keskiviikkona, tammikuuta 20, 2010

Terve, ja kiitos kaloista

Lehtikolumneja kierrättämässä. Osa 4.

Edellisellä kerralla kerroin kahdesta muusta harrasteestani: pyöräilystä ja valokuvauksesta. Nyt näyttää pahasti siltä, että pääsen kolmanteen rakkaaseen asiaan. Kalastukseen. Tavallaan nämä kaikki kolme täydentävät saumattomasti toisiaan. Pyöräretkellä tulee toisinaan eteen tilanteita, jolloin on paikallaan kaivaa repusta esiin joko kamera tai teleskooppivapa.

Ensinnä on syytä jaotella harrastuneisuus perusosiinsa. Ollaanko sitä menossa: kalalle, kalaan vaiko peräti kalastamaan?

Kalalle livahtaminen on monipuolisuudessaan suurenmoisen kohottava harrasteen muoto. Ensinnäkin se toimii pääasiallisesti mitä mainioimpana tekosyynä totaaliselle mitääntekemättömyydelle. Kuka tahansahan voi mennä ongelle ja poimia lykyllä parit affenet kissalleen, mutta sepä ei olekaan pointti. Suorituksen onnistumisen ratkaisee ensinnäkin se, miten hyvin onnistuu karkaamaan sosiaalisten velvotteiden ulottumattomiin. Sinne mahdollisimman rauhaisaan poukamaan. Sielläpä on hyvä siemailla termoksestaan, katsella luonnon ihmeitä ja vajota puolihuolimattomasti nirvanaan. Itse kalan saanti on toissijaista. Usein jopa häiriötekijä. Todellisen alan harrastajan erottaakin aloittelijasta parhaiten siitä, kuinka hyvin hän osaa olla ottamatta kalaa, tai stressiä.

Kalaan menemisessä on taas astetta enemmän tekemisen makua. Nyt jo vallan valmistellaan ateriaa.

Mietitään suurinpiirtein missä mahtaisi kala luurata. Valitaan välineitäkin vähän siihen malliin, mikä mahdollista saalista mahtaisi tänään miellyttää. Siinä missä kalalle livahdetaan mieluiten yksin, voi nyt ottaa mukaansa jo hyvän luotetun ystävänsäkin. Tämän kanssa tallustellaan pitkin joen penkkaa ottopaikkaa ja fiiliksiä etsiskellen. Välillä otetaan etäisyyttä ja välillä taas yhytetään tupakin tai kaffehetken parissa. Jos kala päättää tulla kuiville, niin hienoa. Jos ei, niin sitten mennään grillin kautta kotiin. Elähtäytyneenä ulkoilusta ja luonnon rauhasta. Todellisen mestarin erottaakin aloittelijasta parhaiten siitä, kuinka passiivisesti hän osaa olla aktiivinen.

Kalastamaan lähteminen sisältää työn käsitteen. Nyt on saatava kalaa. Hinnalla millä hyvänsä!

Jos joku urheilukalastaja (terminä yhtä paradoksaalinen kuin citymaasturi) hoksaisi laskea saamilleen kaloille kilohintaa kalastusvälineisiin upotettujen summien pohjalta, voisi heikompaa hirvittää. Vaan moinen ekonominen haihattelu ei kuulukaan kalastukseen missään määrin. Kyse on elämyksistä. Eihän kukaan mene taidenäyttelyynkään suhteuttamaan teosten lukumäärää lipunhintaan. Kun kesän isoin kuha on ensin väsytetty veneeseen, niin auringonlaskun aikaan mökin terassilla nautitulle kalakeitolle on turha pätevimmänkään taloustieteilijän yrittää laskea hintaa.

En nyt sotke tähän mukaan ammattikalastajia. He ovat aivan liian hyvä ihmislaji sekoitettavaksi harrastelijoiden kotkotuksiin. Mutta uskoisinpa sittenkin useimpien ymmärtävän pointtini. Ja se pointti jaarituksissani on tämä: Älä stressaa! Ota aikaa itsellesi ja keksi tarvittaessa tekosyitä, jotta saat huijattua itsesi täydelliseen tuottamattomuuden tilaan. Monen kevät ja kesä menee toistuvasti piloille tehokkuusajattelun kulkeutuessa työpaikoilta mukaan ihmisen vapaa aikaan.



2 kommenttia:

  1. "En nyt sotke tähän mukaan ammattikalastajia. He ovat aivan liian hyvä ihmislaji sekoitettavaksi harrastelijoiden kotkotuksiin."

    Eri laji, kyllä. Vaan hyvyydestä en sanoisi mitään. (Kenties tiedät paremmin?)

    VastaaPoista
  2. Tuntemani, ovat hyviä. Toki ihmisiä ne on kalastajatkin.
    Muutenkin ammattilaiset ja harrastajat tulisi eroittaa toisistaan.

    VastaaPoista