Kamerasiaa

Kesällä taannoin olin miksauspuhteitteni lomassa ottamassa tapojeni takaa keikkakuvaa, mutta jo parin kuvan jälkeen vanha ja uskollinen Canon 30D runkoni ilmoittikin ei-niin-terveen äänen saattelemalla, että erroria pukkaa ja kovalti. Lievä pettymys iski koteloon, muttei kuitenkaan epätoivo. Olinhan jo tovin haaveillut päivittäväni rungon joskus vuoden loppupuolella uudempaan. Ja ehkäpä vanha kone olisi vielä korjailtavissa?
Vehjes mukavalle taikurisedälle kamppiin, joka sitä aikansa hypisteltyään, päätyi siihen tulokseen, että moottorin, joka kontrolloi kaikkea mahdollista, kiinnikkeet ovat pettäneet. Ja sehän tarkoitti, että koko sisuskalut olisi pitänyt korvata uusilla. Ei maksanut vaivaa.

Ei auttanut muu kun painua kamerakauppaan. Perinteisen kallis Rajala olikin ylläri, kun sieltä sai pari kuukautta käytössä olleen 60D:n sopuhintaan. Kuulemma setä, joka sen oli ostanut, oli palauttanut sen melko pian ja hankkinut tilalle 5D mkII -rungon. Ja arvatkaas huvittiko, kun katselin sen muistikortille unohtamia kuvia; Ei se, että kameran vaihtaa kaks kertaa kalliimpaan, tee niistä kuvista sen parempia, jos ei yksinkertaisesti ole silmää siihen hommaan.
Eniveis, mä olen ollut tähän runkoon ihan tajuttoman tyytyväinen. Ei napinan aihetta, millään osa-alueella. Ergonomiasta lähtien kaikki on menny parempaan suuntaan.
Lava
Lisäksi kun menin hommaamaan sigman 50mm f1.4 AF linssin, niin löytyy sitä valovoimaa ja piirtoa vähän mimmoisiin tarpeisiin kyllä! Niin ja kummasti ennen aina kamerassain killunut 24-60mm zoomi on ollut vaimon kameran nokilla siitä asti. "Jalkazoomi" on pop!:
Fanikuva 3-2
Ainoa homma, mitä olin vielä vailla, oli uusi tähyslasi, jossa olis splitti/microprisma tarkennus. Meinaa sanoa, sellanen tarkennushärpylä siinä etsinkuvassa, jolla entisvanhaan saatiin se tarkennus manuaalisesti kohilleen. Noh ameriikastahan sellaisenkin sai mittatilailtua ja nyt on manuaalilinsseilläkin tarkenteleminen näppärämpää. Lisänä fiilis!

















Manuaalilinsseistä puheenollen: Ruotsista kirpparilta (3€) -löytämäni priimakuntoinen Meyer Optik Gorlitz Lydith f-3.5/30mm linssi, on ollut siitä lähtien hurjalla käytöllä. Tää vaan piirtää niin mahdottoman hienosti:

Tyttö ja leipäpala
Bonarina tää on hiottu (tms? Kertokaa viisaammat.) niin että valot saa hollywood efektin aikaiseksi hämärässä:
Silta

Kommentit

Suositut tekstit