tiistaina, kesäkuuta 07, 2011

Kalastuskirjallisuuden ylittämätön klassikko

Kävi kuulkaas tuossa päivänä eräänä aivan erinomainen tuuri. Onnistuin nimittäin kalastellessani saamaan vieheen pohjaan. Siellä lienee taas jonkun älykääpiön vihaama pyöränrunko, tai pari.
Oli mitä oli, niin sitä ylös yrittäessäni, napsahti parisenvuotta palvellut vapani poikki. Ei ollut tehty kestämään sitä, ei.
Matka suuntautui siis neitselään, uutta säilää hankkimaan. Siinä kauppiaan kanssa aikamme pähkäiltiin tarpeitani, mitkä ei olleet siitä helpoimmasta toteutuspäästä: Eli suht jäykkä teleskooppivapa.
Jäykkä siksi, että tuntee jigaillessa tärpit hetsilteen ja teleskooppi siksi, että pyöräillessä se menee näppärästi reppuun. Ja vedenvarsia samoillessa olen huomannut, kuinka näppärää on aina liikkuessa vain pujottaa vartta pari pykälää sisään, niin se ei toimi vesurina niin herkästi. Lisäksi se kala luuraa välillä niin hankalissa paikoissa, joihin pääsee heittämään vain tuon koivun ja tämän kuusen raosta, jolloin on myös näppärää, jos vavan pituutta voi säätää lennosta. Kutsukaa mua vääräuskoiseksi, mutta näin meillä.

Ja mehän pengoimme, sekä tutkimme, mutta moista komboa ei tuntunut löytyvän sitten millään. Olin jo päätymässä siihen, että ostan vähän pidemmän, melko tyyriin puoleisen vavan ja katkaisen siitä pari pykälää poikkee, jolloin jäljelle jäävä osa toimisi ihan mallikkaasti. Mutta sittenhän tämä myyjien aatelismies hokasi ja kaivoi "ihan just tulleen uutuuden"esiin, jota me miehissä ihmettelemään. Ja se oli hyvä. Piirun alta viidenkympin lähti mukaan tämä "kostaja". Kukakohan noita nimiä noille muuten keksii?

Nyt kun hyvin päästiin tähän kalastusaiheeseen, niin siellä myös pysytään.
Orastava jännetupin tulehdus pakotti eilen itseni kauniiseen kesäpäivään biisieditoinnin parista, joten päätin pakata reppuni, hypätä pyörän satulaan ja lähteä metsästämään ruokaa. Siellähän niitä lauttasaaren sillalla oli setiä pappoineen silakkaa vonkaamassa, mutta kovin olivat laihan näköisiä. Vapa tulille, litka sekaan ja heti rupesi kuhisemaan. Siellä ne väylän rinteessä, ihan pohjan tuntumassa venailivat. Papat olivat menneet liian pitkälle sitä siltaa ja kylläpä heidän naamansa näyttivätkin elefantin ulkosynnyttimiltä, kun tällanen poju kiskoo tunnissa muovikassillisen silakkalaa, ihan siitä vierestä.

Uuniin rullasin ja uusia perunoita keitin. Hyvää oli. Vaikkette nyt moisesta innostuiskaan, niin menkää edes halliin pyytämään. Silakka on hyvää kaikissa muodoissaan ja halapaa, jopa perattuna.
Vaikkakaan moinen, ei ole itsekään tehtynä kummoinen temppu.



Niin ja kesälukemisiksi suosittelen aiheeseen osuvaa: Juhani Ahon -Lohilastuja ja kalakaskuja.
Toimii, vaikket kalastamisesta tai kaloista niin perustaisikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti