Koneita ja kisoja
Onhan sitä keikkaakin toki taas jonninverran siunaantunut, muttei kuitenkaan niin haitoksi asti, ettei olisi leipomaan ehtinyt.
Tuo taikinan vaivaaminen on sen verran raisua hommaa, että oli se yleiskone hommattava.
Pari päivää tutkin ja ihmettelin tarjontaa ja selvisi muunmuassa semmoinen askar, että halvat ovat huonoja ja kalliit hyviä; Köykäisissä on muovirunko, eikä koneistokaan ole metallia. Eli nehän lähtevät liikkeelle taikinamassojen alla ja koneisto laukeaa hetkessä. Pers´aukisena siirryin hyvin ripeästi katselemaan käytettyjä. Meinaan että kunnolliset koneet on uutena neljästä sadasta ylöspäin.
Rajasin melko nopeasti pätevät ehdokkaat kahteen malliin, joista toinen, Kenwoodin Chef, on ollut tuotannossa yli kuusikymmentä vuotta. Minusta se kertoo vehkeen suunnittelusta aika paljon.
Loppujen lopuksi pullankuuloinen rouva lähetti matkahuolloitse kymmenkiloisen vekottimen lapista minulle hintaan 40€ + Rahti. Ei paha!
Laite on mitä parahinta vuosikertaa 1976, kuten nykyinen omistajansakin. Herranen aika muuten miten hyviä limppuja olenkaan saanut aikaiseksi. Eikä kavereitakaan ole haitannut. Jonnekinhan ne ylimääräiset on tungettava.
Niin niistä keikoista.
Firmakisoja on ollut parikin. Toinen kohtalaisen iisi ja toinen kohtalaisen rankka.
Ensimmäinen oli erään firman asiakastilaisuus Helsingin jäähallissa, lätkämatsin yhteydessä.
Aamusta rekan purkuun ja roudaus maailman urpoimmalla invahissillä, joka nousee kerrosvälin vuorokaudessa ja jonka nappia pitää pitää koko matkan pohjassa. Lisäksi siinä ei ole staattisia seiniä, vaan päin vastoin melkoinen kiilautumisvaara.
Eipä siinä mitään. Ilta koostui lähinnä taustamusan ajamisesta, spiikkien vahtimisesta ja yhdestä singback vedosta. Ja kaikkihan tapahtui erätauoilla. Eli aika paljon oli illan mittaan luppoa. Asia, mikä jäi ihmistä ihmetyttämään, oli jääkiekkokansan osa joka istui hallin baarissa juomassa ölppää ja katsoivat sitä matsia siitä baarin pieneltä näytöltä. kolmen kymmenen metrin päässä olis ollu isompi kuva, aikalailla eläväisemmällä resoluutiolla. Pieni mieleni ei ymmärrä.
Homman kasaus vei nelisen tuntia ja purku vajaat pari. Hissimatkat puolestaan ikuisuuden.
Mutta en valita. Ehdin mainiosti vikaan Tampereen junaan.
Se vähän rankempi keikki oli sitten Stadin ytimen uudessa firmakisatapahtumadiudimestassa, jossa mentiinkin sitten vähän isommin. Edustamani firma toimitti tekniikan kolmeen saliin, joista yksi jäi minun vastuulleni. Nelisen tuntia semmoista haipakkakasausta, ettei edes vessaan ehtinyt. Onneksi illan bilebändi oli tehty parhausihmisistä ja heillä oli mitä loistavin tekninen henkilö, sekä rutosti omatoimisuutta, niin ehdin kuin ehdinkin rakentaa koko tsydeemin valmiiksi juuri ennen kuin poka päästettin sisään. Koko ilta oli vähän sellaista jännäämistä, että milloin paska osuu tuulettimeen ja tämä lähinnä sen yhdistelmän vuoksi että kalusto oli itselleni ei-niin-hallussa, mikä tarkoitti että välillä piti käyttää aivoa. Onneksi mm. PA oli Lacousticia, mikä on aika helppo saada soimaan hyvin ja helpolla.
Kauhea kiire rakennusvaiheessa, ahtaat puitteet ja tuvassa toista tuhatta ihmistä, ei-niin-selvinpäin meinaa näetsen että moisessa tapahtumassa ei voi urposuojata kamoja liikaa. Eikä se tarvi kuin yhden sankarin, joka päättää oksentaa voimavirtakeskukseen tms. Noh mutta pelkotiloista huolimatta maalilinja tuli saavutettua ilman yhden yhtä fibaa. Toki niitä läheltäpititilanteita tuli torjuttua, mutta ne nyt on niitä tavanomaisia "Ei arvon Irmeli / Urpoleppänen. Se kaiutintolppa ei ole strippitanko"-tyyppisiä perushommia. Täytyy vielä kehua tekniikkaryhmää. Se on mahtavaa, miten tälle alalle siunaantuukin niin hyviä tyyppejä, joiden kanssa homma sujuu kuin itsestään ja mukisemati. Jopa siinä vaiheessa kun kaikilla on jo väsy ja se laatikko painaa sen kaks kertaa enemmän, kuin tullessa.
Siitä kun rekan luukku aukeni ja jälleen sulkeutui, kului aikaa 17 tuntia. Eli kohtalaisen poikkinainen kaveri käpsytteli kaupungin halki entiseen kotiinsa (Kiitos ville yösijasta!) siltasaareen uinumaan, puoli kuuden pintaan.
Tuo taikinan vaivaaminen on sen verran raisua hommaa, että oli se yleiskone hommattava.
Pari päivää tutkin ja ihmettelin tarjontaa ja selvisi muunmuassa semmoinen askar, että halvat ovat huonoja ja kalliit hyviä; Köykäisissä on muovirunko, eikä koneistokaan ole metallia. Eli nehän lähtevät liikkeelle taikinamassojen alla ja koneisto laukeaa hetkessä. Pers´aukisena siirryin hyvin ripeästi katselemaan käytettyjä. Meinaan että kunnolliset koneet on uutena neljästä sadasta ylöspäin.
Rajasin melko nopeasti pätevät ehdokkaat kahteen malliin, joista toinen, Kenwoodin Chef, on ollut tuotannossa yli kuusikymmentä vuotta. Minusta se kertoo vehkeen suunnittelusta aika paljon.
Loppujen lopuksi pullankuuloinen rouva lähetti matkahuolloitse kymmenkiloisen vekottimen lapista minulle hintaan 40€ + Rahti. Ei paha!
Laite on mitä parahinta vuosikertaa 1976, kuten nykyinen omistajansakin. Herranen aika muuten miten hyviä limppuja olenkaan saanut aikaiseksi. Eikä kavereitakaan ole haitannut. Jonnekinhan ne ylimääräiset on tungettava.
Niin niistä keikoista.
Firmakisoja on ollut parikin. Toinen kohtalaisen iisi ja toinen kohtalaisen rankka.
Ensimmäinen oli erään firman asiakastilaisuus Helsingin jäähallissa, lätkämatsin yhteydessä.
Aamusta rekan purkuun ja roudaus maailman urpoimmalla invahissillä, joka nousee kerrosvälin vuorokaudessa ja jonka nappia pitää pitää koko matkan pohjassa. Lisäksi siinä ei ole staattisia seiniä, vaan päin vastoin melkoinen kiilautumisvaara.
Eipä siinä mitään. Ilta koostui lähinnä taustamusan ajamisesta, spiikkien vahtimisesta ja yhdestä singback vedosta. Ja kaikkihan tapahtui erätauoilla. Eli aika paljon oli illan mittaan luppoa. Asia, mikä jäi ihmistä ihmetyttämään, oli jääkiekkokansan osa joka istui hallin baarissa juomassa ölppää ja katsoivat sitä matsia siitä baarin pieneltä näytöltä. kolmen kymmenen metrin päässä olis ollu isompi kuva, aikalailla eläväisemmällä resoluutiolla. Pieni mieleni ei ymmärrä.
Homman kasaus vei nelisen tuntia ja purku vajaat pari. Hissimatkat puolestaan ikuisuuden.
Mutta en valita. Ehdin mainiosti vikaan Tampereen junaan.
Se vähän rankempi keikki oli sitten Stadin ytimen uudessa firmakisatapahtumadiudimestassa, jossa mentiinkin sitten vähän isommin. Edustamani firma toimitti tekniikan kolmeen saliin, joista yksi jäi minun vastuulleni. Nelisen tuntia semmoista haipakkakasausta, ettei edes vessaan ehtinyt. Onneksi illan bilebändi oli tehty parhausihmisistä ja heillä oli mitä loistavin tekninen henkilö, sekä rutosti omatoimisuutta, niin ehdin kuin ehdinkin rakentaa koko tsydeemin valmiiksi juuri ennen kuin poka päästettin sisään. Koko ilta oli vähän sellaista jännäämistä, että milloin paska osuu tuulettimeen ja tämä lähinnä sen yhdistelmän vuoksi että kalusto oli itselleni ei-niin-hallussa, mikä tarkoitti että välillä piti käyttää aivoa. Onneksi mm. PA oli Lacousticia, mikä on aika helppo saada soimaan hyvin ja helpolla.
Kauhea kiire rakennusvaiheessa, ahtaat puitteet ja tuvassa toista tuhatta ihmistä, ei-niin-selvinpäin meinaa näetsen että moisessa tapahtumassa ei voi urposuojata kamoja liikaa. Eikä se tarvi kuin yhden sankarin, joka päättää oksentaa voimavirtakeskukseen tms. Noh mutta pelkotiloista huolimatta maalilinja tuli saavutettua ilman yhden yhtä fibaa. Toki niitä läheltäpititilanteita tuli torjuttua, mutta ne nyt on niitä tavanomaisia "Ei arvon Irmeli / Urpoleppänen. Se kaiutintolppa ei ole strippitanko"-tyyppisiä perushommia. Täytyy vielä kehua tekniikkaryhmää. Se on mahtavaa, miten tälle alalle siunaantuukin niin hyviä tyyppejä, joiden kanssa homma sujuu kuin itsestään ja mukisemati. Jopa siinä vaiheessa kun kaikilla on jo väsy ja se laatikko painaa sen kaks kertaa enemmän, kuin tullessa.
Siitä kun rekan luukku aukeni ja jälleen sulkeutui, kului aikaa 17 tuntia. Eli kohtalaisen poikkinainen kaveri käpsytteli kaupungin halki entiseen kotiinsa (Kiitos ville yösijasta!) siltasaareen uinumaan, puoli kuuden pintaan.
Kommentit
Lähetä kommentti