraftin pikkudigitiski, jollain laajennuspalikalla joka ei osaa syöttää fantomia kaikkiin kanaviin.
Ja tiskistä kun ei löydy mm. pad:iä, jolla sais liian kuumaa signaalia vähemmälle. Sekä todella randomeita monitorikulmia. Onneksi olin mestoilla hyvissä ajoin, ennen bändiä, niin sain viritellä laitteistoa huolella.
No keikkahan meni tietty oikein mainiosti ja yleisö tykkäs. Paitsi se yks rouva, jonka mielestä keikka oli sietämättömin kokemus ikinä, kun "Laulu ei kuulu ja passo käy syvämmelle" kehotin rouvaa tulemaan sieltä huoneen takanurkasta tänne muun yleisön sekaan, niin takaan soundin paranevan huomattavasti. No mutta kun sen viinilasi oli siellä nurkassa, niin eihän sieltä voinu mihinkään lähteä.
Toinen hämmentävyyskeikka saman ryhmän kanssa koettiin viime torstaina Helsingissä. Henry´s pubissa piti olla Ruger Hauer, Emma Salokoski, sekä Terveet kädet, yhteiskeikalla. Eli varsin hajanainen, mutta kova lineuppi. ikävä kyllä Terveet kädet joutui perumaan, niin kuka tulee tuuraamaan? No kukapa muukaan, kuin EINO GRÖN! Taas oli muuten aika haikeat puitteet. PA: oli harvinaisen epäkeskon kuuloinen. Toisella puolella oli joku isompi hätä. Kaikki monitorit kuulostivat ihan eriltä, toisiinsa nähden ja olivat ripustetut kiinteästi kattoon. Mikseri veteli viimeisiään ja delaynsä sisällä asui riivaaja. Joutui toisin sanoen tekemään töitä palkkansa eteen.
Yo talolla on tullut tehtyä mm. musikaalihommia ja semmonen kaveri, kuin Pyhimys veti jengin tupaan kahtena peräkkäisenä iltana. Oli muuten ihan erinomaisen hyvä live heillä! Vahva suositus!
Oksun kanssa tuli taannoin pyörähtettyä AV messuilla. Siellä oli tuttua hahmoa kosolti. Digidesignin tiskit näyttivät kaikki ihan samalta. Miksi keksiä pyörää uusiksi?
Avidin tiskillä voinee lentää vaikka plutoon. Rolandin tiskillä päässee maaliin, kuten myös Allen & Heatilla, vaikka sen graafinen ulkoasu oli lähempänä "my first digimixer" osastoa, kuin pro-audiota. Mutta se, mikä kolahti ihan täysillä, oli Yamahan uus lippulaiva Rivage, a.k.a PM10. Siinä oli jalopuuta ja nappuloita ja vilkkuvia valoja ja kauhee hintalappu ja mää olin ihan myyty! Kaikesta herkunmäärästä huolimatta käyttöliittymä oli todella selkeä ja intuitiivinen. Saapa nähdä yleistyykö nämä festarikeuloina tulevaisuudessa?
Toinen hehkutuksen arvoinen ständi, oli yllätys yllätys, Amphionin putka. Siellä herra johtajaherra, sekä supermies, Martin Kantola, jonka kanssa hopisimme tovin kaiuttimistaan. Se amphionin bassojärjestelmä kuulosti nopealla höristelyllä todella hyvältä. Haluaisin sen kernaasti joku päivä studiooni kunnon testiin, mutta pelkään pahoin, että se tietäisi vääjäämätöntä rahanmenoa.
Viime viikon maanantaista keskiviikkoon olenkin sitten istunut Akun tehtaan salin nurkassa, johon nostin pystyyn pikku PA:n ja Yamahan CL5:den. Sain Rönäriltä raidat Elastisen kesän keikalta ja lykkäsinkin virtuaali soundcheckvalmiuden kasaan. On muuten ihan erinomaisen näppärää, kun panee vaan läppärin perään verkkopiuhan ja toisen pään mikseriin ja ne juttelevat keskenään, kuin vanhat tutut. On aika paljon kivempi opetella uuden tiskin käyttöä ja konfailua, kun on aito äänimateriaali käytössä, miinus se itse fyysinen bändi siinä häiritsemässä ;)
Ensimmäisenä päivänä opettelin reitittelemään ja konfailemaan bulsaa. Seuraavana päivänä rakensin bändimiksaushirviön, jossa käytin naurettavan määrän pöydän mahdollistamista resursseista. Oli kulkaa buskompuroita ja levitysmatriiseja ja whatnottia joka lähtöön. kolmantena päivänä purin miksauksen taas auki ja palasin idioottivarmaan perustilanteeseen, pitäen vain parhaat jutut, joihin päädyin edellisenä päivänä. "Keep it simple stupid!"
On muuten ns. ehana tiski. Erinomaisen selkeä käyttis ja soundaakin ihan pirun hyvältä. Uudet kaikualgoritmit vaikuttivat ja premiumräkin laitteet ovat hyvä kirsikka. Ja vakaakin se tuntuu olevan. Olen käynnistellyt ja sammutellut sitä ja lavamuppaloa ihan miten sattuu. Temponut kattikaapelia irti ja tökkinyt takaisin ja jättänyt yöksi päälle etc. Ei sillä ole ollut mitään hätää vielä kertaakaan.
Tositoimiin me päästiin vihdoin viime viikonloppuna. Eka keikka oli Kaarle XIII:ssä, yksäripikkujouluissa. Se mikä järjestelyissä oli nerokasta, niin tilaamamme apukädet oli hankittu muuttofirmasta. Toisin sanoen asenne oli jotain ihan toista, kuin lippupalkalla toimivat teinit, joista puolet on karanneet ulosroudaukseen mennessä ja loput ovat liian kännissä. Oltiin kuulemma yllätysesiintyjä, niin teipattiin kaikki keisien paljastavat merkinnät piiloon ja käänneltiin huppareita nurinperin, ettemme kavaltuisi. Jengin spekulaatioita oli kyllä hauska kuunnella. Meinas muuten pää räjähtää, kun 95% naisvaltainen pikkujoulukansa tajus, että Elahan se siellä! Onks hei pakko aina kirkuu? (kai se sitten on).
Seuraavana päivänä painuimme samalla porukalla Raumalle, uudenkarhealle Varastoklubille. Meni heittämällä maan keikkamestojen top. listalle. Iisi roudaus, kivan kokoinen lava, hyvä henksu erinomainen boogie. Ja mikä yllättävää, keikkapaikan akustiikkaankin oli panostettu! Ainoa miina oli keskikaiuttimen sijainti just siinä rahakanavan, eli solistin yläpuolella, joka aiheutti vähän tekemistä.
Ens perjantaina on sitten Elashoun kanssa kotikenttäetu Pakkahuoneella. Täräyttäen!!!
Olisi mukava kuulla mietteitäsi kuulonhuollosta/-suojelemisesta, varsinkin kun työskentelet sekä studio- että livemaailmassa.
VastaaPoistaÄlä luukuta liian lujaa ja jos joku luukuttaa, niin mäne pois.
VastaaPoistaEi se sen kummempaa oo. Ja kuulo ei ole absoluuttinen käsite. Toisilla on herkät korvat. Mulla ei onneksi ole. Kuulotäti sano aikoinaan, että mun kuuloelimet on tehty betonista. Väitän kuitenkin, että mun korvat on ihan samanlaiset kuin muillakin, mä oon vaan treenannu kuulemista niin paljon, että aivo osaa kompensoida pieniä kuulonalemia.