lauantaina, toukokuuta 22, 2010

Sattumuksellinen tapahtumasarja

Olipa reissu. Semmoinen keikkareissu. Harvemmin on näet mennyt yli viisi tuntia matkalla Turkuun. Voi jumalauta miten työmatkalaisilla voi olla hermot pinnassa. Tokihan sitä haluaa itse kukin olla muualla, kuin keskellä moottoritietä kuumassa peltipurkissa, mutta joku äly hei!
Sitä tööttäilyn ja keskisormien määrää. Kaiken huippu saavutettiin siinä vaiheessa, kun saimme varoituskolmion esille, niin joku moottoripyöräilijä ajoi sen samointein kumoon ja rupesi huutamaan kypärä punaisena: "Voi jumalauta, viekä se paskakottero vittuuuuun!!! Ettekö te tajua minkä ruuhkan te aiheutatte?!!" Tämän jälkeen herra ajoi bussin etupuolelle ja jatkoi möykkäänsä ja lähti jatkamaan matkaansa vasta kun kerroin hänelle ettemme me tähän huviretkelle olleet pysähtyneet. Tosin taisin muotoilla vastineeni jokseenkin tylymmin, kuten "Painuppa nyt vittuun siitä" tms.

Tämän jälkeen kuski ilmoittaa sellaisen pienen muotoseikan, että dösä on rekisteröity kahdeksalle ja meitä on kyydissä kolmetoista. Jotta josko osa voisi mennä liittymien väliin jäävään pöpelikköön piilohon, kunnes poliisisedistä on päästy, tai voip tulla melkoiset sanktiot. No eipä siinä, kaunis kesäpäivä. Kitaroita messiin ja pari mallasjuomaa.
Tunteroisen, monen musiikkikappaleen, seurapelin, sekä palokärjen bongaamisen jälkeen meitä informoidaan, jotta uusi bussi on matkalla Helsingistä ja poimii meidät ohimennessään kyytiin. Eli siirryimme metsän siimeksestä takaisin tien varteen. Puolituntia kitaran soittoa, yhteislaulua ja voikukkaseppeleiden tekoa vitutti ohiajavia sen verran että saldona oli muutamia hajanaisia tööttäilyjä ja kymmenkunta keskisormea.
Noh vituttais muakin hikoilla autossa, matkalla oravanpyörästä ja katsella kun muilla on hauskaa ja kesä. Mutta silti, hei ihmiset!?!

Uusi bussi oli mitä mainioin ja ilmastoitu, joten siirsimme kamamme siihen ja matka jatkui kommelluksitta. Turussa olikin kaikki valmiina, kun informoitu talonmies oli vetänyt linjat valmiiksi ja tsekit tehtiin nopeasti mutta kunnolla siitä huolimatta, että multa hajos pää. Kirjaimellisesti; Loikatessani lavalta lattialle, en ihan rekisteröinyt sitä katosta roikkuvaa mustaa kaiutinta ja verikekkerithän siitä tuli. On se kumma miten paljon pienestä vekistä voikin tulla verta.

Eipä siinä. Kaikesta huolimatta Jalikset lämmittivät tuvan mitä erinomaisimmin ja plutskut vetivät todella hikisen setin. Yleisöönkin meni ihan täydestä. Kotiinkin pääsin ennen seitsemää.

Tuolla on taas kesä, jonka pariin voisi kirmata. Vähän illalla on keikkaa, mutta onnekkaasti puistossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti