Tavan takaa Tavalla

Jopas on taas vierähtänyt vettä tokoinlahdella. Silläpä en ole ehtinyt päivitellä rakasta nettipäiväkirjaani Työt ovat vieneet miestä. Viimeviikolla meinasin jo ehdottaa Merimaalle, että rupeaisi maksamaan minulle kiinteätä liksaa. Sen verran taajaan on tullut talossa rampattua. Keskivikkona olin tuvassa Tv Off:in kanssa, torstaina oli ihan muita tuotantoja, mutta perjantaina torpassa oli Funky Elefant -juhlat, missä miksasin Reinon bändin, sekä plutskujen keikan. Lauantaina oli sitten vuorostaan hyppysissäni Savvy Brothersin esiintyminen. Kauan venaamani Herbalizer band, yllättäen peruuntui sköjeglnguidsjqöäjeldenin purkauman vuoksi, mutta hätiin pyydetty Asa jätkineen ei haitannut yhtään. Se on kyllä hyvä sekin!

Tällä hetkellä ei ole kuin kahden levyn tuotannot päällänsä, että ei pääse aika käymään pitkäksi. Vähän paperisotaa vielä tässä, mutta sitten menen kyllä vaihtamaan fillariin uuden takarenkaan ja teen pienen kiekan, kun on niin kelikin!

Ai niin. Äiti lähti Lás Kanariffalle tuossa taannoin ja on matkalla vieläkin. Aurinkolomailunsa hieman venähti ja tähän mennessä hän on kolunnut mm. italian ja halkonut Alpit. Kuulemma pärse meinaa puutua bussissa, mutta onpahan ainakin ikimuistoinen reissu!
On siellä reissussa kyllä rähjääntynyt liuta muitakin ystäviä ja rakkaita. Mitenköhän ne kaikki on päättäneet lähtä samaan aikaan liikkeelle?

Lähettäjä Reino & The Rhinos

Kommentit

Suositut tekstit