No jopas taas!

Oli muuten helvetin hyvä keikka eilen. Bändi oli ihan liekeissä ja reissu meni kaikin puolin mitä mainioimmin. Nukkumaan pääsin vasta seitsemän aikaan aamusta, mutta se oli ihan oma vika. Aamulla... tai siis herättyämme teimme luksus aamupalan voisarvineen, munakkaineen, pekoneineen ja sen semmoisineen. Ah auvoa, mutta siis hei kääk!...

H
esarista luin ihan omilla silmilläni, jotta vaaleilla kauttarantain valitsemamme hallituksen kukkahattutätiosaston kaavaileman lakimuutoksen mukaan tupakointi kiellettäisiin ulkoilmayleisötapahtumissa(kin).
Viranomaisten mukaan uuden tupakkalain tavoite on "ihmisille myrkyllisiä aineita sisältävien ja riippuvuutta aiheuttavien tupakkatuotteiden käytön loppuminen."
Sosiaali ja terveysministeriön hallitusneuvos ismo tuomisen mukaan muotoilu on lajissaan ensimmäinen tai ainakin ensimmäisiä maailmassa.
Eli festareille tulee tulevaisuudessa luultavasti karsinat tupakoimattomille. Tämä siksi että pariakymmentä sklipknot fania voi olla himppasen vaikea valvoa, jotta joskos joku saastuttaa ilmatilaa, jossa voisi ehkä mahdollisesti olla edes teoreettisesti vaikeaa astmaa sairastava ihminen.
ismo perustelee: "Jo kymmenen vuotta on käyty keskustelua, että jos tällainen tuote tulisi nyt markkinoille, sitä ei sallittaisi."
Jep jep. Miten olisi kahvi ja alkomahooli? Tai edustuksellinen demokratia, autot, polttoaineet, ydinenergia? Teollisuus pienhiukkaspäästöineen? Vitutukseenkin voi uusimpien tutkimusten mukaan kuolla, joten ismosta itsestään pitäisi päästä eroon, niin ja vanhasen masasta.
Tai mitä jos vain kiellettäisiin idiotismi?

Minä funtsin vastikää ihan vakavissani lopettavani tupakanpolton kokonaan. Enpä enää kiusallanikaan.
Herää myös kysymys, jotta mihin ne tupakkaverot käytetään, jos tupakoinnista johtuva teoreettinen sairastumiseni syöksee näin kansantaloutemme turmioon?

Kommentit

Suositut tekstit