Kolmio

Viimeviikonloppuna ei ollut keikkaa kuin lauantaina.

Mutta niitä vetoja olikin heti kolme.
Rullailin kotoa leppoisasti tuohon lähimmälle stadionille, missä oli likkojen lenkki-urheilutapahtuma.
Siellä sitten riisipiirakanvuoitelukilpailun ja jonkun gospelzumban tms. epämääräisen hetkutuksen välissä esitimme reggaemusiikkia.
Olenkos minä muuten jo tarpeeksi hehkuttanut Akun tehtaan toimintaa?
Teemulta kun tilasin etupäähän kisakatsomon Mertasella, niin sehän oli sillä selvä.
Kivahan siinä oli katsella sivusilmällä suomiruotsia ja vääntää nappulaa.

Naislauma jäi taakse ja sinivalaan keula kääntyi kohti Sieravuorta. Aikamme mökkiteitä suhailtuamme, pääsimme paikalle ja syötyämme paikanpäällä maailmankaikkeuden kamalimmat pizzat, tekasimme niin Jukan, kuin Raappanankin tsekit alta kuleksimasta.
Ja sitten odottelimme yötä. Aikamme nakkelimme mm. frisbeetä, mutta kun tajusimme, ettei tollanen golf-frisbee ole soittajalle hyväksi, jos se nasahtaa massallaan sormille, niin sekin jäi.
Mutta kas! Rannallahan olikin miniramppi, mihin me Jukan kanssa menimme intopiukeena pumppaamaan. Vähän roskia edestä ja ai että meillä oli kivaa. Minä uudella lonkkarillani ja Jukka neppiksellän. Edellisestä kerrasta olikin varmaan se 15 vuotta, mutta nyt palasi kipinä! Ei vaan viitsinyt liikaa repiä, kun ei ollut polkkareita messissä. Niin ja mikä oli myös siistiä: Heitin läpällä impossiblen ykösellä päälle. Siinä taas temppu, jota en ole edes koittanut yrittää alkaa ryhtyä kokeilemaan viiteentoista vuoteen.
Sieravuori
Keikalle tultiin mm. mönkijällä kuusi ihmistä päällä, sekä kolme kaveria saapuivat trailerin päällä olevalla vesijetillä. Ja voi herranen kuinka kännistä sakkia oli tupa täynnä. Ne tytöt, jotka olivat joten kuten tolkuissaan taluttivat poikia, jotka eivät olleet edes joten kuten. Muutama ihminen oli ihan vallan sen verran tajuissaan että hoksasivat livemusiikinkin päälle. Oli taas aika nopsa pakkaus ja tsadiin yäks.

Raappana

Kommentit

Suositut tekstit