Romustus, kalastus ja Provinssi

Tuo meidän roskalaatikosto on ihan mahtava paikka. Jengi jättää viereiselle hyllylle aina kaikkea "romua" mitä ei enää isse tarvihe. Yleensä siitä löytää aina kivasti lehtiä ja kirjoja, mutta onpa siitä löytynyt kuumailmapuhallinta, rälläkkä, sekä täydellisessä kondiksessa ja kaikilla herkuilla oleva 8-bit nindendokin, pelien kera. Mutta nyt tuli kyllä huiput, kun nappasin mukaani ensoniqin digitaalikaiun, Korgin synamodulin ja harvinaisen hämmentävän Digitar midihärvelin.

Muutenkin viime viikko meni mitä mainioimmin. Sinkun sain tehtyä valmiiksi ja bändi tuntui olevan siihen erinomaisen tyytyväiset. Ohessa harvinaisen ärsyttävän lyhyt tiiseri tulevasta videosta.
Alkuviikosta kävin vaihteeksi heittelemässä uistinta tuossa rannassamme, ihan ajan kulukseni, kun venailin vaimoa töistä. Just siinä mietin, mitä tänään syötäisiin, kiristy siimat ja kohta vastaus sätki rannalla. Nappas sitten ihan mojova kuha kiinni, keskellä kirkasta päivää. Ja arvatkaas oliko hyvää uusien pottujen kanssa!

Loppuviikosta mä kävin ihan puolivahingossa Ponkesissa ja siellä mua väijyikin Santa Cruzin kruiseri.
Ai kuulkaa kuinka se rullaa hyvin! Tuli heti potkittua samana viikonloppuna reilusti toistakymmentä kilsaa ja ai että se on kivaa puuhaa. Kyllä tollanen pehmeerenkainen leppostelupeli on enemmän tämmösen vanhuksen juttu. Ei tarvi varoa pikkukiviä. Itseasiassa ei tarvi varoa mukulakiviäkään!

Sunnuntaina oli vuorossa taas röitä. Provinssi kutsui reggae ryhmäämme. Mukana bändin lisäksi Jukka ja Raappana. Meillä oli siis kaks keikkaa, mutta onneksi eri aikaan ja eri lavoilla.
Ekkana Pamautettiin bussi päälavan taakke ja käytiin heittämässä Jukan keikka, mikä tuntui olevan ihan valtava suksee. Sen verran sitä jengiä riehui mukana. Volbeatin keulamies, siis miksaaja, ei laulaja, räpsi kovasti kuvia siinä tonteilla ja yllätys oli harvinaisen positiivinen, kun ukko tuli kiitteleen keikasta ja antoi muistitikun, mihin se oli ehtinyt heittää nappaamansa kuvat. Hei tattis!

Tämän jälkeen kamat ja henkilöt dösään ja saarilavalle rykimään Raappiksen setuppia kasaan. Ja sukseehan se luurasi sielläkin! Tanner tömisi ja ihmiset heittelivät käsiään asianosaavasti ilmaan.
Tää mun ammattini ei oo välillä, eikä edes monesti, yhtään hullumpaa!

Hauska pieni, mutta merkityksellinen yksityiskohta onnistuneesta tekniikan toiminnasta oli se, että mun liidimikkini adapterin sielu (Siis namiskuukkeli joka muuntaa mikkipidikkeen jengakoon isosta jenkkiversiosta normaaliin, ständeissä universaalisti käytettyyn. Miksi, on mysteeri. Minä en ainakaan ole törmännyt ikuna, missäänpäin maailmaa ständiin, joka toimis sillä isommalla kierteellä!!!) oli jäänyt päälavan ständiin. Noh hyvä ihminenhän toimitti sen mulle perässä sinne toiselle lavalle. Pieni, mutta merkityksellinen juttu. Eihän se pulikka maksa kuin sen euron, mutta sen hommaamisessa on kuitenkin aina oma hommansa.

Hotellilla vielä ääri-ihana henkilökunta teki meidän, ei-niin-pienelle seurueellemme sapuskat pieteetillä, vaikka me pölähdettiin siihen pöytään kaks minuuttia ennen pilkkua. Kiitos teille!