keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2011

Kuuntele nyt kun mä shanon tän yhden asian...

No huh huh, kuinka oli taas pienen serpentiinin päästä keikkaliksa hankittava. Viikonloppuna tuli nimittäin käytyä kahdessa ei-ihan-niin-suuressa metropolissa, nimittäin Kankaanpäässä ja Nurmijärvellä.

Kartalta kun katsoo, niin edeltämainittuhan on kohtalaisen ajomatkan päässä lännessä. Paitsi että sitähän emme hokanneet että viimeiset kymmenet kilometrit ovat pientä ja poveilevaa pikkutietä. Sitä sellaista millaisella saa ajaa mopedointivauhtia ja joilla joka toisen mutkan jälkeen iskee epäilys ja huulille nousee kysymys "Onko tää nyt oikeasti se tie, millä olla?"
Satelliitti kuitenkin vakuutti että on se ja olihankinhan se.
Perillä odotti roudaus. Portaat, jotka tekivät 90 asteen mutkan. Ei apukäsiä. Ah työpaikkaliikunnan riemua. Henkilökunta on leppoisaa sakkia ja viivästyttävät paikan avaamista, jotta saamme hommat tsekattua mallilleen.

Hetken lepuus ja musisointia ihan helevetin humalaiselle ihmismerelle. Urpo ei siirrä tuoliaan, jotta mahtuisin mikserin taakse ja vielä siitä olemattomasta välistä pitää toisten rampata. Hiljaisissa biiseissä ei kuule musasta mitään, kun suurin osa porukasta on tullut pitämään itsestään meteliä, jota bändi lähinnä haittaa. En pane isommalle. Ei tämä ole mikään voluumisota. Yöllä pakataan kamat ja mennään läheiseen hotelliin, josta itselle ja osalle porukasta on varattu sviitti. Eli neljän hengen huone, jonka tunnelmavalaistuksesta vastaa loisteputket katossa. Karuhkoa.
Laura2
Aamulla heräämme varhain. Kolme tuntia unta pallossa. Väsyttää. Väsyttää niin paljon että keissien ja varsinkin PA:n roudaus niitä rappusia tuntuu mahdottomalta puuhalta. Missä on voimat, vai onko joku täyttänyt nää lodjut lyijyllä?

Nokka kohti Nurmijärveä. Matkalta poimimme jonkun syrjäkylän seuraintalon vintiltä Matille kyytiin Sarapaltion inline mikserin. Sellasen josta löytyy puupäätyjä, nahkaa, spessu Eq:ita ja lundhahlin muuntajia. Hinta määräytyy kaksinumeroisesti. Olen kateudesta viheriä!
Perillä on taas portaat, mutta myös hissi! Eläköön! Paikka on yllättävän kookas ja lava kuninkaallisen kokoinen. Hurrah!
Paikka on jo auki ja ihmiset keskustelevat: "Kuuntele nyt kun mä shanon tän yhden asian: Ööörrörörööröhrööröröröö... kuuntelehsä? örööröröörööööörörörörörörrrrröröröö"

Tötteröt pystyyn ja pinkkaa vireeseen, kunnes joku tulee mikserille tanssimaan ja laulamaan. Ai eiku se huutaa mulle, että musa pois ja tehostaa sanomaansa kunfuliikkein. Leikin sydämetöntä mulkkua ja jatkan, kunnes olen valmis. Tappouhkauksia satelee. Olen kuin kivi japanilaisessa puutarhassa.
Mitä ystävällisin ja hommansa hoitava ravintoloitsija käy huomauttamassa "peralle", että nyt kuule!

Käyn kasaamassa lavan ja aloitamme tsekin. No nyt sama ukko tulee katuvaisena pyytämään käytöshtään anteeksi. Vielä rasittavampaa. Kätellä pitää moneen kertaan ja nimeltä esitellä useammin.
"Minäkin olen shoittanut nuorempana..." Ou nou! Olo on yhtäkkiä kuin zombielokuvassa. Laumat valuvat kohti, kädet ojossa ja hyvät neuvot vyöryttävät alleen. "Pienemmälle", "Isommalle" "vokaalia pintaan katosh" "Kitaroita alas", "nimmarin jos","En minä keikalle ole tulossa mutta..."
Pakenemme kuningassuunnitelmamme mukaan päiväksi Helsinkiin. Illalla takaisin. Keikka menee sutjakasti ja varsin mallikkastikin. Minulta ei käydä toivomassa biisejä kovinkaan monesti, silti tuotan pettymyksen joka kerta. Paskiainen! Ennätyksellisen nopea roudaus. Portaikkoon on joku rikkonut punaviinipullonsa... Hetkinen, tämähän taitaakin olla verta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti