Efektiä kerrakseen

Viitaten edelliseen kirjelmääni: Sain aikaiseksi.
Venaillessani failien siirtymistä, latasin netistä ruudunkaappausohjelman ja nappasin "Saarenmaa" -työnimellä muotoutuvan kappaleen vokaaliefektivätkytyksistä liikuntakuvaa.
Ai miksikö? No koskapa olen ylpeä kyseisestä äänihurjastelustani ja toisekseen, koskapa haluan valistaa oheisella videolla niitä alaa opiskelevia hieman epävarmoja märkäkorvia, jotka monesti tuppaavat kyselemään esimerkiksi, että kannattaako Eq panna ennen vai jälkeen kompressoria? Tai voiko kaiun perään panna delayn yms. yms. vastaus kuuluu: Juu, kyllä, ehottomasti, kunhan se kuulostaa hyvältä, tai siltä mitä kaivataan. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mikään ei ole absoluuttisen oikein tai väärin.

Oheisessa videossa näkyy askel askeleelta, mitä tapahtuu kun efektigrouppiin pannaan peräkkäin ensin ekvalisaattori, särö, delay, Enigma, sekä MondoModulator- modulaatiovätkytttimet ja sidechainataan ne kompressorilla kyykkäämään vokaalien tieltä poikkeen, jotta ne puskis pintaan vasta laulujen välikohdissa, eivätkä sekoittais selkeyttä.
Tämän jälkeen koko paskaa vielä upotetaan äänikuvassa taaemmaksi kaiulla.

Itse onnistuin tämän visioni toteuttamisessa kerrankin ykösellä, mutta aina ei ole niin.
Kiinalaisen Qiu Xiaolong runoa lainaten:

"Jos tekee kovasti töitä jonkin eteen, sen joutuu lopulta ottamaan osaksi itseään,
vaikka tietää ettei siitä oikeastaan pidä ja ettei se ole totta
."

Mikä meinaa länsimaalaisittain väännettynä sitä, että vaikka jotain miksausjuttua vääntäis kasaan koko päivän, on siitä osattava luopua, jos se ei vain futaa.

Semmoinen vekkuli hommeli kusi videoräpellystä tutkiessani, ettei kaappaus softa näköjään tukenutkaan stereoääntä, mikä olisi melkolailla tärkeätä kaiken informaation saavuttamiseksi. Modulaattorit kun vatvovat komeasti stereokentän ulko, sekä sisäpuolilla.
Mutta voitte kuunnella aitoa tavaraa sitten levyltä, kunhan se ilmestyy.

Kommentit

  1. Mahtavaa kun viitsit ja jaksat tämmösiä vääntää! Tämmösiä on kiva katsoa. Kiitokset!

    VastaaPoista
  2. Kiva kun uppoaa ja viitsit sen myös kertoa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit