Maadottomuusongelmia
Olipahan taas erikoiskeikkaa laivalla.
Yleensäkin on laivoilla vähän erikoisempi se meininki, alkaen logistiikasta, päättyen logistiikkaan ja siinä välillä on kaiken näköistä harmia, mitä nyt voi ahtaissa tiloissa syntyä, humalaisten keskellä.
Mutta yleensä kaikesta selvitään hymyten, koskapa botskeilla on yleensä myös ammattitaitoista ja lupsakkaa henkilöstöä.
Jos ette ole kuulleet, niin silja europa ei ole enää ruåttin laiva, vaan onpi nyt itäsen veljeskansamme yhteyslautta. Eikä siinä mitään, paitsi että tekniikka on nykyään kanssa virolaisvetoinen.
Mitenköhän mä nämä kokemukseni vuosien varrelta tiivistäisin nätisti?: Idässä tehdään hommat eri tavalla.
Laivalla oli kaksi varttuneempaa herrasmiestä virttyneemmissä nahkaliiveissä, joista toinen hoiti kommunikoinnin murahtelemalla ja toinen kysyvillä ja ihmettelevillä katseilla.
Heti kärkeen selvisi että kanavalistat on kyllä tuleet, mutteivät he ole jaksaneet niitä katsoa.
No kuikuiltiin sitten mun kännykästä. Tämän jälkeen tämä kysyväilmeinen rupesi naputtamaan M7:aan sisään kanavanimiä. Siis mit. vit. ja miksi? En edes tiennyt että moisen voi tehdä, enkä tiedä vieläkään, että mitä ihmeen hyötyä moisesta on? Aikaa siihen saa kyllä tuhrautumaan kivasti.
Menin siitä sitten katselemaan josko voisin olla lavan päässä avuksi, mutta kompastellessani johtospagettiin ja saadessani murinaa ja äksyilyä osakseni, päätin käpertyä nurkkaan itkemään. Hartiani lakattua vapisemasta menin mikserille, teippimerkkasin tiskin ja sanoin, että tämän mukaan mennään. Nyt oli soundipalleroiden aika märistä. "Mahdoton, ei onnistu" Onnistuihan se lopulta... melkein. Ju-ma-lau-ta, että oli tiski jojossa ja jotenkin ihan supervempulassa kunnossa.
Sormi meni suuhun vähän joka käänteessä, lähtien input patchayksistä, päätyen monitorihämmennyksiin. Jotenkin, en vieläkään tiedä miten, sain kuin sainkin kaikki kanavat kuulumaan sekä ulospäin, että bändille. Työvoitto! Loput sitten lennossa.
Noh sittenpä mainitsin illan toisen esiintyjän, Carmen Grayn tsekistä ja keikasta, jota minua pyydettiin myös miksaamaan, Rönningin estyttyä. No tämähän tuli heille ihan uutena tietona. Kerroin kanavatarpeet ja hopi hopi. Siirryin pois tieltä nurkkaan itkemään ja palattuani tuli murahtelija naureskelemaan, että "Sinä kertoa kaikki päin vittu. Mutta ei hätää, hän pisti kaiken kunto" Menin etupäähän ja siellähän kaikki oli niinkuin olin asian esittänyt. Sitten taas tapellaan oikeat inputit oikeisiin kanaviin ja ja ja ja... Voi tsiisus. Noh onneksi bändin pojat olivat pitkämielisiä ja kas, soundihan asettui vihdoin mallilleen.
Niin ja tietysti se yökerho oli jo avattu ja jengi vetää paritanssia soundcheckissä.
Hyttiin tunniksi nokosille ja keikalle, joka lähtee lähes ajoissa käyntiin. No broblem.
Heti perään sitten nopea vaihto, ei aikaa katsoa että linjat toimii, vaan Jukka bändeineen tuleen ja herran haltuun. Änkeän humal-lauman läpi, avaan kanavat ja rupean käymään niitä läpi, että kaikki olis nyt vaan kondiksessa. Musiikki alkaa ja minä tutkin kanavia, että toimiihan kaikki kuten pitää. Nostan parin minutin päästä katseeni tiskistä ja mit. vit?!! Esirippu on vielä kiinni, eikä kukaan, edes se vieressäni televisiosarjaa katseleva valomies tee asialle mitään. Noh mä löydän sitten semirandom sohimisella oikean nappulan ja avaan ne verhot, niin on jotenkin elävämmän näköinen se keikka. Olivat kuulemma pojatkin olleet lavalla vähän ihmeissään, kun olo oli kuin Iron Maidenin kiipparistilla.
Seuraavana aamuna hilaan itseni vanhaan kaupunkiin, missä käyn seljankalla ja ostan vaimolle tuliaishommia. Siitä sitten takaisin laivalle ja pikku päikkärit, kunnes tulemme takaisin kotosatamaan.
Ja ei kun roudaamaan. Tavarahissiä tovin odoteltuamme, tulee se muriseva soundipallero kertomaan, että "Täällä kaikki aina välillä rikki." Eli suoritamme roudingin henkilökuljettimella.
Ja eikun Lohjalle, missä meitä on vastassa tuttua heppua ja kas, kaikki toimii kuin unelma!
Kamat lavalle ja syömään, mistä tullessa kaikki onkin jo kytkyssä. Ihanata!
Tsekin jälkeen meillä on kosolti luppoaikaa ja mietimme mitä tehdä? Lohjalla ei ihan hirveenä tunnu olevan aktiviteetteja, joten lähdemme kruisailemaan. Bussissa istuminen tuntuu kuulkaas ihan eriltä, kun sillä ajellaan päämäärättä. Jossain Påminnen huiteilla me käytiin ihailemassa maisemia ja huoltsikalta ostimme jätskit.
Yleensäkin on laivoilla vähän erikoisempi se meininki, alkaen logistiikasta, päättyen logistiikkaan ja siinä välillä on kaiken näköistä harmia, mitä nyt voi ahtaissa tiloissa syntyä, humalaisten keskellä.
Mutta yleensä kaikesta selvitään hymyten, koskapa botskeilla on yleensä myös ammattitaitoista ja lupsakkaa henkilöstöä.
Jos ette ole kuulleet, niin silja europa ei ole enää ruåttin laiva, vaan onpi nyt itäsen veljeskansamme yhteyslautta. Eikä siinä mitään, paitsi että tekniikka on nykyään kanssa virolaisvetoinen.
Mitenköhän mä nämä kokemukseni vuosien varrelta tiivistäisin nätisti?: Idässä tehdään hommat eri tavalla.
Laivalla oli kaksi varttuneempaa herrasmiestä virttyneemmissä nahkaliiveissä, joista toinen hoiti kommunikoinnin murahtelemalla ja toinen kysyvillä ja ihmettelevillä katseilla.
Heti kärkeen selvisi että kanavalistat on kyllä tuleet, mutteivät he ole jaksaneet niitä katsoa.
No kuikuiltiin sitten mun kännykästä. Tämän jälkeen tämä kysyväilmeinen rupesi naputtamaan M7:aan sisään kanavanimiä. Siis mit. vit. ja miksi? En edes tiennyt että moisen voi tehdä, enkä tiedä vieläkään, että mitä ihmeen hyötyä moisesta on? Aikaa siihen saa kyllä tuhrautumaan kivasti.
Menin siitä sitten katselemaan josko voisin olla lavan päässä avuksi, mutta kompastellessani johtospagettiin ja saadessani murinaa ja äksyilyä osakseni, päätin käpertyä nurkkaan itkemään. Hartiani lakattua vapisemasta menin mikserille, teippimerkkasin tiskin ja sanoin, että tämän mukaan mennään. Nyt oli soundipalleroiden aika märistä. "Mahdoton, ei onnistu" Onnistuihan se lopulta... melkein. Ju-ma-lau-ta, että oli tiski jojossa ja jotenkin ihan supervempulassa kunnossa.
Sormi meni suuhun vähän joka käänteessä, lähtien input patchayksistä, päätyen monitorihämmennyksiin. Jotenkin, en vieläkään tiedä miten, sain kuin sainkin kaikki kanavat kuulumaan sekä ulospäin, että bändille. Työvoitto! Loput sitten lennossa.
 |
Niin ja tietysti se yökerho oli jo avattu ja jengi vetää paritanssia soundcheckissä.
Hyttiin tunniksi nokosille ja keikalle, joka lähtee lähes ajoissa käyntiin. No broblem.
Heti perään sitten nopea vaihto, ei aikaa katsoa että linjat toimii, vaan Jukka bändeineen tuleen ja herran haltuun. Änkeän humal-lauman läpi, avaan kanavat ja rupean käymään niitä läpi, että kaikki olis nyt vaan kondiksessa. Musiikki alkaa ja minä tutkin kanavia, että toimiihan kaikki kuten pitää. Nostan parin minutin päästä katseeni tiskistä ja mit. vit?!! Esirippu on vielä kiinni, eikä kukaan, edes se vieressäni televisiosarjaa katseleva valomies tee asialle mitään. Noh mä löydän sitten semirandom sohimisella oikean nappulan ja avaan ne verhot, niin on jotenkin elävämmän näköinen se keikka. Olivat kuulemma pojatkin olleet lavalla vähän ihmeissään, kun olo oli kuin Iron Maidenin kiipparistilla.
Seuraavana aamuna hilaan itseni vanhaan kaupunkiin, missä käyn seljankalla ja ostan vaimolle tuliaishommia. Siitä sitten takaisin laivalle ja pikku päikkärit, kunnes tulemme takaisin kotosatamaan.
Ja ei kun roudaamaan. Tavarahissiä tovin odoteltuamme, tulee se muriseva soundipallero kertomaan, että "Täällä kaikki aina välillä rikki." Eli suoritamme roudingin henkilökuljettimella.
 |
Kamat lavalle ja syömään, mistä tullessa kaikki onkin jo kytkyssä. Ihanata!
Tsekin jälkeen meillä on kosolti luppoaikaa ja mietimme mitä tehdä? Lohjalla ei ihan hirveenä tunnu olevan aktiviteetteja, joten lähdemme kruisailemaan. Bussissa istuminen tuntuu kuulkaas ihan eriltä, kun sillä ajellaan päämäärättä. Jossain Påminnen huiteilla me käytiin ihailemassa maisemia ja huoltsikalta ostimme jätskit.
 |
Kommentit
Lähetä kommentti