keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2011

Juokse tai kuole!

Aijai kun kesä saa! Pyörät on jo napattu teloilta ja pantu putskliiniin. Täytyi nöyrtyä vaimon kilpurin takakiekon kanssa ja viedä se ammattimiehelle uusittavaksi. Tämän kesän tavoite: Opettele pinnottamaan vanne.
Vaimo sai houkuteltua vihdoin ihan ihme puuhan pariin, nimittäin juoksenteluun. Ilmeisesti peruskoulun cooperin testeistä on jo sen verran aikaa, että pahimmat traumat on karsiutuneet kontista, kun moiseen kerran lupauduin ja sepäs olikin ihan hauskaa puuhaa! Mä luulin että verenmaku olis ryöpsähdellyt suuhun jo sadan metrin jälkeen, mutta ehei! Mä olenkin paljon paremmassa kunnossa, kuin olisi uskonut.
Ne traumat tuli varmaan siitä, että vaikka sitä nuorna miehenä pelas päivittäin korista ja loppupäivät skeittaili, eli oli melkolailla urheilullinen kolli, oli koulun liikuntatunneilla kuitennii aina juoksentelussa ihan surkea, paitsi sadalla metrillä.
Nyt kun sitä ajattelee, niin eihän ne liikunnan opettajat mitään siellä opettaneet, kuten esimerkiksi että: "säästelkää voimianne, niin pääsette pidemmälle."
Melko pienellä opastuksella olis tämäkin laji ollut mukavampi ottaa haltuun.
Tässä on tää juoksuohjelma, jonka vaimo lykkäsi eteeni. Se vaikutti eka kovin leppoisalta ja lupsakalta "yes i can" -tyyppiseltä lähestymiseltä vaikeaa aihetta kohtaan, mitä se onkin. Nyt viikon jälkeen, tekis jo mieli hypätä ohjelmassa viikolla tai parilla eteenpäin.


Eduskuntavaalit: Ai kauheeta! Noin, nyt sekin aihe on käsitelty.

Viikonloppuna kävin vaihteeksi Lohjalla. Taas oli monta humalaista nuorukaista ja jälleen ihmetytti, miten Rossot ympäri maan pystyvät tuottamaan varmasti ihan kelpo aineksista, niin ala-arvoista pasketta, jota vielä kehtaavat ruoaksi kutsua?

Kerrankin oli perjantai vapaa ja sisaruksenikin saapuivat kaupunkiin, jossa tapahtui myös mikkihiirikerhomme tapaaminen. Olimme varanneet ravintelista kabinetin, jossa sitten pelasimme pelejämme ja nautimme ölppää. Oli lysthiä! Tuli krapula. En olekaan enää nuori.


Lauantaina vapisin jo päiväseltään Tavastialle, missä keikaa pukkasi suosikkiartisti Raapanan toimesta.
Siksi jo päiväseltään, että meillä oli jo alkuillasta nollaikäraja keikka, johon odotin teinilaumaa, mutta eipäs. Sinne tulikin moniaita tenavia vanhempineen, joten nappasin masterin suosiolla 15dB:ä pienemmälle. Nappulat (siis ihmis-sellaiset) olivat ihan innoissaan ja sitä oli mitä sykähdyttävintä seurata.
Maksimi piikit pyöri mittarin mukaan 93dB:ssä ja soundi oli ihan mahdottoman hyvä. Siis ihan kuin olis kuunnellu vain vähän isommista hifilaitteista sitä bändiä. Siitähän se ajatus sitten lähti: Iltakeikalla nostin sen masterin -7dB:iin ja pidin sen siinä. Eikä kukaan tullut sanomaan, että olisi tullut liian hiljaa, vaikkei mittari käynyt kertaakaan yli sadassa. Ei sillä, että mä muutenkaan ikinä liiemmin luukuttaisin, mutta nyt vedin siis vielä hiljempaa, mitä yleensä. Tämän mahdollisti myös yleisö, joka oli tullut vartavasten kuuntelemaan sitä bändiä, eikä kilpahuutamaan PA:n kanssa.
TAVA

Eilinen päivä meni hyvinnii pitkälti puhelimeen vastaillessa (pitäis mm. tehdä yks levy just ennen Kreikanlomaa. 8 biisin äänitykset ja miksaukset neljässä päivässä!)  ja kuvia editeeratessa. Kävi nimittäin ilmi, että tulevaan Jukka-Poikaa käsittelevään kirjaan taahdotaan suurimmaksi osaksi mun ottamiani kuvia.
Nyt jatkan Reiskan remiksin vääntämistä, ennen kuin pitää rientää Muruun, syömään!

1 kommentti:

  1. Voi mahdoton miten ankeaa tekstiä yhdyskinsanavirheineen tuli tuotettua. En ala editoimaan. Olkoot tämä opiksi, ettei kiireessä tule kuin kakkendaalia.

    VastaaPoista