The Magnificent Tubularbells

Siinä me istuimme lounaalla, hotellin ravintolassa ja typerryimme taustamusiikista.

Jopa Kenny G olisi rokannut kovemmin. Panhuilu versio Zepukoiden immigrant songista oli jotain epätodellista, kuten myös pianotulkinnat Queenin klassikoista. Bussikuskimme mielestä musiikki oli ala-arvoista paskaa, johon oli helppo yhtyä. Mutta laulajan mielestä ihmisellä joka ei voi sietää panhuilun ääntä, on ruma mieli. Siihenkin oli helppo yhtyä.
Ruokakin oli pahaa.
Seuraavana aamuna, sama levy siivitti aamiaistamme. Kysyinkin henkilökunnalta että mikäs tämän musiikin pointsi on, johon nuori tyttönen tuskan ilme kasvoillaan vastasi, "Niiinpä, mutta mie jouvun kuuntelemmaan tätä joka päivä." Otin osaa.

Seuraavana yönä Richard Claydermanin haamu ilmestyi uneeni ja profetoi niin perkeleesti!

Ja nyt se on valmis. Ensimmäinen singleni. Suuren midiviihdeorkesterini nimi on:
The Magnificent Tubularbells. Ja tuotanto koostuu putkikelloversioista, kaikista maailmanhistorian kauneimmista sävelmistä, kunhan ne vaan on Irwiniä.

Olkaa niin hyvät:

Alas panhuilujen ylivalta viihdeteollisuudessa! On aika nostaa putkikellot ansaitsemaansa asemaan viihdemusiikin solistisella huipulla!!!