Groundfolks

Taas on viikko vierähtänyt loppupuolellensa ja täällä on ollut hiljaista kuin metsänemon pesässä. Moinen on johtunut siitä, että epämääräinen flunssa on turruttanut tajuntaani.
Esimerkiksi tiistaina oli sellainen olo, että fyysillisesti kaik´ oli kunnossa, mutta aivo ei vain yhdistänyt asioita kuten piti. Kelasin siinä heti aamutuimaan kirjoittaa yhden lehdistötiedotteen pois kuleksimasta. Normaalisti moinen olisi ´bout vartin homma, mutta kymmenessä minutissa en ollut saanut kuin kaksi riviä valmiiksi. Siirsin hommat seuraavalle päivälle, jolloin olo olikin peipposmaisempi ja ko. teksti syntyi hetkessä.

Noh nyt pitäis lähtä valumaan tavastialle, missä olis äänityskytkyjä hoidettavana. Mestassa on illemmalla Hidria Spacefolkin 10v juhlat ja se spektaakkeli tullaan kuvaamaan ja nauhoittamaan myöhempää kättöä varten. Tulkaa toki kuikkiin spacerokin messiaita.
Lux

Loppuun pitää vielä hehkuttaa, kun bongasin jonkun puoliläpällään heittämän musalinkin. Mutta tässähän kävi taas niinkuin aikoinaan Focus-bändin kanssa, että minähän rupesinkin diggaileen ihan kympillä. Mikä on tämä Jukka Stenroos niminen mies musiikin takana? Musiikin, joka on samaan aikaan painostavan Lynchiaanista, mutta kuitenkin hypnoottisen rauhoittavaa. Jos joku tietää, niin käskekööt ottaa yhteyttä.
Luvely!

Kommentit

Suositut tekstit