Asennemuokkaus varmistaa onnistuessaan äidinkielen opettajan työn jatkuvuuden myös kouluajan jälkeen

Ei helvetti! Minähän olen ajamassa itseäni nurkkaan. Kun päätin julkaista blogissani vanhoja lehtipakinoitani, sun muita rahaa vastaan kirjoitettuja juttujani, en huomannut, että näihin harrastuksellisiin blogirykäisyihin voipi tulla melkoinen kontrasti. Meinaan vaan, että yhtä pakinaa tulee funtsittua ensin parhaimmilaan parikin päivää, ennen kuin pääsee pukemaan aatoksensa sanoiksi, puhumattakaan oikoluennasta ja aiheen määrittelystä.
Blogimerkinnät taas ryöpsähtävät laatuaan ilmoille hetkessä, sen kummemmin funtsimatta, sensuroimatta saatika jäsentelemättä.
Niin että tehdään tämä asia nyt kerralla selväksi: Jos pakinoistani saa minusta jotenkin nokkelan, tahi näppärän kuvan, on se vain kovan työn tulos. Samoin kun virtuoottinen viulisti tulkitsee kepeästi Paganinia, tai taikuri hävittää Empire sta... Big benin silmiemme edestä, on näkemämme helppous tuhansien ja taas tuhansien työtuntien tulosta.
Mutta vielä riittää sarkaa minullakin. Edelleen on esimerkiksi oppimatta, miten sen mopon saa kunnolla keulimaan.

Piti itseasiassa kirjoittamani siitä, miten ennenvanhaan yleisöosastokirjoituksissa viljeltiin kovasti lausetta: "Mitä ulkomaalaiset ystävänikin ajattelisivat..." Nykyään tuon on näemmä korvannut lause: "Miten selitän tämän lapselleni..." Mutten nyt enää ehdikkään, joten annan teidän kyhätä tämän pohjalta omat ajatusrakennelmanne. Ei kestä kiittää.


Kuvassa Isäni ja Äitini. Isäni on mestari keulimaan, äitini taas pitää renkaat tukevasti maassa.