keskiviikkona, elokuuta 26, 2015

Lapsiveteraanisairaala ja muita hankkeita.

Sori, mutta nyt ei tule keikkakokemuksia, tai audioläppää.

Kun minä olin lapsi, niin kouluissa oikein kilvoiteltiin hyväntekeväisyyden määrässä.
Oli nälkäpäivää, taksvärkkiä ja jos jonkinlaista pelastetaan afrikka häsmäkkää. Välillä jäi agendakin tekemisen meiningin jalkoihin, mutta siitä tuli sellainen hyvä draivi ja fiilis, että puutteessa eläviä autetaan, vaikka se tietäisikin näkkärilounasta kerran vuodessa. Ja mikä tärkeintä, se herätti tietoisuuden siihen, että muualla maailmassa ei ole asiat välttämättä niin hyvin, kuin meillä. Ei lähellekkään. Kavereiden, luokkien ja koulujen kesken oikein kilvoiteltiin siitä, ketkä kerää eniten rahaa hyväntekeväisyyteen.

Nyt kun hädänalaiset pyrkivät rytinällä parempiin oloihin, joissa he perheineen eivät vaikka hmm... kuolisi, niin panee miettimään, että mitäs meidän sukupolvelle ja sille tekemisen meiningille oikein on keski-ikäistymisen myötä tapahtunut?

Ei osata asettua toisen asemaan sitten yhtään ja omasta elintasosta ei toudellakaan tingitä toisten hyväksi, edes sen tuopillisen verran kuussa. Ei itseasiassa edes pirkkaolut tölkin!

Viimeisimpänä luin tänään rakkaan uuden kotikaupunkini, suomen parhaaksikin kaupungiksi äänestetyn Tampereen sanelman siitä, ettei tänne voida pystyttää pakolaisten vastaanottokeskusta, koska: "Ei löydy sopivia tiloja". Äärimmäisen osaavaa henkilökuntaa toki löytyisi, mutta nyt ei vaan voida oikein mitään. Siis nämä ihmiset tyytyisivät vaikka makuupusseihin ja telttoihin, mutta yhdellä suomen vauraimmista kunnista ei ole osoittaa tiloja!
Muunmuassa sanat: Häpeällinen, raukkamainen, velttoilu, vastuunpakoilu ja selkärangattomuus, tulevat etsimättä mieleen.
Heitäppä kantasuomalainen keihästä oikein pitkälle, niin saat tontin ja joku sponsoroi siihen kelomökin.

Miksei humanitäärisellä hädällä ja vaikka moraalisella ylemmyydellä voida kilvoitella muulloinkin, kuin nenäpäivänä ja lastensairaalaa kasattaessa.
Kuntien pitäisi oikein elvistellä toisiansa kumoon sillä, että meidän pitäjässä autetaankin näin ja näin monta pakolaista; Kattokaas tätä meidän omaa pikku Sharifaa, kuin se oli ennen ihan nuhjuinen ja kuoleman kielissä. Nyt sillä on nätisti rusetti päässä ja mustamakkara maistuu!

Ja hei. Milloin joku isompi ongelma on poistunut sillä, että katsotaan toiseen suuntaan ja ollaan, niinkuin mitään ei oliskaan? Ehkä joku toinen hoitaa homman. No kun ei hoida... yksinään!

Tulva sarjis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti