Analogiaa

Kohtahan ne on ne synttäritkin...

Nuorna miehenä huoneeni täyttivät lähinnä analogisyntikat. Jostain syystä ne ovat vuosien saatossa hävinneet mystisesti kaikki. Tai no mystisesti ja mystisesti. Opiskelijalla/vasta valmistuneella on yllättäviä kulueriä ja pikkuhiljaa tuli myytyä kaikki. Asunto ja ruoka painoivat eniten. On sitä parikymppisenä tyhymä! Eniten huomaan kaipaavani vielä toisinaan Korgin Polysixiä.
Nyt kun elämä ja rahantulo on jo vähän vakaampaa kuin muinoin, on moisiin vanhoihin analogipöristimiin vaan ehditty lyömään retroleima. Ja senhän tietää, mitä silloin tapahtuu hinnoille.
Yhdenkin polykutosen ostin aikoinani viidelläsadalla markalla. Nyt niistä huudetaan tuhatta euroa.
En kaipaa nostalgiatrippiä ihan niin paljoa.
Vaan jos ei raatsi kaivata vanhaa analogikampetta, niin onneksi Korg julkaisee kiihtyvällä tahdilla uutta analogivehjestä! Seassa on varteenotettaviakin uusiotuotantoja, kuten AIRA sarjan vehjekset, mutta itseäni kiinnostaa enemmän halvat, oudot ja rupiset vehkeet, kuten monotron sarjan kikottimet, Monotibe ja ennekaikkea Volca sarjan purkit. Parasta näissä on hinta: Monotronit saa viidellä kympillä zipale ja noi muut on sen puolitoista sataa. Haaveena olisi kasata pieni analoginen matkalaukkustudio, jolla kelpais tehdä teknoa niin kotona, bussissa, kuin hotellihuoneissakin.
Työhommeleista sen verran, että nyt voi taas vetää himppasen paremmin taas joutalolla.
Viime viikolla käärimme hihat ja purimme koko valohässäkän alas katosta. Pölykeuhkohan siinä meinasi puhjeta, mutta apinan raivolla putsasimme ja järjestimme kaiken mahdollisimman lähelle täydellisempää harmoniatilaa. Ja taas tuli opiskeltua chamsysin käyttöäkin ainaskin aavistuksen enemmän haltuunpäin.


Monitoriosastomme aina jaksaa ihmetyttää niin itseä, kuin vierailijoitakin. Meillähän on käytössä
12" microwedget, jotka eivät koolla ole pilattuja, mutta ihan oivia pikkupönttöjä budjettiin nähden.
Taas oli viimeksi vekkulia tilannetta, kun talossa oli Turmion kätyrit ja Tuoni. Kätilöt halusivat monitoreihin todella maltillisesti ja vain kaikkein tärkeimpiä elementtejä kuullaksensa.
Tuonen pojat taas pyysivät monitoreihin lähes kaikkea ja vähän helvetin lujaa. Mm. basaria ja snarea ei vaan saanut laulajalle niin lujaa, että olisi tyydyttänyt. Tokikin hänen IEM-systeeminsäkin ehkä demppasi jonnin verran sitä suoraa soundia.
Noh jännästi sitten Kätilöitten musikantti tuli jälkeenpäin ihan erikseen ihmettelemään, miten noin pikkuisesta purkista voikin tulla niin tanakasti tavaraa, kun taas Tuonelainen oli kovasti pettynyt pikkupöntön tarjoilemaan ääneen.
Ja mitä tästä opimme? Tuskinpa paljon mitään. Paitsi että heavya oli toudella pitkästä aikaa erinomaisen kiva puikotella. Ja tämä siis sen Tuonen osalta. Kätilöillähän on oma, harvinaisen pätevä ukkeli omasta takaa.